Vegaanimättöfestari Teurastamolla elokuussa

Viherjauheet sivuun - Vihisfest juhlistaa sipsikaljaveganismia.

Kuva: Eetu Ahanen

Viherjauheet työnnetään sivuun, kun nautinnollista veganismia juhlistava avoin yleisötapahtuma Vihisfest 2016 järjestetään ensimmäistä kertaa perjantai-iltana 12. elokuuta Teurastamon sisäpihalla. Luvassa on HoviRuoan kasvispiirakoiden eli vihisten sekä vegaanisten hampurilaisten nautiskelua, Pimp My Vihis -kilpailu, sekä alueen ravintoloiden ja ruokamyyjien vegaanisten annosten maistelua. Illan aikana sipsikaljaveganismin itseoikeutettu pyhimys St. Vihis viihdyttää juhlakansaa diskohumppaperformanssillaan ja MegaMega-yhtye nostatta tunnelmaa taidediskomusiikillaan.

Jo lähes 18 000 jäsentä kerännyt Facebook-ryhmä Sipsikaljavegaanit haastaa sekä idunpurijamyyttiä että aikamme terveyspakkomielteitä ylistämällä vegaanista, epäterveellistä mättöruokaa. Yhteisöllisen ja kehopositiivisen ryhmän hittiruokana tunnettu vihis eli vegaaninen versio lihapiirakasta saa viimein ansaitsemansa tapahtuman Teurastamon kesästä.

Kouvolalainen HoviRuoka Oy on valmistanut vihiksiä vuoden 2015 elokuusta alkaen. Trendieineksellä oli alkuvuodesta vain 300 jälleenmyyjää, mutta nyt jo yli tuhat kauppaa on ottanut kohutuotteen valikoimiinsa. Tänä keväänä yritys kehitti lisäksi vegaanisen hampurilaisen, jota päästään maistamaan Teurastamon Vihisfestissä.

Kasvispiirakat maistuvat suoraan paketista sellaisenaan, mutta juhlan kunniaksi sadat kävijöille ilmaiset vihikset grillata Teurastamon sisäpihan avoimella yhteisögrillillä. Vihisfestin jännittävimmässä ohjelmanumerossa Pimp My Vihis -kilpailussa voi maustaa piirakan kurkkusalaattihunnulla, vegaanisella juustolla ja lukuisilla muilla kekseliäillä variaatioilla.

HoviRuoan tuotteet ovat inspiroineet paikallisia taiteilijoita luomaan vihisteemaisia musiikki- ja performanssikokonaisuuksia juhlakansan iloksi. Kaikkien vihisten pyhimys St. Vihis esiintyy tapahtumassa ja ruokkii vihismaniaa entisestään performanssitaiteellaan. Paikalla on myös taidediskoyhtye MegaMega, joka on tullut aiemmin tunnetuksi video- ja performanssitaiteestaan.

Vihisfest, hedonistinen vegaaniruokatapahtuma Teurastamolla 12.8.2016 klo 16-22.

Kommentoi juttua

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
7 + 2 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi