Uusi viinibaari Apotek avaa Lapinlahdenkadun ja Eerikinkadun kulmaan

Laatuviinejä ja pieniä annoksia historiallisen apteekin remontoiduissa tiloissa.

Kuva: Apotek

  • Mitä? Laatuviinejä ja naposteltavaa
  • Missä? Lapinlahdenkatu 1
  • Kenelle? Fiilistelijälle

Viinibaari Apotek avaa ovensa 9. kesäkuuta liki kolme kuukautta alunperin suunniteltujen avajaisten jälkeen. Koronavirusepidemia ja ravintoloiden sulkeminen ei olisi voinut osua huonompaan aikaan uudelle tulokkaalle, mutta muutaman kuukauden odottelun jälkeen avajaisia päästään viimein viettämään.

Apotek kuuluu samaan ravintolaperheeseen kuin esimerkiksi Carelia, Kuukuu ja Tin Tin Tango.

Vanhan jugendapteekin tunnelmaa

Apotek on remontoitu tiloissa yli sadan vuoden ajan toimineen Helsingin XII Joutsen -apteekin tiloihin. Pitkä remontti on toteutettu mahdollisimman paljon vanhaa säilyttäen ja kunnioittaen.

Kuva: Apotek

Pieniä annoksia viinin kanssa

Apotekin viinit ovat viinibaarin omaa maahantuontia ja painottuvat perhetilojen käsityönä valmistamiin laatuviineihin. Viinien kanssa tarjotaan myös esimerkiksi juustoja ja leikkeleitä sekä erilaisia pieniä lautasannoksia, joihin kuuluu muun muassa graavisiikaa, hevostartaria ja viiriäistä. Keittiömestarina toimii Ville Rainio.

Kesällä Apotekilla on muiden ravintoloiden tapaan sisällä käytössä puolet normaalitilanteen asiakaspaikoista ja pöytiä on katettu myös terassille.

Ravintola suosittelee vieraille pöytävarausta.

Kommentoi juttua

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
3 + 2 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi