Reilu meininki

Kolumni

Ihminen sopeutuu mihin tahansa. Sotaveteraani päässään olevaan metallilevyyn ja ensimmäiset suomalaiset talven pakkasiin 8 000 vuotta eaa. Kyse on asenteesta.

Perheeni on asunut Suomessa jo 60-luvulta saakka ja meistä suomalaiset ovat planeetan ystävällisin ja luotettavin kansa, eivät rasisteja. Olemme alusta saakka sopeutunut uuden maan ilmastoon, ihmisiin ja lakeihin. Maassa maan tavalla.

Suomeen muuttaa turvapaikan hakijoita maista, joissa kulttuuri ja uskonto ovat vastakohtia Pohjolan tavoille. Ilman sopeutumista ei voi koskaan saavuttaa tasapainoa. Suomi tarjoaa yösijan niille, jotka kuolisivat omassa maassaan. Luulisi tämän riittävän syyksi kompromisseihin muuttaessaan toisen kotiin.

Suuri osa islamilaisten valtioiden väestöstä on köyhiä ja kouluttamattomia. Kouluttamaton ei aina näe Jumalaa abstraktina olentona. Koraani on täten sanasta sanaan laki. Koraanin lait ovat hyvin vanhoja, mutta se, että vaimoaan pitää väkivaltaisesti kurittaa, jotta hän elää nuhteessa, ei kuulu millekään vuosituhannelle. Ja sitä paitsi, In Finland we have this thing called reilu meininki.

Suomi muuttaa uimahalliensa vuorot muslimeille sopiviksi, joulujuhlat puurojuhliksi ja sallii muslimimiesten pitää vaimojaan jatkuvasti raskaana, jolloin naiset eivät kykene opiskelemaan tai käymään töissä. Lapsen saaminen on kaikkien oikeus, mutta jos se riitelee yksilön ja yhteiskunnan hyvinvointia vastaan, on sillekin asetettava raja. Mitä Suomi saa vastineeksi? Iraniin muuttanut suomalainen ei saisi muutettua islamilaisten rukousaikoja ja -tapoja vedoten uskontoonsa. Häntä odottaisi joko kivitys tai karkotus. Pahimmassa tapauksessa molemmat.

Suomessa asuu tuhansia ahkeria ja lainkuuliaisia ulkomaalaisia, jotka sopeutuvat palvelualoille sata kertaa paremmin kuin suomalaiset. On väärin, että heidän maineensa tahriintuu niiden ansioista, jotka hyväksikäyttävät Suomen antimia.

Lue myös tämän kolumnin vastineeksi kirjoitettu Armanin haastattelu maahanmuutosta vuodelta 2015: Reilumpi meininki

Suomen pitäisi tehdä turvapaikanhakijoiden kanssa sopimus, joka velvoittaisi läpäisemään kolmen vuoden kuluessa suullisen kielikokeen ja hankkimaan vähintäänkin osa-aikaisen työn. Näin hän maksaisi takaisin yhteiskunnalle, joka säästi hänet kuolemalta. Se sisällyttäisi myös pykälän lapsisäännöstelystä määräaikana. Sopimus luonnollisesti huomioisi vahvasti traumatisoituneet muuttajat. Sopimusrikkuri poistettaisiin Suomesta. This is what I call reilu meininki.

Kirjoittaja kuuluu baha’i-uskontokuntaan.

213 kommenttia

Zaras

6.8.2010 00:09

Minusta Arman pyrkii provosoimaan, mutta kolumnissa on oikea ajatus. Suvaitsuvaisuus on liberaalin ja sivistyneen valtion merkki. Mutta niin kuin kaikessa elämässä, suvaitsuudella pitää olla raja. Malmön esimerkki on siitä raaka, että siinä liberalismi on johtanut taloudelliseen epätasapainoon alueella, jossa integraatio uuteen maahan on epäonnistunut ja siten jättänyt monet ihmiset kouluttamattomaksi, työttömäksi ja vihaiseksi.

Vihan kohde on aina ulkopuolinen. Kysymys kuuluukin, että onko meillä kykyä oppia integroimaan maahanmuuttajat paremmin, vai ajammeko me suvaitsuvaisuudellamme alueita ghetoiksi.

Arman esittää radikaaleja keinoja integraatioon ja on osittain oikeassa. Ihminen, joka ei osaa kotimaansa kieltä, eikä halua oppia sen kulttuuria, on aina ulkopuolinen. Ja kun asiat eivät menekään niin hyvin kuin toivottua, syntyy vihaa. Ja vihan kohdistaa siihen enemmistöön, jota on helppo syyttää. Niin kuin muissa maissa on tapahtunut. Tämä taas rohkaisee sen kotimaisen kouluttamattoman ja ymmärtämättömän äärioikeiston tekemään radikaaleja tekoja ja ghettosota on valmis.

Äärimmäinen esimerkki, mutta onko se enää niin äärimmäinen, jos taloudellinen kurimus yhdistetään valtaväestön ja vähemmistön vääristyneeseen rakenteeseen suhteessa työttömyyteen. Tämä on teoriassa mahdollista jo 20 vuoden sisällä.

Vastakkain asettelevat kommentit eivät asiaa aja eteenpäin, vaan tänne tulee vain jengi syyttelemään toisiaan rasistiksi ja ennakkoluuloiseksi.

Oikein integroituna maahan muuttaja muokkaa kulttuuria ja kehittää sitä, mutta liian nopeasti ja huonosti hoidettuna se aiheuttaa vain isoja ongelmia. Siksi minustakin maahan muuttajille on asetettava paremmat ja vaativammat tavoitteet oppia kotimaan kulttuuri ja kieli, yhtälailla kuin puistojuopolle pitäisi asettaa kovemmat tavoitteet, ennen kuin sitä rahaa syydetään juopon viinakuluihin.

Molemmissa tapauksissa on "epäreiluuden" makua, mutta se karsii laiskaa ainesta, joka valitettavasti on se suurin ongelma.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
1 + 5 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Zaras

6.8.2010 00:19

Pitää myös erottaa työperäiset maahanmuuttajat ja valtion tuella elävät maahanmuuttajat.

Suomen kansalaisella on oikeus elää valtionsa kustannuksella perustulain kautta. Sekin on minusta liian löysää, mutta toimiva sosiaalidemokratia luo turvallisuutta, niille jotka sieltä suosta vielä nousevat. Suomen kansalaisella pitää olla kansalaisoikeuksia, mutta emme me voi ottaa vastuuta kaikkien maiden kansalaisista äärettömästi. Se on taloudellisesti mahdotonta.

Eihän inhimillisyys voi olla talouden orja, mutta kun elämme tässä maailmassa mitä se on, niin valtion hyväntekeväisyydellä ja mitä se meille veronmaksajille kustantaa, pitää olla taloudelliset ja kulttuurilliset rajat. Jos maahanmuutto vaarantaa jomman kumman, niin sitä pitää kontrolloida. Niin se vain menee, muuten emme kykene kantamaan tätä maata taloudellisesti ja me kaikki olemme vaikeuksissa.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
8 + 5 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Ex0rz

9.8.2010 08:04

Aina ollut vastaavia ajatuksia itselläni. Jos ei opi tietyssä ajassa kieltä ja ainakin YRITÄ hakea edes jotain töitä niin täytyisi karkoittaa maasta. Myös koe aika jos tekevät rikoksia -> pois maasta.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
6 + 5 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

vaikeakeksianimimerkkia

14.10.2010 09:57

Hieno juttu Arman. Voi kun jokainen ihminen voisi ilmaista mielipiteitään kuten sinä. Terve järki pitäisi nostaa uudestaan jalustalle.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
6 + 1 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

SamiWirkkala

18.5.2011 00:11

Eipä näytä olevan kirjoittajalla eikä muillakaan tietoa siitä, miten järjestelmä toimii tänään tai miten se on toiminut viimeisen kymmenen vuoden ajan.
Ongelma on siinä, että rajat ovat auki niille, jotka haluavat käyttää hyväksi järjestelmää ja siinä, että hallituksemme poliittinen tahto on sallinut tietoisesti järjestelmän hyväksikäytön. Valitettavasti hävyttömin tapaus, jossa pakolais –statuksella Suomessa sotaa paossa oleville myönnettiin 90- luvun alussa kesähallituksen aikana kansalaisuus WTF… kuinka moni jäi prosentuaalisesti Suomen sodista Ruotsiin ja Tanskaan jne.
Tärkeää on myös ymmärtää, että tästä keskustelusta tulee kokonaan erottaa toiseen keskusteluun maahanmuuttajat.
Maahanmuuttajia tuetaan jo nykyisellään parhaimmissa tapauksissa lähes tonnin avustuksella kuukausittain kolmen vuoden ajan, jotta maahanmuuttaja voisi sopeutua yhteiskuntaan. Onko tämä oikein? Useissa tapauksissa Ei ja Kyllä, sillä Ei tapauksissa tarkoituksena on vain kerätä pääomaa, jolla saadaan parempi elämä kotimaassa ”sopeutumisajan ” umpeuduttua. Toisaalta kalliit elinkustannuksemme kuolettavat ne aiotut pääoman säästötavoitteet niissä tapauksissa, joissa toinen puolisko ei ansaitse keskitasoa enemmän.
Entä niissä tapauksissa, joissa lähtökohta on se, että tarkoitus on perustaa oikeita perheitä ja oikeasti sopeutua yhteiskuntaan?
Suomenkielen opiskelu on ehdoton edellytys sopeutumiselle. Suomi on rasistinen kansa, ja Suomessa on pärjättävä Suomella, sillä kaikki ikäluokat eivät hallitse englantia tai muita kieliä… fennomaanejakin pitää olla.
Ne maahanmuuttajat, jotka perustavat perheitä, eivät äitiys- tai isyysaikana pysty opiskelemaan Suomea, eli noin vuoden ajan. Tässäkin piilee dilema; mikä on oikea perhe ja mikä ei.
Tämä aika, jolloin Suomen, maailman kolmanneksi vaikeimman kielen opiskelu ei ole mahdollista, pitäisi ehdottomasti ottaa huomioon tukien maksussa, mutta samalla pitäisi poissulkea järjestelmän väärinkäyttäjät. Tähän on jo nykyisellään olemassa keinot, joita ei vain ole ymmärretty ottaa käyttöön.
Nähdäkseni ainoa oikea ratkaisu niille, jotka eivät viitsineet äänestää, on äänestää kaltaisiani henkilöitä, joka haluavat laittaa rajat kiinni hyväksikäyttäjiltä, mutta samalla sallia maahantulon niiltä ihmisiltä, jotka oikeasti haluavat sopeutua yhteiskuntaan ja ihmisarvoisen elämän elämiseen aivan erilaisessa kulttuurissa ja ilmastossa.
Henkilökohtaisesti olen katsonut liian kauan tätä holtitonta menoa, jonka takia ainoa vaihtoehtoni on antaa yhteiskunnalle samalla mitalla takaisin.
Minä aion olla kansalaistottelematon ja naida ulkomaalaisen naisen ja käyttää systeemiä surutta hyväkseni. 35 tuhatta euroa per vuosi maksamillani verorahoillani Kaupungin vuokra-asunnossa asuvana, minulla tulisi olla oikeus kääntyä muslimiksi ja naida 10 vaimoa.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
9 + 5 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

SamiWirkkala

18.5.2011 00:12

5 + 1 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

muu_maa_mustikka

18.5.2011 22:57

Armanille ja muillekin tiedoksi, että turvapaikanhakijana Suomeen tulleelle työntekomahdollisuudet ovat huonot. Suomen byrokratia ei palvele heitä tässä asiassa. Euroopan unionin ulkopuolelta tuleville maahanmuuttajillekin asia on tehty kovin monimutkaiseksi. (Mutta eiköhän kokoomus tämänkin hoitele, koska haluavat halpatyövoimaa ja luokkaerot myös Suomeen.)
Syntyvyyden säännöstelyyn kun aletaan puuttumaan, liikutaan aina vaarallisilla vesillä. Sitä paitsi onhan meillä Suomessakin kristittyjä (esim. lestaadiolaiset), jotka tottelevat kehoitusta "täyttäkää maa".

Vaikeita asioita. Maassa maan tavalla, mutta jokaisella on oltava myös olla oikeus omaan kulttuuriin, kieleen ja uskontoon.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
4 + 3 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

tosireilu

12.7.2011 19:17

Kiitos. Jälleen kerran.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
8 + 3 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

dddh

13.7.2011 14:58

Erittäin pätevä kirjoitus. Kiitos Arman Alizad ja City

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
1 + 4 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

dddh

13.7.2011 14:58

Erittäin pätevä kirjoitus. Kiitos Arman Alizad ja City

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
8 + 1 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Aioja

16.1.2012 04:50

Loistava kirjoitus, Arman.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
3 + 1 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Turva-alanAristoteles

16.1.2012 05:21

Margarina, muutamillakin kriisialueilla työskennelleenä tahtoisin kysyä tästä islamin rauhan rakastamisen ja kurdien systemaattisen tuhonnan yhtälöstä. Esimerkiksi rakastamasi turkkilaisjumalat käyvät avointa sotaa kurdialueillaan tätä vähemmistöä kohtaan, irakissa tilanne rauhoittui vasta saddamin hallinnon kukistuttua. Rakastavat ja kohtelevat kivasti ja kunnioittavasti niitä vähemmistövekkuleita?
Nuoruudessani toimin portsarina itähelsinkiläisessä lähiökuppilassa ja nyrkkeilyharrastukseni johdosta nenäni on "juutalaisnenän" mallinen. Leimaannuin välittömästi ensikohtaamisella saastaiseksi juutalaiseksi, ja kolme vanhempaa herrasmiestä alkoi lyödä minua. Tilanne alkoi kun acasin ravintolan oven ja tervehdin heitä. Voisin kertoa satoja lisäesimerkkejä, mutta jospa antaisit tyhjentävät selitykset näihin kahteen viittaukseen argumenttiesi paikkansapitämättömyydestä?

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
4 + 4 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Jpeekoo

16.1.2012 12:41

Kyllä koraani tietää eli koraanin käsitys toisista ihmisistä, jotka eivät ole muslimeja.

Suura 5:51 Uskovaiset, älkää ottako juutalaisia ja kristittyjä ystäviksenne; he ovat toistensa ystäviä. Joka ottaa heitä ystäväkseen, kuuluu heihin. Allah ei johdata väärintekijöitä.
Jumala kirotkoon uskottomat (2:89).
He keräävät vihaa vihan päälle. Uskottomia odottaa nöyryyttävä rangaistus (2:90).

Suura 3:118. Te, jotka uskotte, älkää antautuko avomieliseen ystävyyteen muiden kuin teikäläisten kanssa; muut eivät jätä turmelematta teitä. He halajavat teidän perikatoanne, heidän vihansa on jo pursunut heidän suustansa; mutta se, mikä heidän sydämissään piilee, on vielä pahempaa.
Uskovat älkööt ottako uskottomia suojelijoikseen toisten uskovien sijasta. Joka näin tekee, on sanoutunut irti Allahista, paitsi jos pelkäätte heitä. (Koraani 3:28)
Suura 3:73. Älkää uskoko muita kuin uskontoanne todella noudattavia!
Suura 3.197. Älköön sinua hämätkö se, että uskottomat saavat kierrellä vapaasti maata. Se on hetkellinen nautinto, ja sitten he saavat sijansa Helvetissä, Se on paha lepopaikka
Suura 4:89. He toivoisivat, että te tulisitte uskottomiksi, aivan kuin he itse ovat, ja siten heidän kaltaisikseen. Älkää ottako itsellenne ystäviä heidän joukostaan, ennenkuin he lähtevät kodeistaan Jumalan retkelle. Jos he palaavat entiseen vihamielisyyteensä, niin ottakaa heidät kiinni ja surmatkaa, missä heidät kohtaattekin.
Suura 58:22 Kukaan niistä, jotka uskovat Allahiin ja viimeiseen päivään, ei rakasta niitä, jotka vastustavat Allahia ja Hänen lähettilästään, vaikka nämä olisivat heidän isiään ja poikiaan, veljiään tai muita sukulaisiaan.
Suura 60:1. Te, jotka uskotte, älkää pitäkö Minun ja omia vihollisianne ystävinänne.
Suura 60:4 Me sanoudumme irti teistä ja niistä, joita te palvotte Allahin lisäksi. Me kiellämme teidät, ja välillämme on viha ja vihollisuus aina siihen asti, kunnes te uskotte yksin Allahiin.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
1 + 1 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

camoonhei

16.1.2012 13:02

Arman voisin vannoo et sun vanhemmat saa vieläkin sossultaa rahaa!!

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
3 + 5 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Reilu_meininki

17.1.2012 13:14

Hienoa Arman, juurikin näin pitäisi maahanmuuton toimia! Sataprosenttisesti samaa mieltä!!!

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
8 + 1 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Korpse

17.1.2012 22:38

Loistava artikkeli! Juuri näin

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
8 + 3 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

asiaapuhuu

18.1.2012 13:25

Kanadan malli Suomeenkin! >

SILMINNÄKIJÄ:
MAMUT TERVETULOA!

YLE TV2 ke 9.11.2011 klo 22.05

Virkistävä poikkeus länsimaissa vellovaan maahanmuuttokeskusteluun tulee Kanadasta, jonne muuttaa vuosittain noin 250 000 ihmistä eri puolilta maailmaa. Havumetsien, erämaiden ja jääkarhujen maa ottaa avosylin vastaan maahanmuuttajat.

Silminnäkijä vieraili Manitobassa, provinssissa jonka väkiluku on vain 1.2 miljoonaa. Manitoban tulee nykyään 15 000 maahanmuuttajaa vuodessa. Sekä hallitus että liike-elämä haluavat nostaa lukumäärän 20 000:een. Suomeen suhteutettuna se vastaisi lähes 100 000 ihmisen vuosittaista muuttovirtaa.

Kuka tahansa ei Kanadaankaan pääse. Liittohallituksella on oma pisteytysjärjestelmänsä, jossa otetaan huomioon hakijan koulutus, työkokemus, ikä ja kielitaito. Provinsseilla on kuitenkin omatkin valintakriteerit, jotka joustavat paikallisten tarpeiden ja olosuhteiden mukaan.

Lähtökohtana on, että Kanadan talous ei voi kasvaa ja menestyä ilman laajaa maahanmuuttoa. Asiasta on vankka poliittinen yksimielisyys, jopa niin, että maahanmuuton rajoittamisen vaatiminen merkitsisi poliittista itsemurhaa.

Kanada kulkee omaa tietään. Silminnäkijä kysyy, mitä siitä voisi oppia.

http://atuubi.yle.fi/node/14304

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
6 + 1 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

PesusienenPaavo

18.1.2012 14:11

Puolet kommentoijista elää omassa laalaa-landiassa, herätkää jo.. joku roti pithee olla asiassa ku askassa

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
4 + 5 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

no-name-Elina

18.1.2012 16:21

Armanin kirjoitus oli hieno, mutta pari pientä epäkohtaa huomasin.

Ensinnäkin, Iran ei ole hyvinvointivaltio siinä missä Suomi, ja siksi minusta on hieman hassua verrata Iranin mahdollisia käytäntöjä ja Suomen käytäntöjä. Ennemmin pitäisi verrata Suomea muihin hyvinvointivaltioihin ja ottaa niistä mallia. Mikäli esimerkiksi muissa EU-maissa (vaikkapa nyt rakkaassa naapurimaassamme) rukouskäytäntöä ei oteta huomioon, voisi Suomikin miettiä asian järkevyyttä. Se täytyy tietenkin muistaa, että muutokset mihinkään suuntaan eivät tapahdu päivässä, eli jos nykykäytännöstä luovuttaisiin, olisi hyvä, että ainakin alkuun olisi joustavuutta asiassa.

Toinen liittyy siihen, mitä turvapaikanhakijoilta vaaditaan Suomessa. "Se sisällyttäisi myös pykälän lapsisäännöstelystä määräaikana." Millä tavalla tämä käytännössä toteutettaisiin? Olisiko joku aikaraja, jonka aikana nainen saa tehdä niin ja niin monta lasta ja määräaikaisuuden loputtua niin monta kuin nainen ehkä todella tahtoo? Kuinka kauan tämä määräaikaisuus kestäisi?

Tietenkään se ei ole globaalistikaan kovin fiksua, että lapsia saadaan hurjat määrät, mutta niin kauan kuin syntyperäisten suomalaisten syntyvyyttä ei aleta säännöksillä rajaamaan en soisi niin tehtävän ulkomaalaistaustaisillekaan. Vaikka naisen raskaanapitäminen onkin varmasti iso naisten oikeuksiin liittyvä ongelma, voivat jotkut naiset ihan oikeasti halutakin ison perheen. Naisten oikeuksien toteutumiseen pitäisi siis pyrkiä toisella tavoin.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
8 + 5 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Oikein

18.1.2012 17:17

En löydä kijoituksesta miään vastaan sanottavaa!

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
7 + 4 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

pohjoinenulottuvuus

18.1.2012 17:36

Hyvä Arman
Kiitos perussuomalaisia rasisteja nuoleskelevasta kirjoituksestasi, se oli kuin bensaa heittäisi liekkeihin. Tätä ne haluavat kuulla ja ulkomaalaiselta turvapaikan saaneelta. Saavuitte maahamme 60-luvulla jolloin olitte jokseenkin eksoottinen ilmestys ryssän ikeessä kärvistelevälle kansalle. Rajat oli kiinni ja rasismi kohdistui silloin mustalaisiin, saamelaisiin, rantaruotsalaisiin ym muihin vammaisiin, sotavammaiset mukaan lukien. Homous oli varmaan silloin vielä rikos ja siitä joutui linnaan. Nykyisin suomi antaa yösijan niille jotka sen on pakko ottaa kansainvälisten sopimusten mukaan vastaan. Vertaa sivistyneisiin naapureihimme Ruotsiin ja Norjaan. Islamia ja islamilaisten maiden tapoja ja käytäntöjä on turha sekoittaa suomalaiseen käytäntöön koska ihmiset pakenee niistä maista henkensä kaupalla. Mistä olet saanut tällasia fasistisia ajatuksia missä ihmiset pakotetaan johonkin mikä sotii kaikkia sivistyskansan ja kansainvälisiä sopimuksia vastaan. Pakolla opetetaan kieltä, lapsisäännöstely ja pakkotyö. Vielä kun vaatisit että rintaan on laitettava jokin merkki että me tunnistamme hänet pakolaiseksi niin olemmekin jo 30-luvun saksassa.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
2 + 1 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Vihervasemmistolainen

18.1.2012 17:54

Siinä vaiheessa kun perussuomalaiset alkavat sijoittamaan pakolaisia gettoihin niin Armanista tulisi hyvä kapo.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
2 + 4 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Tzundax

18.1.2012 18:49

kiitos tästä! veit suoraan sanat suustani ja mielestäni!

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
7 + 2 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

adadsad

18.1.2012 19:07

arvostan kovasti

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
9 + 4 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Joo-o77

18.1.2012 19:59

Mutta olisko nyt kuitenkin niin, että koska Arman on asunut Suomessa koko ikänsä ja hänen perheensä ja sukunsa aina 1960-luvulta saakka, ei kaverilla kuitenkaan ole ihan selkeää näkemystä siitä - vain olettamus - miten juuri esim. muslimit käyttäytyvät. Jostain syystä tässäkään ei nähdä, että ongelmia 5,6 miljoonan ihmisen joukossa aiheuttaa vain noin 20.000 ihmisen ryhmä.

Sitten ollaan pulassa tähän(-kin) uskontoryhmään kuuluvien ääriliikkeiden ja hartaiden uskovaisten kanssa jos Turkki liitty EU:hun ja Venäjä saisi viisumivapauden Suomeen:

Lähi-idän tai Afrikan muslimeista ei kannata olla huolissaan, kun itänaapurista löytyy yli 8 miljoonaa muslimia ja Turkista yli 17 miljoonaa. Kun nämä lähtevät vyörymään kohti EU -maita niin ongelmia saattaa jo syntyäkin.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
1 + 1 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

PrinceFata

18.1.2012 19:59

" 4.Liisa Louhijoki
17.1.2008 15:39
Hyvä pakina. Kantasuomalaisen kirjoittamana sitä ei olisi koskaan julkaistu - se olisi näet ollut rasismia. Nappiin meni etenkin kommentti, jossa kerrottiin ahkerien ja soputuvaisten maahanmuuttajaryhmien maineen tahtrautumisesta muslimien takia"

Liisa palaa todellisuuteen. Itse olen maahanmuuttaja ja sen lisäksi muslimi, ja käyn töissä. .

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
6 + 3 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

-87-

18.1.2012 20:18

Näistä sanoista minulle tulee juurikin Soinin sanat ensimmäisenä mieleen haastatteluista, missä olen häntä kuunnellut. Ei siis median vääntämää kieroutunutta sabotaasia! sopeutuvat jää, muut ulos. (rasistista?) Työssä käyviä tarvitaan, oli tumma tai vaalea, ja erityisesti yrittäjiä tarvitaan saadaksemme lisää työpaikkoja, tosin nyky hallitus ei siihen juuri kannusta...entä mitä sanotte valkoisiin loisiin, jotka elävät sosiaalitukien turvin, kun ei jaksa kiinnostaa työnteko? 8/10.stä ikäisestäni (+20v) sanoo, että miksi mennä töihin, kun helpommallakin saa rahaa..

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
7 + 1 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Skippa

18.1.2012 21:18

Ihmiset kirjoittaa että jos suomalainen olisi kirjoittanut tämän niin se olisi rasismia. Minusta tämä on nimenomaan rasismia vaikka se on Armanin kirjoittama. Setä Tuomon ajatuksia.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
2 + 3 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Josetoo

18.1.2012 22:03

Arman puhuu paljon, mutta asiaa.. Kenties hänen sanansa painavat enemmän kuin meidän muiden suomalaisten, toivotaan ainakin.

Eikä maahanmuuttajien, jotka oikeasti tekevät parhaansa tullakseen toimeen täällä omillaan, tarvitse eikä ollut tarkoitustaan ottaa tällaisista kolumneista itseensä koska te olette juuri sellaisia joita tähän maahan toivotaankin tulevan. Ahkeria, hyviä ihmisiä.

"Ovet kaikille auki" -politiikka tekee hallaa (heh, no pun intended) nimenomaan rehellisille hyville maahanmuuttajille.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
2 + 5 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Jambo7

18.1.2012 22:09

Todella hyvä ja suorapuheinen artikkeli täynnä asiaa.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
2 + 1 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Garnier

18.1.2012 22:18

Margarina:
" Euroopan esimerkki osoittaa, että tulokset tulevat hitaasti, mutta varmasti."

Euroopan esimerkki osoittaa, että muslimit tuovat mukanaan eniten ongelmia.

Ruotsin jo surullisen kuuluisat Rosengård ja Malmö, Saksa on ilmoittanut monikulttuuriuden epäonnistuneen ja Turkin edustajat rohkaisevat Saksassa asuvia kansalaisiaan vatustamaan integroitumista, Englanti on myös kertonut samasta epäonnistumisesta, kuten myös Ranska.

Eurooppa on jo näyttänyt, että muslimit eivät halua integroitua koska se on heidän uskontoaan vastaan.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
3 + 1 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

uusifani

18.1.2012 22:47

Arman on todella hieno mies. Ilmeisesti Arvot kohdillaan =D

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
3 + 2 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

bambi_dad

19.1.2012 00:12

Itse olen muuttamassa kreikkalaistaustaisen naisen kanssa yhteen. Nykypäivänä kreikkalaisia on alettu pitämääm rahanaheina ja sosiaalipolitiikastana hyväksikäyttävänä kansana. En ole omien kokekuksieni vuoksi samaa mieltä. Samaa mieltä olen monen muun kommentoijan kanssa siitä, että 658 (en muista vuotta oikein, enkä jaksa tarkistaa wikiediasta) vuotta kristinuskon jälkeen syntyneen uskonnon, joka perustuu ainoastaan yhden henkilön visioihin (joka loukkaantui juutalaisia kohtaan), tuottavan ainoastaan taantuman. Persia oli aikoinaan kukoistava yhteiskunta ja tuotti inventioita tasaiseen tahtiin. Mikä oli tulos islamin syntymän jälkeen sen vaikutusalueilla? Paljonko elämää helpottavia keksintöjä on syntynyt niillä alueilla uskonnon syntymän jälkeen?

Somaliasta tulevat pakolaiset: ovatko he oikeasti niitä, jotka tarvitsevat pakolaisstatuksen? Tavallisella työtä tekevällä ei ole mahdollisuuksia maksaa 10 000 dollaria/euroa salakuljetusta varten, tai minkäänlaista mahdollisuutta päästä maasta pois edes kävellen. Jos miettii, ketkä sieltä ovat siirtyneet "pakolaisina", niin normaalin järjen omaavan henkilön olettaisi tajuavan, että paikalliset rikkaat ihmiset haluavat parempaa. Eivät tällaisen henkilöt halua tehdä työtä, kuten tietyssä pakolaiskansanosassa tapahtuukin. Integraatio on suorastaan mahdotonta heidän kanssaan keskustellessa.

Meidän pitää ilmeisesti sosiaalisesti ymmärtävien mielestä hyväksyä koko multikulttuurisuus ja alistua siihen, ettei edes betonipossuja kutsuttaisi niiden omilla nimillään.

Armanin kanssa olen samaa mieltä, että mikäli veisin omat suomalaisen (sian) tavat islaminuskoiseen maahan, niin todennäköisesti en pääsisi siitä maasta tulematta kivitetyksi. Onko tämä sitä tasa_arvoa, jota kuulutetaan joka suunnasta? Mielestäni vanha sääntö toimii edelleenkin: Maassa maan tavalla. Ei muuteta koulujen joulu- ja kevätjuhlia, vaan pidtään edelleenkin kiinni suomalaisesta elämäntavasta.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
3 + 1 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

samgikf

19.1.2012 00:15

Aivan loistava kirjoitus! Herkästi sorramme kunnollisia maahanmuuttajia/ulkomaalaisia huonosti käyttäytyvien maahanmuuttajien takia. Pitäisi olla järjestelmä, mikä saisi maahanmuuttajat yhteiskuntakelpoisiksi!
Miksi meidän tulisi muuttua muiden mukaan, kun erilaiset kulttuurit ovat rikkautta? Ei suomalaisuuttaan pitäisi muuttaa jonkin muun kulttuurin mukaan. Pidetään suomalaisuus suomessa ja muut kulttuurit siellä, missä niitä on.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
9 + 3 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Grey_Wolf

19.1.2012 09:42

Hyvä City-lehti ja Arman!
Suomessa niin tulenarka aihe on käsitelty maltillisesti ja tasapuolisesti.
Maassa maan tavalla.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
5 + 5 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

jannakakka

19.1.2012 13:28

Mitenhän olisi kolumni otettu vastaan jos toinen kappale olisi poissa ja kuvan tilalla Halla-aho.

Hyvä kirjoitus silti. Näissä asioissa vaaditaan näemmä aina jotenkin ulkomaalaistaustainen suomalainen ennen kuin ihmiset osaavat suhtautua mielipiteisiin suopeasti. Ja onhan Arman tietysti fiksuudessaan omaa luokkaansa :)

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
1 + 4 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Alias_S_Alanimi

19.1.2012 13:37

Reilu meininki indeed. Tuen.

En ole koskaan pohjoismaista poistunut, mutta olen sen verran kuitenkin tavannut mistä sattuu päin maailmaa kotoisin olevaa porukkaa ja voin lähinnä ainoastaan kokemuksen perusteella sanoa, että toisaiseksi leijonan osa heistä on ollut mukavaa porukkaa. Siinä määrin jopa, että taitaa nykyään olla omasta kaveriporukasta hiljalleen puolet syntynyt jossain muualla kuin lottovoittajien maassa. Näistä ihmisistä tosin huomaa sen, että he ovat tulleet maahan vähintäänkin suhteellisen avoimella mielellä ja vaikka osa heistä on esimerkiksi vahvasti uskonnollisia, on heillä silti selkeästi halua sovittaa oma elämänsä ja omat tapansa suomalaiseen elämään ja tapoihin. Ja mitä olen heidän luonaan vieraillut ja toisin päin, luonnollisestikin hyvän ruuan merkeissä aina, olemme siinä syödessä jutustelleet tutustuessa toistemme kulttuureista ja tavoista. Siinä on sitten opittu kaikenlaista puolin ja toisin.

Toki sitten kaikilla näistä tuttavistani on ammattina opiskelija, joten en usko, että he vertautuvat hirveän hyvin pakolaisiin, jotka tittelistä päätellen joutuvat pakon edessä lähtemään kotoaan. Mutta avainsanana olisi nyt kuitenkin avoimuus. Kaikesta ei tarvi eikä kuulu pitää taipumatta kiinni, eikä kaikesta tarvi eikä kuulu lepsusti luopua, kun toinen tekisi mielummin asiansa eri tavoilla. Ja avoimuushan ei tosiaan tarkoita sitä, että ihmisoikeuksista ja vapaudesta lähdetään tinkimään. Ketään ei saisi alistaa yhtään mihinkään, paitsi oikeusjärjestelmälle. Ja tämäkin olettaen, ettei oikeusjärjestelmä ole aivan hanurista. Suomessa näin ei onneksi ole, vaikka se ei täydellinen olekaan.

Ja mitä uskontoihin tulee, niin ne ovat niin saamerin hankalia, että yritän pitää itsensi irti niistä, enkä arvosta jos joku sellaista minulle tuputtaa tai kiroaa minut vaihtoehtoisesti suoraan johonkin pahaan paikkaan, kun en ole samaa mieltä. Vastineeksi en sitten itse yritä mitään samansuuntaista kenellekään. Ja kun tämä tuntuu aina olevan ajankohtaista, niin ei ole vielä ainakaan kukaan islamilainen minulle naamalle lauennut yhtään millään tavalla. Hyvää ruokaa kylläkin on tarjottu ja naurettu sille, kun suomessa ei kestetä tulista ruokaa. (Oli siis kokki kitsastellut chilin kanssa, vaikka kuinka olin vakuuttanut, että todennäköisesti söisin itse kokinkin pöydän alle.)

ps. mies 23v. Kaverien iällä, sukupuolella, ihon värillä, kampauksella ja muille vastaavilla ei niin mitään väliä, kunhan kyseessä on hyvä heppuli/heppulitar.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
8 + 1 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Suvaitsevaisuus_kunnioitus

19.1.2012 16:11

Suvaitsevaisuutta sekä kunnioitusta ei voi harjoittaa/ansaita, ellei se toimi molempiin suuntiin, haittaakse? Sitähän sä kysyit! Tuomitsen yhtä lailla suomalaiset sekä maahanmuuttajat, jotka keplottelevat avustuksilla ynnä muilla. Ymmärrän, ettei vieraaseen maahan ja kulttuuriin ole helppo sopeutua, varsinkin jos taustalla on kovat traumat tai "vaikea" menneisyys.

Korostan kuitenkin sitä, että yritys sopeutua kulttuuriin lähtee aina henkilöstä itsestään. Yritystä ja viitseliäisyyttä vaaditaan! Tiedän, että suomen kieli on yksi vaikeimmista, mutta on sen muutkin oppineet, joten miksi ei toiset. Tiedän itse ulkomailla (Thaimaa) eri kulttuurissa asuneena melkein vuoden, että suhtautuminen ulkomaalaisiin yleensä on erilaista kuin oman maan kansalaisiin. Huomasin kuitenkin, että mitä enemmän opin paikallista kieltä, kulttuuria ja tapoja, minut otettiin paremmin yhteisöön sisään ja opin tuntemaan sekä he oppivat tuntemaan minua. Minulle ei tullut mieleenkään alkaa tuputtaa omia uskomuksiani tai käsityksiäni asioista, joita siellä pidettiin ns. pyhinä.

Puheet siitä, että meidän pitäisi luopua vanhoista käytännöistämme ja kulttuuri-identiteetistämme maahanmuuttajien takia, en ymmärrä. Tietenkin esim. kouluissa pitää tarjota mahdollisuus olla osallistumatta esim. joulujuhlaan tai kevätjuhlaan, jossa mahdollisesti loukataan toisia kulttuureja tietämättä (tai tietoisesti), jos näin haluaa. Niin minullakin ei-uskonnon opetukseen osallistuvana oli mahdollisuus jättäytyä joulukirkosta pois (jonka mielelläni tein uskonnolliseen vapauteen vedoten, sama armeijassa, koska pääsin näin aikaisemmin kuin muut). ELi maassa maan tavalla....

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
5 + 1 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

helsinkih

19.1.2012 16:34

Tiedostava: "Armanilla on islamofobia"

Kuten jokaisella järkevällä ihmisellä. ´

Eli et ole järkevä..

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
4 + 3 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

DJ_Radioactive

19.1.2012 16:41

Arman puhuu täyttä asiaa. Ei mitään lisättävää tähän.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
8 + 2 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

TommiPommi

19.1.2012 18:45

Arman on hieno mies.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
2 + 2 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

bakrajo

19.1.2012 23:05

Todella asiallinen teksti! ite oon ulkomaalainen ja asunut suomessa vuodesta 1996. Olen samasta asiasta jankuttanut mutta turhaan! hauskinta on että poliisia ei kiinnosta laittomasti maahan tulevat. Esim. kävin itäkeskuksen poliisiasemalla kertomassa tarkan ajan ja paikan mistä yksi henkilö oli saapumassa suomeen LAITTOMASTI. Vastaus oli ettei he sille voi mitään.

Itellä ollut 2006 lähtien siivousyritys ja muutama kuukausi sitten tuli ostettua ravintola. Öisin ei nukuta vaan käyn tekemässä baarihommia ja laskutan niistä oman yrityksen kautta.

Olen todella kiitollinen suomen valtiolle mahdollisuudesta jonka olen saanut, mutta ainoa harmi että mua silti luokitellaan tuolla ulkona sossupummiksi koska meitä ei erota laiskoista ulkomaalaisista.

Toisaalta ei voida pelkästään ulkomaalaisia syyttää siitä että käyttävät suomen omia lakia ja pykäliä hyväkseen vaan myös suomen valtiota. Kun valtio ei puutu millään rahan jakeluun niin miksi ulkolaisten pitäisi vapaaehtoisesti luopua "helposta rahasta".

Tällä hetkellä on kova ryntäys suomeen kaikkialta koska sana helposta 500euron tuesta, vuokran,sähkölaskun ja lääkärin lisäksi on levinnyt ku epidemiat kivikaudella.

Jos valtio maksaisi niin auttaisin mielelläni lopettamaan ravintoloita joissa harjoitetaan pimeätä työtä ja jätetään veromaksuja väliin samoin kertoisin reiti ja tavat miten tänne tullaan laittomasti. KETÄÄN EI KUITENKAAN KIINNOSTA.

EHKÄ KIINNOSTAA KUN OLLAAN SAMASSA TILASSA MISSÄ KREIKKA ON!!!

Ite olin 2001-2011 suomalaisessa yrityksessä mutta ahkeruudesta huolimatta en pääsy etenemään vaan aina sain kouluttaa uudet tyyppit ylempiin hommiin.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
8 + 1 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

JonesJ

19.1.2012 23:39

Arman presidentiksi!!!!

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
6 + 1 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Resiprosaaliklikplakplok

20.1.2012 15:18

En oikein ymmärrä, miksi Suomea pitäisi verrata Iraniin. Iran on teokratia, Suomi on länsimainen liberaali demokratia. Me pelaamme sivistysvaltion säännöillä, eikä ole syytä olla barbaari vaikka jotkut valtiot barbarismin sinistä liekkiä heiluttelevatkin. Tulee mieleen se täysin päätön Facebook-ketjukirje, jossa ruikutettiin kuinka Suomessa rajan ylittänyttä ei viedä leirille ja ammuta toisin kuin Pohjois-Koreassa.

Lisäksi vanhat enemmän tai vähemmän hysteeriset puurojuhla-uimahallivuoromeemit on täytynyt repäistä mukaan. Betoniporsaat ja ristien peittely hautausmailla unohtuivat!

Jo omina kouluaikoinani vitisuomalaisessa korpikunnassa joulujuhlan keskiössä oli Joulupukki eikä Jeesus. Omasta mielestäni tunnustuksellinen uskonto ei kuitenkaan sekulaarissa yhteiskunnassa kuulu julkiselle sektorille. Yleisesti ateistit, Jehovan todistajat, muslimit ym. ovat voineet jättää joulujuhlat väliin, mutta olisihan se mukava jos pidettäisiin semmoiset juhlat johon kaikki voisivat osallistua, se on kaikista tärkeintä. Joulu tietenkin on täynnä pakanallisia aineksia, mutta niiden merkitys on hämärtynyt normaaliksi kansanperinteeksi joten en laske niitä uskonnollisuudeksi.

Naisten pitäminen synnytyskoneena yms. ongelmat ratkeavat valistuksella ja tässä parjatut monikulttuuriset järjestöt ovat avainasemassa. Se että saa tietoa, tukea ja verkostoja on iso osa yhteiskuntaan integroitumista, varsinkin verrattuna lähiön pienpatriarkaatin hirmuvaltaan. Ihmisten ruoskiminen valtion taholta pääosin vain pahentaa ongelmia.

Kommenttiosiossa on myös alkanut keskustelu islamilaisesta maailmasta ja hieman huvittaa että Turkki nousee esille, siis maa jossa uskonto kemalismin perinteiden mukaan pidetään pois julkisesta elämästä suorastaan hysteerisen pakkomielteisesti. Ihmisten mielessä varmaan on Saudi-Arabian wahhabistinen harvainvalta (itse prinssejähän uskonnollisen dogman ei tarvitse koskettaa), kun Balkanilta, Turkista ja kaakkois-Aasiasta löytyy erilaisia esimerkkejä. Iranin vihreä kapina ja arabikevät kertonee itse kansalaisten maailmankuvasta - jos islamististen puolueiden suosio hirvittäää niin varmaan Saksan CDU saa myös niskakarvat nousemaan pystyyn... Pääosinhan teokratiat ovat syntyneet kun liberaalit, sosialistit ja arabinationalistit on syösty vallasta öljyintressien vuoksi eikä shaahien yms. hirmuvaltaa vastaan ole parempia vaihtoehtoja löytynyt (Khomeini näyttäytyi valheellisesti 1979 iranilaisille edistysmielisenä). Irakista näkee, kuinka tyranni Saddamin jälkeen uskonnollinen elämä on jyrkentynyt - miehen syrjäyttäminen oli oikea teko, mutta ulkoa tulleen vallankumouksen sekasorron tiimellyksessä ei voimakkaita sekularisteja ollut tarjolla.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
8 + 2 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

raunomiespartasuu

20.1.2012 15:27

Ylempänä "sana helposta tuesta on levinnyt". Työperäiset tulijat käännytetään jos oleskeluluvan aikana ei töitä ole saanut. Turvapaikan saajat saavat tukea, mutta se on arpapeliä ja ihmiset muutenkin ovat tulleet sekavista olosuhteista jossa tärkeintä on vain päästä veks, se että sijoitusmaa on Suomi ei ole välttämättä edes heidän itsensä päätettävissä.

Erään nettifoorumin doktriineissahan pakolaiset ovat joko lukutaidottomia vuohipaimenia tai sitten asioista hyvin perillä olevia viekkaita elintasoshoppailijoita.

Pakolaisten köyhyydestä ja koulutustasosta en osaa itse sanoa. Luulisin, että keskiluokkaiset, korkeakoulutetut kaupunkilaiset voivat lähteä karkuun köyhiä lukutaidottomia maalaisia paremmin. Tietääkseni kiintiöpakolaisistakin valkataan mieluiten sellaista väkeä, jolla on valmiuksia selvitä modernissa länsimaassa.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
3 + 3 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

raunomiespartasuu

20.1.2012 15:37

Lisäksi tukiasioita miettiessä tulee aina muistaa lapset. Heillä ei ole ollut juurikaan vaihtoehtoja kun vanhemmat ovat päättäneet maahan saapua. Esimerkiksi kunnallisen sosiaalihuollon rajoittaminen vain kansalaisiin olisi silkkaa lasten heitteillejättöä.

Tietyn foorumin päivystävät botit jo naksauttelevat rystysiään luennoidakseen partasuisista karva-ankkurilapsista. Mutta samoin kuin opiskeluaikoina päätin jättää taistolaiset omiin maailmoihinsa, en näe järkeä lähteä juttusille äkkijyrkkien misantrooppiänkyröiden kanssa. Jos lähtökohtaisesti tietynväristen ja -uskonnollisten maassaolossa on jotain mätää eikä parhainkaan yrittäminen saa osakseen muuta kuin naljailua (paitsi olemalla poliittisesti Oikeassa Leirissä voi väliaikaisesti saada isällistä päähäntaputtelua keppihevosena toimimisesta) niin keskustelu tulee olemaan hedelmätöntä molemmille osapuolille.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
1 + 1 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

DeeGeeRovaniemi

21.1.2012 18:44

Siis näin se pitäisi olla, virkamiehet ovat nössöjä kun antavat perustuslakiin sidottujen sääntöjen venyä, kaikkihan tietävät sanonnan "MAASSA MAAN TAVALLA", ja jos tästä menee mainitsemaan tulee leimatuksi rasistiksi... Ei sama toimi muualla, käykääpä tsekkailemassa esim. ruotsin Mälmössä miten poliisitkaan ei voi asioille kohta enää mitään.
Hyvä Arman, juuri näin!!!!

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
6 + 1 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

oikea-perus-suomalainen

6.2.2012 22:17

Et ole nähtävästi Arman sopeutunut länsimaisen, pehmeät arvot omaavan ja tasavertaisesti ihmisiä kohtelevan oikeus- sekä hyvinvointivaltion reilu-meininki-asenteeseen pätkän vertaa, mikäli on tätä kynäilyä uskominen.

Paha, paha reputtaminen, ja "kansalaiskoe" hylätty, tsorge nyt vaan. Noh, ehkä uudet neljäkymmentä vuotta sopeutumista tuottaa paremman tuloksen. :)

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
4 + 3 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

raaka-Ana

6.3.2012 17:00

A niinkuin Armani, A niinkuin ASIAA!!
Harvinaisen osuvasti kirjoitettu.Muutenkin diggaillut ko. herraa ja hänen tekemisiään...Nyt kunnioitus kaveria ja hänen ajattelutapaansa kohtaan nousi mun silmissä todella korkealle.Suomalaisen miehen puhetta.

t: A niinkuin Antti

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
5 + 4 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

prklx100

13.4.2012 16:43

Mikään ei ole muuttunut tämän julkaisun jälkeen.
Sama hyysäys vaan jatkuu veronmaksajien rahoilla.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
5 + 4 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Anonyymi9001

16.4.2012 00:51

Kannatan. Hyvin kirjoitettu.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
4 + 4 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Eve-Biudet

3.5.2012 10:30

Giorgio Arman Alixad on RASISTI!

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
3 + 5 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

jrn

3.5.2012 22:03

Arman on julkirasisti, joka ei voi mitenkään ymmärtää esim. Iranista Suomeen muuttavaan ihmiseen kohdistuvia paineita. Olemme iranilaisille velkaa sen, että hyväksymme heidät osaksi yhteiskuntaamme. Ylläolevan kaltaiset rasistiset viharikokset aiheuttavat paineita ja sitä myöten esim. väkivaltaa kun muuta vaihtoehtoa ei ole. Ja raiskaavathan suomalaisetkin. Hävetkää.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
5 + 2 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Hohhoi

3.8.2015 18:40

....ja mistä ihmeestä me ollaan Iranille mitään velkaa???

JAAsso

3.5.2012 22:26

Kiitos Arman! Mukava näin VHM:n kuulla joskus jotakin muutakin kuin pelkkää syyllistämistä ties mistä milloinkin.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
6 + 4 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Mohammar

4.5.2012 00:27

Olisi aihetta antaa asiasta tieto-isku turvapaikan hakijoille, Tosin islamistit eivät ota ohjeita vastaan vääräuskoisilta. Kuten imami sanoo demokratia on islamin vastakohta. Et se siitä. Me emme tarvitse suvaitsemattomia ihmisiä lisää Suomeen, Ne jotka eivät hyväksy Suomen lakeja eivät ole tervetulleita tännä.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
2 + 5 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

shiwan8

25.7.2013 17:28

"Ikivanha" kirjoitus ja silti ajankohtainen niin kauan kuin tässä maassa on sosiaalipakolaisia.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
8 + 1 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Voimariini

26.7.2013 01:36

Ranskan, Englannin ja Ruotsin tapahtumat vähentävät ihmetystä siitä, miksi näiden ihmisten on täytynyt paeta kotimaastaan..

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
1 + 3 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Äkkiväärä

26.7.2013 21:12

Arman Alizad on siitä merkillinen mies että joka kerta kun jäbästä jotain kuulee niin ei voi kuin kunnioittaa enemmän. Nostaisin hattua jos ois.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
3 + 5 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Mauke Suuri

26.7.2013 22:15

Armanilta inhottavaa suomalaisten nuoleskelua ja mielistelyä. Oman kansansa petturi. Unohtanut oman kansansa, kulttuurin ja tavat. Vastenmielistä lukea jopa suomalaisena.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
2 + 5 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

AulisKaulis

21.9.2013 01:29

Muuta pois täältä kärsimästä... vaikkapa Iraniin?

maailmalla

28.7.2013 11:46

Hieno kirjoitus josta sais aikaan hienomman adressin vietäväksi eteenpäin.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
1 + 3 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

maffeli

14.8.2013 21:06

Kiitos Arman!
Minulla ei ole mitään lisättävää sun kirjoitukseen. Olen vaan puolestani saanut pahoja katseita ja rasisti kommentteja kun olen samaa metodia miettinyt :/ Toivon että pääset pitkälle tän kirjoituksen kanssa! Tämä ei ole ketään kohtaan väärin vaan oikeudenmukaista kaikille ja maassa maan tapaan!

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
2 + 2 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Mies50vee

21.9.2013 01:28

Hienoa Arman, sanoit ääneen sen mitä ei edes moni kantasuomalainen uskalla sanoa rasismisyytösten pelossa.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
6 + 3 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Henri_K

31.7.2015 21:16

Voi Arman kun olisit vielä se Arman joka tämän kirjoitti :'(

Ei, sinä Arman, fiksuna miehenä nielit kohoineen päivineen sen kaiken paskan jota vasemmistolainen media meille joka tuutista syöttää.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
8 + 2 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Brelaser

1.8.2015 21:18

Tosi hyvin sanottu

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
7 + 3 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

A.P.

2.8.2015 08:45

Voisko vaikka Radio Helsinki järjestää jonkun miekkarin jossa Arman kivitetään?

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
5 + 3 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Marmot

2.8.2015 10:12

Filantropian fantasioissaan kieriskelevältä paremminvointivaltiolta saattaa hädänalaisia auttaessaan unohtua reiluus.

Osa tulevista ihmisistä kantaa tietämättään juuri niitä ideoita, joiden takia he itse olivat kuolemanvaarassa ja joutuivat pakenemaan. Sellaiset ideat eivät kelpaa tänne, niiden pitää jäädä rajalle ja se pitää kyetä sanomaan.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
7 + 4 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Joensuunelli45

2.8.2015 13:34

Hyvin tiedostetun opportunistinen kirjoitus. Arman haluaa huomiota ja sitä saa. Motiivit itsekeskeiset.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
8 + 5 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Suhmuran Santra24

4.8.2015 16:36

Vilkaisepa kirjoituksen päivämäärä.

Kmlaine

2.8.2015 16:22

Hyvää tekstiä! Arman eduskuntaan! :)

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
7 + 4 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

totox

2.8.2015 16:50

Armanil oli sentää munaa sanoo suoraa lyhyellä kolumnilla asiansa jo aikoja sitten. Kun muut osapuolet ovat tässä maassa huomanneet vasta 7 vuotta myöhemmin ottamaan keskusteluksi jo mikä oli jo silloin ongelma. Koraanin laki ei vain päde suomalaista germaanista äidinkieltä suomen laissa. Joten koraanista pitäisi luopua maa kohtaisesti. Koska laki säätää ihmistä maa kohtaisesti. Eikä mikään uskonto!

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
7 + 4 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Tony Halme

2.8.2015 20:51

En pysty, en jaksa lukea kaikkia kommentteja. En tiedä keksikö joku jo, mutta nyt on pakko sanoa, tän jutun pointti viittaa siihen mitä esim eräs perussuomalaisten edesmennyt kansanedustaja aikoinaan sanoi; kielikoe, työpaikka, opiskelua tms.. näille maahanmuuttajille ym. jos ei osaa kieltä eikä tee muuta kuin nauti etuuksia joidenkin vuosien kuluttua niin monoa perseelle!

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
1 + 3 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Plöröhousu

2.8.2015 22:47

Jännä muuten, että nämä puolustajat, paapojat, päähänsilittäjät, suvaitsevat ovat samoja, jotka mellakoitsi sateenkaariväen puolesta. Ymmärtävätköhän, että islamistit ja iso osa muutakin mamu-väestöä, kivittävät homot, transut yms.? Kyllä nyt saa riittää. Joku järki tohon hommaan. Jos tuo suvaitsevaisuus olisi molemminpuolista touhua, monikulttuurisuus-asia olisi ihan jees. Päät pois takapuolesta. Avatkaa silmät. Yllätytte mitä näettekään.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
8 + 4 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Joukopoikainen

3.8.2015 09:34

Maahanmuuttajien maine (jos yleistetään) syntyy tietysti siitä mitä nähdään, koetaan ja luetaan. Meneppä ulkomaille lomalle tai töihin suomalaisena. Mikä maine meillä on? Lähinaapureiden mielestä olemme juoppoja, Etelä-Euroopassa ja Yhdysvalloissa meistä ei sitten oikein tiedetä mitään. Jostain se maine tulee, tai ei tule - jos yleistetään.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
3 + 4 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Punisher72

3.8.2015 14:02

Jos tuon sanoisi kantasuomalainen niin se olisi rasismia. Eli ei tämän maan touhuissa ole enää mitään järkeä senkin suvakkivajakit. Armanille täydet pisteet ja utmost respect kirjoituksesta.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
8 + 5 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Jouni Sirén

3.8.2015 15:05

Erityisen kannatettava on tämä kohta: "Suomen pitäisi tehdä turvapaikanhakijoiden kanssa sopimus, joka velvoittaisi läpäisemään kolmen vuoden kuluessa suullisen kielikokeen ja hankkimaan vähintäänkin osa-aikaisen työn." Toivottavasti sopimukseen kuuluisi Suomen puolelta myös kielikurssin järjestestäminen kolmen vuoden kuluessa. (Nyt näin ei aina tapahdu.) Työpaikan suurin osa pakolaisista varmasti ottaa vastaan, jos sellainen on tarjolla. Nykyään ongelma on päinvastainen.

Jännittävää olisi myös nähdä, miten Alizad estäisi maahanmuuttajien raskaaksi tulemisen. Haluaisin myös nähdä sen maahanmuuttajan, joka on vaatinut joulujuhlan muuttamista puurojuhlaksi. Tuntemani opettajat eivät ole kuulleet tällaisista vaatimuksista.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
8 + 4 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Miikka.H

3.8.2015 16:35

Hyvä kolumni, mutta.. Se mitä näemme tosielämässä ja kuvittelisimme valtiojohdon toteuttavan nämä mielestäni kohtuulliset Armanin vaateet. Suomi olisi hetkessä täydellisessä sotatilassa vastassa suurinosa muslimeista (poislukien tataarit) sekä heidän äärisymppaajajoukkonsa eli "meillä on unelma viher-vassarikööri". Mut kaunis ajatus joo. Ne jotka ovat työpaikoillaan ja asuinympäristöissään saaneet kunnolla kokea ja tuntea islamin ja "monikulttuurisuuden" tietävät kyllä mistä puhun. Ja ne jotka haluavat ymmärtää mitä "monikulttuurisuus" tässä tapauksessa tarkoittaa, ymmärtävät kyllä. Sitten löytyy aina se tietty ääriporukka joka ymmärtää kaiken negatiivissävytteisen monikulttuurisuuden ympärillä käytävän keskustelun siten, että he ovat olevinaan täysin varmoja siitä, että kuulevat uunienluukkujen kolinaa 1930-luvun lopun Saksan malliin

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
3 + 2 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

SiiriK

3.8.2015 18:53

Hyvä kirjoitus. Vaihteeksi pari yksittäistapausta eiliseltä:
http://www.iltasanomat.fi/kotimaa/art-1438575003005.html
Ei mulla muuta..

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
9 + 2 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Tasogare

4.8.2015 01:54

Arman on selkeästi asia mies.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
4 + 5 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

En usko

4.8.2015 11:35

MINÄ KYLLÄ HALUAN ARMANILTA TODISTEET NOISTA ASIOISTA MISSÄ SE PUHUU KORAANISTA ETTÄ VÄKIVALTAISESTI PIDETÄÄN JNE. ANNA NE KOHDAT KORAANISTA NIIN PÄÄSTÄÄN ITSEKKI LUKEMAAN.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
9 + 2 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Armas Paskiainen

4.8.2015 17:18

Arman puhuu vain ja ainoastaan asiaa tässä.

Miettikääpä. Pelastatte vaikka spurgun jäätymästä lumihankeen. Viette hänet kotiinne suihkuun, tarjoatte yöpaikan sohvalta ja aamulla munakkaan sekä krapulakaljan.

Palatessanne kotiin iltapäivällä huomaatte spurgun kadonneen, kuten myös telkkarin ja kahvinkeittimen. Koira on hirtetty lamppuun (koska spurgu inhoaa niitä), vaimo on hakattu ja eteisen matolla on aimo satsi skeidaa ja ovessa lappu "paska munakas, haista vittu".

Pelastaisitteko spurgun hangesta toistekin?

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
9 + 4 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Voihan nenä

4.8.2015 21:16

Olipa kerran poika, joka eräänä yönä kertoi unelmistaan ja turismin painajaisestaan.
Tämä sai erään kumma tytön itkuun. Hänellä oli yksi elämä. Kun hän kävi matkoilla, hän ei ollut painajainen, hän oli unelma.
Siksipä matkailuyrittäjät ja muut turistit päättivät osoittaa mieltään - heilläkin oli unelma kaikille turisteille turvallisesta Suomesta - sekä lynkata pojan.
Tästä lähtien kaikki turismikriittiset ovat olleet rasisteja.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
5 + 5 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Palle Ramstedt

5.8.2015 13:07

Jotka näkivät Armanin vanhemman "Reilu meinin" -kolumnin, kannattaa lukea myös tämä uusi, jossa hän ampuu alas vanhan kirjoituksensa teesit. Perustellen. "Juuri sellaista tekstiä, joka kumpuaa tietämättömyydestä ja ajattelemattomuudesta", sanoo Arman nyt 7-vuotta myöhemmin. http://www.city.fi/yhteiskunta/arman+alizad+ja+reilumpi+meininki/8997

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
6 + 1 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

veronmaksaja_jo_30v

11.8.2015 10:29

/0/ Minä rakastan suomalaisia yli kaiken ja toivon heille vain parasta!

/1/ Miksi pitäisi antaa heti kaikki pakolaisille? Miksi pitää olla aina uudet lastenrattaat, kun syntyy seuraava lapsi? Miksi pitää ostaa kaupan kalleimmat polkupyörät?
Kokemuksesta tiedän, että tällä tavalla koulutetaan ihmisistä rosvoja ja pahantekijöitä!
Jos annat kaiken ilmaiseksi ilman mitään vastinetta ihmisestä ei kasva normaalia ja vastuullista yhteiskunnan jäsentä!
Hänestä tulee rikollinen, kun tuo "ilmaisen" ja "vastikkeettoman" rahan tulo loppuu!
Tästä on paljon esimerkkejä Suomesta jo yli 100 vuoden ajalta! Niitä löytyy jokaisen perhepiiristä!
Annetaan asunto ja loput pitää tehdä itse. Jo se on VALTAVA kädenojennus!

/2/ Miksei lapsilukua voisi säännöstellä - sehän on perhesuunnittelua? Eikö suomalaisetkin mieti kaksisataa kertaa ennenkuin tekevät seuraavan lapsen? Nykyisin lapsia ei enää tehdä vahingossa. Varmasti suviseuroissa sikiää paljon lapsia, mutta väitän että noiden lasten vanhemmat maksavat itse kaikki kulut ja lastenvaunut. Luulenpa että heillä on samat lastenvaunut käytössä useammalla lapsella!

/3/ Jos Iranissa ei noudateta ihmisoikeuksia niin se ei ole Suomen häpeä! Suomessa ihmiset ovat nykyisin vain liian kilttejä - he ovat aina olleet! Mutta nyt suomalaisia käytetään häikäilemättä hyväksi, eivätkä he edes itse tajua sitä vaan puolustavat noita hyväksikäyttäjiä!

/4/ Raiskauksiin ja henkirikoksiin syyllistyneet tulisi palauttaa lähtömaahan vaikka he siellä joutuisivatkin hengenvaaraan. Mitä he oikein pakenivat alunperin?

/5/ Mitä hävettävää siinä on että suomalaiset ovat luoneet oman infrastruktuurinsa? Eivät ammattiliitot ja yhdistykset ole tyhjästä syntyneet! Jos kaikki työnteko unohdetaan ja opitaan saamaan kaikki ilmaiseksi ja tukien loputtua varastamalla niin se romuttaa koko systeemin ja pian Suomen kohdalla on vain aavikkoa kun kaikki on revitty irti mitä työtä tekemättä saa! No, tämä näin hieman liioiteltuna.

/6/ Suomalaiset matkustelevat paljon ovat aina matkustelleet. Lomalla on mukava käydä lämpimissä maissa, mutta parasta matkassa on paluu Suomeen! Euroopassa suomalaisilta turisteilta huijataan rahaa vähän joka tilanteessa, mutta se tavallaan kuuluu jo asiaan. Suomalaisille se on kuitenkin uutta - vaikka kyllä Suomessakin omat huijarinsa on. Mutta esimerkiksi Bulgariassa lääkäri voi helposti tehdä tarpeettomia tutkimuksia ja toimenpiteitä joiden euromääräinen hinta ei ole ihan pieni.
Kreikassa, tuossa kultturin kehdossa, Ateenassa poliisit ajavat ympäriinsä konepistooleiden tai rynnäkkökiväärien kanssa. Tuollaista ei Suomessa joka päivä näe. Ateenassa pommi-iskut ovat jo arkipäivää.
Egyptissä et voi lähteä mihinkään hotellialueelta ilman aseellisia vartijoita. Tai voit, mutta sitten matka voi olla viimeisesi.
Turkissa pommit paukkuu päivittäin mikä häiritsee auringonottoa hieman.
Tunisiassa edes vartioidut rannat eivät takaa että selviät lomasta hengissä.
Kannattaa siis mennä köyhimpiin maihin katsomaan mistä on kyse! Tosin matka voi jäädä viimeiseksi.

/7/ Mitä tämä auttaminen meille maksaa?
Tässä muutamia esimerkkejä, jotka koskevat kaikkia suomalaisa ja heidän vanhempiaan jotka ovat eläkkeellä:

1) Päivähoito-oikeuden rajaaminen
Mistä kyse? Kun toinen vanhemmista hoitaa lasta kotona ollessaan äitiys-, isyys- tai hoitovapaalla tai kotihoidontuella, perheen päiväkodissa olevalla lapsella on jatkossa oikeus vain puolipäiväiseen päivähoitoon
- mutta suomalaisethan maksaa päivähoidosta verotuksen kautta ja myös kuukausittain!

2) Eläkeläisten asumistuki
Mistä kyse? Pienituloisille eläkeläisille suunnattu tuki, jota saa noin 180 000 henkilöä, "sopeutetaan vastaamaan yleistä asumistukea". Yli 40 000 ihmistä menettää päätöksen takia kuukausituloistaan 100-200 euroa (Uusisuomi.fi 9.6.2015).
- tosi reilu meininki, että eläkeläisiltä viedään joka kuukausi 200 euroa pois! Miksi he maksoivat veroja?

3) Indeksien jäädytysMistä kyse? KEL/KHI-perusteiset (kansaneläke- ja kuluttajahintaindeksiin sidottujen etuuksien) indeksikorotukset jäädytetään. Jäädytys koskee mm. kansaneläkettä, perhe-eläkettä, rintamalisiä, vammaistukia sekä lapsilisiä.
- eli eläkeläisiltä 200 euroa pois eikä eläkkeet enää nouse - this is what I call reilu meninki!

4) Ruokavaliokorvaus
Mistä kyse? Poistetaan ruokavaliokorvaus (verottoman korvauksen suuruus tällä hetkellä 23,60 euroa/kk), jota keliakiaa sairastavat ovat voineet saada Kelalta gluteenittoman ruokavalion kustannuksiin.
- ostakaa sitä halpaa lauantaimakkaraa - reilu meininki! Ja muistakaa että afrikkalaisilla on tyhjä maha!

5) Potilaiden matkakorvaukset
Mistä kyse? Kasvatetaan potilaan tai kuntoutujan matkakohtaista omavastuuosuutta ja vuosittaista kustannuskattoa. Omavastuu yhdensuuntaiselta matkalta on nyt 16-32 euroa, riippuen siitä, onko taksimatka tilattu tilausvälityskeskuksesta vai ei.
- eli siirretään terveyspalvelut kauas ja sitten joudut maksamaan itse matkakustannukset - reilu meininki!

6) AURA-kuntoutus
Mistä kyse? Kuormittuneille ja jaksamisvaikeuksista tai sairauksista kärsiville räätälöity AURA-kuntoutusmalli, jonka oli tarkoitus korvata Kelan ASLAK- ja TYK-kuntoutukset, lakkautetaan ennen kuin ohjelmaa ehdittiin edes käynnistää.
- turhat sairauslomat pois - no ehkä parempi että poistuvat sitten luonnollisen poistuman kautta ilmaa pilaamasta.

7) Tuomioistuinmaksut
Mistä kyse? Oikeudenkäyntimaksuja korotetaan
- ei kannata pullikoida vastaan varsinkin jos rahaa vähän - eläkkeitähän leikattiin :)

8) Kehitysyhteistyö
Mistä kyse? Kehitysyhteistyömäärärahoja leikataan.
- tämähän on järkevä jos tämä koskee rahojen syytämistä Afrikkaan!

9) Tekes-avustukset
Mistä kyse? Tekesin myöntämiä t&k-avustuksia vähennetään, ja rahoitusta suunnataan yhä enemmän kasvuhakuisiin yrityksiin ja "radikaaleihin innovaatioihin". Myös Tekesin strategisten huippuosaamisen keskittymien (shok) rahoitus loppuu.
- tämä on huono muutos jos vaikeutetaan pienten yritysten perustamista. Ei omaa bisnestä voi pistää pystyyn ilman rahaa!

10) Työvoimapolitiikan määrärahat
Mistä kyse? Työllisyyttä tuetaan mm. palkkatuella ja starttirahoilla. Hallitus aikoo suunnata työvoimapolitiikan rahoitusta "vaikuttavimpiin toimenpiteisiin". Päätös voi joutua kovan kritiikin kohteeksi, sillä esim. Uudenmaan TE-toimistosta loppuivat työllisyysmäärärahat jo heinäkuun alussa.
- mistähän tässä on kyse?

Joku muu voi jatkaa leikkauslistaa liittyen terveyspalveluihin yms.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
8 + 4 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Sepuli

17.8.2015 13:04

Onko tässä kyse Armanin henkilökohtaisesta kriisistä, kasvusta vai yleisemmästä asennemuutoksesta?

Jos lapsisäännöstely kohdan jättää pois, niin yksikään kohta ei ole kohtuuton tässä alkuperäisessä tekstissä. Lapsisäännöstely olisi toki maailman kannalta yleisestikin hyvä asia, mutta koska se on täysin mahdotonta toteuttaa niin jätetään se pois. Toki esim. verotuksellisesti siihen voidaan vaikuttaa, ikävä kyllä uskonnollisiin hihhuleihin tällä ei ole vaikutusta (on ne sitten jehkuja, lessuja tai musuja).

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
5 + 4 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Kommentoi juttua

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
4 + 5 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi