Vanha

Helsingin vanha ylioppilastalo julistaa fasadissaan komeasti "toivoilleen isänmaa antoi". Näin ylevän tekstin alla voi turvallisin mielin särpiä keittoa. Vanha tuli kuuluisaksi 1960-luvun opiskelijaliikkeen tyyssijana ja kuuluisa on mm. Vanhan muodollinen valtaus (opiskelijat valtasivat omistamansa rakennuksen…) Aikanaan kaupungin laidalle rakennettu ylioppilaiden riekkumislinna on nykyisin keskellä Stadia ja siten erittäin hyvä bileiden järjestämispaikka; Vanhalla onkin jatkuvasti yksityistilaisuuksia.

Vanha sai uuden sisäilmeen 2000-luvun taitteessa, joka tosin hieman vähensi sen akateemis-boheemia, nuhjaantunutta älykköilmapiiriä, jossa kaljan voimalla suunniteltiin uutta yhteiskuntajärjestystä. Nykyinen ilme tavoittelee enemmän keskieurooppalaista olutkahvilameininkiä -eikä siinä mitään, ihan mukava paikka istuskella.

Kesäisin Vanhalla on myös kaksi terassia, joista Aleksanterinkadulle avautuva toisen kerroksen terassi on miellyttävämpi (toinen on ahtautunut Zetorin viereen). Iltapäivän aurinko osuu terassille sopivasti ja houkuttelee jatkamaan lounastuntia perinteisen "pitkän lounaan" suuntaan. Vaikka terassi on melko pieni, on siellä yllättävän hyvin tilaa, sillä tämä mesta täytyy tuntea. Kulku terassille on Vanhan pääovesta ja siitä tiukka kurvaus oikealle, baarista muki käteen ja hep. Tarjolla on täysi valikoima juomia ja pientä syötävää: pari salaattia ja toasteja. Jos bisse ei maistu (?) niin tarjolla on myös erikoiskahvit ja makeaa mässytettävää.

Toisesta kerroksesta on hyvä tarkkailla Aleksin liikennettä ja saattaa kesämiehen silmä välillä jäädä kiinni tsibuihin. Mikäli kaipaa kultivoitunutta seuraa, niin ainakin tarkastuskäynnin aikana oli useammassa pöydässä opiskelijaneitoja pänttäämässä tenttiin – "moi, vaihdettaisko pari sanaa analyyttisesta kemiasta…"

Kiitämme

Moitimme

Käyttäjien arviot

Anna oma arviosi

2 kommenttia

710

15.5.2006 17:44

Paskanen juottola !

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
4 + 5 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Sheikyerbouti

16.5.2006 00:05

Miksi tää jantteri käy juomassa kaljan jossain ja saa kirjottaa siitä lehteen muiden riesaksi?

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
7 + 4 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Kommentoi juttua

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
7 + 1 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi