Blogi

Kun maailma oli nuori ja minä nuorempi… internet oli vasta keksitty (tullut tietoisuuteeni ja elämääni) ja opiskelin alaa, tein ensimmäisen sähköpostiosoitteeni Hotmail-palveluun ja aloin heilua keskusteluryhmissä. Cityä ei silloin tunnettu. HUOM siisti juttu vasta loppupuolella.

Minulla oli ystävätär joka opiskeli biokemiaa sillä rankemmalla puolella ja tällä ystävättärelläni ja minulla oli hyvin samankaltainen huumorintaju, elämänasenne ja angstit. Olimme varsinaisia elämäntapa ihmiskunnan vihaajia. Vihasimme kaikkia tasapuolisesti ikään, rotuun tai sukupuoleen katsomatta. Meillä oli yhteinen vitsi nimeltä ”project lights out”… huom tämä oli kaaaauan ennen kuin terrorismi sai nykyisen assosiaation mielessämme.

Project Lights Out oli aika yksinkertainen. Puhelinnumero johon pitää jommankumman soittaa kerran kuussa. Jos puhelua ei tule niin järjestelmä aktivoituu. Järjestelmä oli makeavesijärjestelmään sijoitettu kaksoissulku jota ohjataan lankapuhelinreleellä (vert. Nokia) jossa on mutaa, jossa elää ameebaeläimen sisään viritetty ärhäkämpi virus joka toimii kaksivaiheisesti (airborn aivastus flunssa + 14pv jälkeen tappava kuume). Tämän lisäksi jotta homma menee putkeen oli kommunikaatiojärjestelmien päivitysjärjestelmiin istutettava kaiken toiminnan sammutusjärjestelmä, jottei varoitukset mene perille eikä karanteenia voida järjestää ajoissa.

Tämä oli meidän ”kun me olemme poissa niin kaikki on ohi” läppä jota nauroimme kun juopottelimme. Tietenkin tekninen spesifikaatio oli paljon hienostuneempi ja pidempi ja blaablaablaa ketä kiinnostaa… nyt tulee se hauska juttu.

Eli menin heittämään tuon silloin aikojen alussa eräälle kansainväliselle keskustelupalstalle ihan huumorimielessä ja siitä kiinnostui moni mutta yksi ylitse muiden. Tämän henkilön kanssa kävin sitten pitkiä sähköpostivaihtoja ja hän yritti toistuvasti ”tilata” minulta tuota, vaikka kuinka selitin sen olevan vain ”konsepti” eikä mikään tuote tai valmis juttu.

Sain tietää tästä henkilöstä paaaaljon asioita noiden kuukausien aikana. Hän oli palkkasoturi. Hän toimi Afrikassa. Hänellä oli oma yhtiö. Hän toimi öljyalan palveluksessa usein. Hän oli korkeasti koulutettu ja erittäin älykäs. Hän piti skandinaaveja suuressa arvossa. Herättääkö? Soiko kellot? Nyt olen aika varma, että tuon nimimerkin takana oli Simon Mann. Hetken Hesaria lukiessani vatsassani tuntui jääkalikka sellainen möykky joka kertoo kuinka lähellä joku todellinen oikeasti vaarallinen tilanne on ollut.

Kävimme lääkärissä hakemassa lisää unilääkkeitä, ne loppuivat yllättäen (siitä toisella kertaa). Unilääkkeet ovat pakollisia koska kortisoni (80mg/vrk) vastaa noin puolta grammaa spiidiä... toisin sanoen voisin juosta maratonin 24/7.

Kävimme lääkärissä joka ymmärsi minua Pupunden tulkkauksella. Kävi hyvin, sain reseptit. Sitten kävimme ruokakaupassa. Poikkeuksellisista syistä (työterveydenhuolto) olimme siis Leppävaarassa vaikka asumme Koillis-Helsingissä, tiedän en olisi saanut ajaa autoa mutta ajoin kuitenkin.

Autossa juttelimme (tai siis Pupunde jutteli ja minä kuuntelin sujuvasti) ja olimme onnellisia. Pupunde nauroi ja minä hymyilin. Sitten se tuli Queenin "Who whant's to live forever" ja Niagara repesi!

Pupunde itki kuin kuolisin siihen paikkaan. Se laulu saa tytön aina kyyneliin mutta nyt oli kyllä niin väärä aika ja paikka. Tämä vaati erityistä lohtuterapiaa. Tein siis lohturuokaa (pastaa valkoisella juustokastikkeella) ja sitten hieman lohtuaikaa johon Pupunde sitten nukahtikin syliini, nukkui raukka koko illan. Pikkaisenko mulla puutui olkapää... mutta oli niin hyvä olla.

Loppu hyvin kaikki hyvin.

Eilen istuin tuolissani koko päivän.
Istuin läppäri sylissä kirjautuneena Cityyn. Nousin välillä vessaan ja jääkaapille. Kuitenkin aika harvakseltaan.

Pureskelin nikotiinipurkkaa. Siirsin purkan aina välillä pöydälle vierelleni. Kun nousin niin olin laittanut läppärin purkan päälle joka suli läppärin pohjaan. Tämä taas tarttui mustille rakkaille puuvilla shortseilleni juuri "sille" kohtaa.

Prkle! Onneksi Pupunde tiesi mitä tehdä. Shortsit yöksi pakasteeseen ja purkkaa aamulla rapsuttelemaan. Sitten Fairy tehovaahtoa kehiin ja loput tahrat kuutamolle. Uskon että shortsit ovat pelastetut.

Yöllä raaputtelin läppärin pohjaa... sitä kun ei voinut pakastaa.

Rakastan sinua. Olen iloinen kun olet vierelläni. Tunnen sinut siinä joka hetki. Kun vain istumme tässä on minulla helpompi olla. Tiedän, että kaipaat kosketustani ja jutteluani mutta nyt minulla on hieman vaikeuksia tuon juttelun kanssa.

Voit puhua minulle aivan vapaasti ja kuuntelen todella sujuvasti. En pysty välttämättä edes hymähtelemään takaisin vaikka haluaisin mutta teen niin pääni sisällä.

Tämä tila on ohi menevä. Tämä ei ole pysyvä. Tunnen kuinka pääni sisällä taistelee tauti ja lääkkeet sotaa toisiaan vastaan lääkkeet voittavat. Collateral damage on tämä meidän höpötys.

Toivon sinun jaksavan. Minä jaksan vain jos sinä jaksat… ilman sinua tämä sota hävitty varmasti.

Nyt kun olet siinä vieressä tämä tuntuu menevän paremmin joka hetki. Anna minulle vain vähän aikaa.

Topimax se epilepsiaan tarkoitettu lääke, jota syön Hortonin neuralgiaani aiheutti tänään mielenkiintoisen sivuoireen. Se vei minulta puhekyvyn.

Ei siis sillai etten ollenkaan kykenisi puhumaan, se on vaan todella vaikeata, niin kuin olisi jotenkin haluton puhumaan. Tämä on tietenkin tälläiselle moottoriturvalle aivan tuskaa. Miksi oi miksi just multa viedään puhekyky.

Toinen hauska sivuoire oire on tämä voimakas stondis ja sen mukanaan tuoma raastava panetus. Eli lyhyesti, panettaa mutta olen haluton ilmaisemaan sitä verbaalisesti.

Olen taantunut luolamieheksi, urahdellen otan naiseni lupaa kysymättä... no en nyt oikeasti... vielä!

Yhtaikainen orgasmi on kuulemma parisuhteessa myytti. Ainakin yhdynnässä. No koska olemme tunnetusti myytinmurtajia useissa parisuhteisiin liittyvissä asioissa niin tämä on kuulunut kategoriaamme koko yhdessä paneskelumme ajan eli noin 15v. Teimme sen viimeksi tänään 10v. hääpäivän (3.7. eli oli jo mut lue aiempi blogi) kunniaksi.

Kyse ei ole mistään pitkällisen harjoituksen tuloksesta vaan se on aina iloinen ylläri, ollut ihan alusta asti. Koska seksielämämme on niin paljon monimuotoisempi kuin pelkät yhdynnät ei tuo (saman tahtinen saaminen) ole edes joka kuukausi ilonamme vaan "käymme vuoroin vieraissa" tällä tarkoitetaan nyt nautinnon huippua.

Tämä aamu alkoi suihinotolla. Sain Hortonin Neuralgiaan epilepsia lääkityksen ja noin 80mg kortisoonia /vrk joka aiheuttaa olotilan kuin "orava spiideissä" (jos joku teistä on katsonut piirretyn "Aidan takana" niin tiedätte). Tämä aiheuttaa lähes priapsian kaltaisen kesto seisokin ja panetuksen joka saisi pienen varuskunnan kateelliseksi. Joten Pupunde helpotti oloani heti herättyäni.

Olimme Tampereella kylpylässä sellaisessa Loft asunnossa. Vuokrasimme sen jo ennen Horton kohtaustani ja se ei ollut peruttavissa. Joten ystävämme Gendal heitti meidät sinne lauantai aamuna. Koska huoneistossa oli kahdessa kerokksessa makuuhuoneet ei Gendalin läsnäolo häirinnyt meitä eikä me häntä (joskaan emme koskaan häiritse toisiamme se on se outo asia ystävyydessä). Syy miksi Gendalin piti "heittää" meidät sinne oli lääkitykseni kauniin punaiset kolmiot.

Kun pääsimme takaisin kotiin, tyytyväisenä ihanaan viikonloppuun tuossa kauniissa kaupungissa, oli Pupundella jotenkin masentunut ja itkuinen olo. Tähän ei auta kuin shoppailu tai silittely ja tässä tapauksessa vaihtoehdot rajoittuivat silittelyyn. Asia johtaa toiseen ja poikkuksellisesti silittely/sylittely joka meillä ei ole väistämätön kutsu seksiin johti kuitenkin rauhalliseen ja tasapainoiseen "vanhan pariskunnan" iltapäivä rakasteluun.

Sitähän se oli rakastelua. Hidasta ja hellää. Kaksi vanhaa pervertikkoa jotka rakastavat toisiaan enemmän kuin elämää itseään syventyneenä toisiinsa sylikkäin, kasvokkain. Pupunden meikit olivat kyyneleiden raidoittamat, mutta siinä iltapäivän auringossa hän oli kauniimpi kuin koskaan. Se rytmi tuli jostain vuosien takaa. Kosketus oli selkärangassa ja rakkaus vanhaa kuin aika itse. Silitin Pupunden hiuksia, katsoimme toisiamme silmiin ja laukesimme yhtä aikaa.

Hetken hämmennyksen jälkeen purskahdimme nauruun.

Horton migreenikohtaus iskee, täsmälääkitys, odotus, seuraava kohtaus, tavaroiden pakkaus, sairaalaan lähtö, älytön autolla kaahaus, Pupunde lähtee hakemaan infoa, mä apua, lääkäri löytyy, hirveää huutoa, mut petiin, peti rullataan teholle, happi naamalle, vaatteet pois, piikkiä ja pimeys

Seuraavan kerran tiedetäänkin mitä tehdään... jo ekalla kerralla.

Sitten kun heräsin niin kaikki on jo ohi. Uudet hoidot ja lääkkeet oli jo kirjoitettu ja lääkäri onnitteli nopeasta toiminnasta.

Noh niin taas on mulla Hortonin Neuralgian aktiivinen vaihe päällä. Niille jotka eivät tiedä mikä se on eivätkä jaksa selata nettiä, niin ohessa lyhyt omasanainen selitys.

Sarjamigreeni joka tunnetaan englanninkielisissä maissa nimeltä "suicide headache", koska ennen muinoin ei ollut lääkkeitä ja nämä kipukohtaukset (useita päivässä) ei antaneet rauhaa ja teki hulluksi. Joten potilailla piti olla "itsarivahti" jottei ne tapa itseään, minkä ne kuitenkin teki ennen pitkää.

Nykyään on kyllä lääkkeitä mutta sivuoireet ovat yhtä mukavia kuin itse tauti (tai ainakin verrannollisia) joten riemu on katossa koko ajan.

Pari vuotta sitten käytin mun aktiivivaiheen jonka istuin kotona happinaamarissa kiusatakseni KinkyBarissa porukkaa... tänä vuonna ajattelin tehdä jotain muuta. Kannattaa ottaa huomioon, että nukun noin tunnin jaksoissa ja vaikutan olevan online 24/7, sekä sitten nämä lääkkeet jotka vaikuttavat vahvasti aivokemiaan. Joten kaikki halukaat saavat aloittaa jonkun julkisen kakun heiton mun kanssa ja hävitä sen varmasti.

Yöllä mennessäni nukkumaan iski särky vasempaan kasvonpuoliskoon. Se kasvoi hammaslääkärikivusta kovemmaksi kunnes kuvaavin olisi "kirves kasvoissani". Sitten oli pakko ottaa migreenilääke.

Aamulla äkkiä selvittämään missä sairaalassa oma neurologini päivystää (jos ei ole kesälomalla). Onni onnettomuudessa, päivystys oli Meilahden neurologisella. Soitin sinne 11. hetkellä. Seuraava kohtaus iski samaan aikaan kun sain neurologini langanpäähän joten minut kirjattiin puhelimessa sisään meikun neurolle.

Vastoin kaikkia lakeja ja asetuksia ajoin omalla autollani sinne. Parkkihallissa yritin parkata autoa toistakymmentä kertaa eri ruutuihin osumatta yhteenkään, onneksi en osunut tolppaan. Lopulta jätin auton siihen missä se oli ja painelin sisään. Eksyin mutta minut saatettiin oikeaan osoitteeseen koska olin niin sekava. Vaatteet pois happinaamari kasvoille ja piikki pyllyyn. Unta kupoliin.

Kaksi tuntia myöhemmin sain hoito-ohjelman ja uudet reseptit. Nämä mömmöt on ovat vahvoja. Uudestaan rattiin (laitonta varmaan vieläkin) ja apteekkiin. Jossain välissä Pupunde oli löytänyt mut ja istui kyydissä.

Nappulat huuleen ja petiin. Helevetin hyvää 10v. tinahääpäivää!

Mitä helvettiä keksisi 10v. hääpäivän kunniaksi? Vaivun epätoivoon.

Noh lohdutin itseäni hommaamalla itselleni iPhone 16Gt mustan version, jee! Joudun vaan hakeen sen Lahdesta?!?!?! Kun olivat pääkaupunkiseudulla loppuneet tunnissa. Hennetti mitä touhua. Pitäkää ihmiset näppinne irti asioista joita minä haluan!

Ihmisiä on aivan liikaa...