Lähes tuhat ensitreffiä.
Vain neljä minuuttia tapaamista kohden.
Stanfordin yliopiston sosiologi Daniel McFarland ja kielitieteilijä Dan Jurafsky nauhoittivat ja analysoivat suuren määrän lyhyitä pikatapaamisia saadakseen selville, mikä saa kaksi toisilleen tuntematonta ihmistä kokemaan välittömän kipinän – ja mikä taas tuhoaa sen hetkessä.
Tulokset julkaistiin arvostetussa American Journal of Sociology -lehdessä, ja niiden ydinhavainto yllätti tutkijatkin.
Vaikka ulkonäkö vaikutti ihmisten ensiarvioihin, keskustelun ensimmäiset lauseet ja hienovaraiset kielelliset valinnat ratkaisivat lopulta sen, kokivatko osapuolet todellisen yhteyden vai eivät.
Ihmiset eivät tiedä, mitä he oikeasti haluavat
Northwesternin yliopiston psykologi Eli Finkel ja hänen kollegansa Paul Eastwick osoittivat jo aiemmassa tutkimuksessaan, että ihmisten ennalta ilmoittamat mieltymykset eivät ennusta lainkaan sitä, kenestä he todellisuudessa pitävät kasvotusten.
Kyselyissä miehet sanoivat usein hakevansa ensisijaisesti ulkonäköä ja naiset puolestaan taloudellista vakautta.
Todellisessa kohtaamisessa nämä etukäteen luetellut kriteerit eivät kuitenkaan korreloineet heräävän vetovoiman kanssa.
Jokin aivan muu tekijä ratkaisi sen, kenen kanssa haluttiin sopia uudet treffit.
McFarlandin ja Jurafskyn tutkimus paljasti, mistä tässä salaperäisessä kemiassa on kyse.
LUE LISÄÄ: Sama koe toistettiin viidesti: Punaiset vaatteet tekevät kantajan ylivoimaisesti vetovoimaisimmaksi
Tämä keskustelutapa tappoi vetovoiman toistuvasti
Tutkijat havaitsivat selkeän ja toistuvan kaavan niissä tapaamisissa, joiden päätteeksi kumpikaan osapuoli ei halunnut jatkaa tutustumista.
Kohtaaminen ajautui karille poikkeuksetta silloin, kun toinen osapuoli puhui pääasiassa itsestään osoittamatta aitoa kiinnostusta keskustelukumppaninsa kokemuksiin.
Erityisesti miehet, jotka yrittivät täyttää kiusallisen hiljaisuuden esittämällä mekaanisia kysymyksiä, mutta jättivät kokonaan tarttumatta saamiinsa vastauksiin, arvioitiin toistuvasti etäisiksi ja tylsiksi.
Kaavamainen mitä teet työksesi, mistä olet kotoisin -kierros ilman luonnollisia jatkokysymyksiä tai aitoja reaktioita muodosti tutkijoiden mukaan kuolleen sosiaalisen kulman, joka sammutti orastavan kiinnostuksen välittömästi.
Yhteys syntyi empaattisesta kielestä
Onnistuneissa ja jatkoon joustavasti etenevissä tapaamisissa keskustelussa toistui yksi piirre ylitse muiden: arvostava ja empaattinen kielenkäyttö.
Naiset kertoivat kokeneensa vahvaa yhteydentunnetta miehiin, jotka käyttivät vastauksissaan myötäeläviä ja kannustavia ilmaisuja.
Pelkkä lyhyt reaktio, kuten ”vau, se kuulostaa hienolta!” tai ”se on varmaan ollut todella rankkaa”, riitti muuttamaan koko lyhyen tapaamisen suunnan positiiviseksi.
Toinen tehokas ja paljastava piirre oli puheen keskeytysten laatu.
Ne miehet, jotka keskeyttivät naisen tarinan täydentääkseen tai jatkaakseen sitä myötäilevästi, koettiin erittäin kiinnostaviksi.
Sen sijaan ne, jotka keskeyttivät toisen vain vaihtaakseen puheenaiheen takaisin itseensä ja omiin saavutuksiinsa, koettiin välittömästi luotaantyöntäviksi.
Onnistuneilla treffeillä puhuttiin naisesta
Yksi tutkimuksen löydöistä oli erityisen yllättävä.
Molemmat sukupuolet raportoivat vahvan yhteyden tunteen silloin, kun lyhyt keskustelu keskittyi pääasiassa naisen kokemuksiin, arkeen ja tarinoihin.
Onnistuneissa tapaamisissa naiset käyttivät sanaa ”minä” enemmän ja miehet puolestaan sanaa ”sinä” enemmän.
Jurafskyn mukaan tämä ei suinkaan tarkoita, että miesten omat kokemukset olisivat merkityksettömiä.
Se osoittaa pikemminkin sen, että alkukohtaamisessa kyky osoittaa aitoa ja jakamatonta kiinnostusta toisen tarinaa kohtaan on huomattavasti voimakkaampi vetovoimasignaali kuin omien ansioiden tyrkyttäminen.
Tietokone tunnisti flirttailun paremmin kuin ihmiset itse
Tutkijat kehittivät osana hanketta myös tietokonemallin, joka analysoi nauhoitettujen keskusteluiden äänensävyjä, rytmiä ja kielellisiä piirteitä.
Malli oppi tunnistamaan nopeasti, oliko vuorovaikutus luonteeltaan flirttailevaa, ystävällistä, kiusallista vai hienovaraisen aggressiivista, ja se teki sen tarkemmin kuin tutkittavat ihmiset itse.
Ihmisillä on taipumus analysoida tilanteita liikaa jälkikäteen, eivätkä he aina tunnistaneet omaa tai vastapuolen flirttailua hämmentävässä tilanteessa.
Tämä tarkoittaa sitä, että suuri osa vetovoimasta välittyy täysin tiedostamattomien kielellisten vihjeiden kautta, joita kumpikaan osapuoli ei pysty aktiivisesti hallitsemaan.
Neljä minuuttia riittää – jos vain kuuntelee
McFarlandin ja Jurafskyn tutkimus osoittaa, että ensitreffeillä ratkaiseva tekijä ei ole etukäteen hiottu ansioluettelo tai peilin edessä harjoiteltu iskurepliikki.
Kaikki tiivistyy kykyyn kuunnella, reagoida aidosti ja osoittaa toiselle ihmiselle, että hänen ajatuksensa ovat arvokkaita.
Neljän minuutin pikatapaamisessa tämä näkyi pienenä erona yksittäisissä sanoissa ja hienovaraisissa äänenpainoissa.
Tavallisilla, pidemmillä treffeillä aikaa on käytettävissä enemmän, mutta perusmekanismi pysyy samana: ihminen hakee alitajuisesti vuorovaikutuksesta merkkejä siitä, tuleeko hän kuulluksi.
Jos vastaus on heti ensimmäisten lauseiden jälkeen kieltävä, vetovoima sammuu riippumatta siitä, kuinka edustavalta toinen osapuoli ulkoisesti näyttää.
LUE SEURAAVAKSI TÄMÄ: Flirttailu tekee hyvää – 5 tapaa, joilla pieni säpinä voi parantaa mielialaa
