Joskus harvoin kuulen pienen äänen tai tunnen pienen piston, tätä kestää hetken ennen kuin löydän sen lähteen ja kuristan sen kehtoonsa. Mutta sen hetken kärsin jostain pienestä omantunnontuskasta. Tämä siis johtuu siitä, että olen täysi nilkki ja olen ympäröinyt itseni ihanilla ihmisillä joita en todellisuudessa ansaitse.
En ansaitse suurinta osaa elämäni ihanimmista asioista. Olen hankkinut ne ahneudella, sisäpiiri velmuilulla tai muulla vääryydellä. Yleensä nauran tälle ivallisesti mutta joskus se pieni ääni kiusaa. Onneksi osaan tappaa sen.
Siis musta on alkanut tuntua, että olen riippuvainen riippuvuuksista. Tarvitsen jonkun riippuvuuden joka pakottaa mut heräämään aamulla ja menemään päivällä ja toimimaan myös illalla.
Onnistuin karsimaan mun kaikki riippuvuustekijät nollaan ja huomasin ettei mua huvittanut tehdä enää mitään. Lähinnä nukuin.
Voisin listata tähän kaikkea mistä olen ollut joskus riippuvainen mutta se on vallan turhaa. Lähiaikoina olen riidellyt nikotiinipurkan kanssa. Kuulostaa ehkä pieneltä mutta lopetin tupakoinnin jo vuosia sitten ja nikotiinikorvikkeetkin olivat kauan sitten taakse jäänyttä elämää kunnes tänä keväänä tartuin purkkaan uudestaa. Miksi? No ei ollut enää mitään muutakaan...
Olenhan päässyt netti-/city-, läheis-, kahvi- ja niin edelleen riippuvuuksista kuin vettä vain eroon. Mutta tosi asia on, että elämä on aika tylsää jos kaikki menee hyvin eikä ole mitään riippuvuuksia. Vatsa kasvaa ja ikää kartuu, päivät valuvat kuin syksyinen sade tuulilasissa. Nuoret luulevat, että aikaa on, jos he tietäisivät totuuden... no se ensimmäinen 18-vuotisjakso tuntui ehkä pitkältä mutta seuraava vilahtaa kuin perhosen päiväuni ja kuulemma sen jälkeen vauhti vaan kiihtyy.
Jos olen riippuvainen jostain niin se saa ajan edes tuntumaan pidemmältä. Kun sisälläni kourii halu/himo/tarve ja draivi hankkia riippuvuuteni tyydytystä niin koen eläväni kärsimyksessäni. Minulla on päämäärä, minulla on tehtävä ja taistelu.
Olen aina vihannut sitä Disney maailmankuvaa jossa kaikki on kivaa ja haahaa laalaa, prinsessoja ja pörröisiä pehmoeläimiä. Minusta elämän pitää olla äärimmäisyyksiä, äärimmäisiä tunteita, kokemuksia, nopeuksia, repivää vuoristorataa. Sen takia kun kaikki on todella hyvin niin kävelen kauppaan ja ostan nikotiinia vaikka tiedän ettei siitä seuraa mitään hyvää, paitsi ehkä elämä. Uusi taistelu alkakoon.
Tänään keskustelimme Pupunden kanssa lapsuuteni ja nuoruuteni visioista. Minulla ne ovat syntyneet sarjakuvista. Ei Aku Ankasta tai Tex Willeristä, toki luin niitäkin mutta ne mitkä todella vaikuttivat nuoreen mieleeni olivat ne vaikeasti saatavilla olevat Silver Surfer, Judge Dredd, Ghost Rider, Nemesis the Warlock ja ABC Warriors.
Miksi Silver Surfer vaikutti minuun niin suuresti? Hänen toiseuden tunteeseensa oli vain niin helppo samaistua. Kun Silver Surfer kaipasi avaruuksien äärettömyyteen, hän syöksyi täysiä päin Galactuksen hänelle asettamaa näkymätöntä muuria joka ympäröi maapalloa mutta turhaan, hän törmää siihen kuin kivimuuriin ja tippuu kohti maata. Surullisena hän leijuu maan yläpuolella miettien kuinka hän muistuttaa hieman ihmisiä, muttei tule koskaan olemaan yksi heistä kuinka lopulta ainoa häntä ja ihmisiä yhdistävä tekijä on vankeus tällä planeetalla.
Judge Dredd oli taas kovista kovin. Vaikuttavaa oli se jumalaton kylmyys siinä sarjakuvassa. Osa oli tietenkin tarkoituksellista mutta osa oli ihan tahatonta. Esimerkiksi se kohtaus kun Megalopoliksen energiajärjestelmä rikkoutuu. Sehän pohjautuu vulgaaniseen energiaan eli laavaan. No laavaa valuu pitkin kaupunkia ja jengi palaa niille sijoilleen kuin muinaisessa Pompeijissa konsanaan. No sepä hauskaa, mut ei välii. Kipeintä oli kun ne päätti pelastaa kaupungin sulkemalla sen laavaventtiilin. Eli Tuomarit (mukana Dredd) puetaan suoja-asuihin jotka kestävät muistaakseni jotain 10 minuuttia ennen kuin jäbät palavat niiden pukujen sisälle ja sitten ne tiputetaan lentokoneista laavan keskelle. Tuomareita kuolee kuin kärpäsiä. Mutta jokainen hyppää lentokoneesta varmaan kuolemaan omasta halusta, tietäen ettei ole mitään keinoa päästä laavasta pois palamatta, paitsi sulkemalla venttiili… no 10-vuotiaan pojan mielelle se oli ehkä jäykintä paskaa mitä olin ikinä lukenut.
12-vuotiaana sain käsiini Nemesis the Warlockin, se oli samalta yhtiöltä kuin Judge Dredd mutta järjestelmävastaisuutta oli väännetty pykälää kovemmaksi ja anarkistisemmaksi. Lisänä sopassa oli uskonnonvastaisuus. Taisin olla jotain 16-vuotias kun sain viimeisen albumin luettua. Siinä sivussa tuli ahmittua ABC-Warrioreita jotka potkaisivat CyberPunkin sisälläni ihan uusiin ulottuvuuksiin. Tämän jälkeen oli helppo tipahtaa imeskelemään Neurovelhoja ja Virtuaalivaloja.
Kun tänään olin palaverissa eräällä virtuaalijärjestelmien toimittajalla, niin minua kävi naurattamaan kun he mesosivat virtuaalisista työasemista kuin ne olisivat jotenkin aivan maailman toiseksi uusin asia ja minulle ennen kuulumatonta. Imin virtuaalisia konetehoja kirjoista ja sarjakuvista ja sopeuduin siihen ajatusmalliin kun palaverin puhujatyyppi vielä taputteli paskaa hiekkalaatikolla.
Minä ymmärrän, että tämä mieleni saastuttaminen alkoi jo hyvin varhain ja oli äärimmäisen tehokasta, joten olen pilalla ”spoiled goods”. Mutta nyt alkaa aika joka muistuttaa eniten mieleni maisemaa. Tämä aika on yhtä pilalla kuin mieleni ja sieluni.
Miten ihmeessä voi olla? Kun aloitin 4pv työviikon niin hihkuin välttäväni maanantait. Mutta tänäänkin tiistai oli kuin pahin mahdollinen maanantai.
Aamu alkoi eksymisellä maaseudulle. Jonka jälkeen palaveri meni ihan päin persettä. Sitten töissä tulikin kaikilta ( molemmilta) pomoiksi verrattavilta haukkuja viimeviikosta ihan erityisesti. Ei sillä etten olisi ollut asialla ja "syyllinen", mutta tänään ei olisi vain jaksanut yhtään kuunnella sitä nillitystä.
Sitten seuraavaan palaveriin joka meni paremmin vaikka huonosti sekin ja sitten kotiin tekeen kirjallisia töitä. Hups kuinka aika kuluu... ryntäys joogaan ja hups avaimet jäi sisään.:. Samassa nipussa autonavaimet ja blondi joogaamassa jo eikä vastaa puhelimeen. Joku idiootti oli repinyt huoltoyhtion numeron... Prkl
Soitin siivoojalle että pliis kulta pieni tuu päästään mut sisään kun seison sateessa ja kukaan muu ei voi auttaa. Kulta pieni tuli ja päästi.
Eli mitä tästä opimme? Hyvä siivoaja on parempi kuin kaunis vaimo, kallis huoltomies ja uusi auto.
Kävin eilen illalla lääkärilläni (hyvin korkealle arvostettu neurologi) ja tuomio oli: Terve.
Hehehee olen siis nyt virallisesti terve. Mikä tästä tekee hauskaakin hauskempaa on tuo lääkitys. Se meinaan ihan oikeasti tekee minusta terveemmän. Se poistaa minusta kaikenlaisia omituisuuksia joihin olin jo niin tottunut, että luulin niitä osaksi minuuttani.
Alan normalisoitua yhä enemmässä määrin. Minusta tulee "tavis". Etsin tällä hetkellä paritalotonttia Espoosta!! Voiko olla pahempaa tavismäärittelyä??
Koska Vittuilun ABC blogini saavutti niin suuren suosion niin päätin nostaa kissan pöydälle ja silittää sitä kunnolla, joten perustin yhteisön nimeltä "Vittuilu Akatemia" http://www.city.fi/yhteisot/690/ sinne saa vapaasti tulla oppimaan vittuilusta jotakin.
Eli tämä on täysin omakohtainen ja pohjautuu oppeihin jotka on opittu myyntihenkilönkoulutuksessa (väittely ja argumentointi), mediatoimituksessa (viestintä massoille ja yksilöille) sekä opettajahuoneessa (akateeminen vittuilu niin, että todella sattuu). Jos olet jostain kohdasta täysin eri mieltä niin kerro se. Jos vedit jostain jutusta herneet nenään niin harmin paikka. Muista kertoa siitä minulle ja lupaan sinulle, että teen siitä varmasti ivaa ja pilkkaa.
On siis lapsellista kuvitella, että tappelun tarkoituksena on selvittää asioita tai saada aikaiseksi esim. jotain rakentavaa. Koska tuohan on se mitä lapset tekevät. Aikuisten riitelyllä kun EI OLE MITÄÄN tekemistä sillä asialla mikä sen riidan itse aiheutti vaan varsinaisen riidan takaa löytyy muut TODELLISET syyt. Mutta ne todelliset syyt ovat kaikkien osapuolien tiedossa eikä niistä tarvitse erikseen puhua. Puhetta käytetään oikeasti vain aseena. On todella huono veto puhua puolustautuakseen. Puolustautuminen tehdään aidosti vain tunteilla (omilla ja toisen) ei sanoilla. Äänetön tunteiden ilmaisu on välttämättömyys hengissä selviytymiseen henkisessä parisuhdeväkivallassa jota myös perheriidaksi kutsutaan.
Jos haluat oppia tästä myös vittuilemaan eli saattamaan toisen huomattavaan tunnekuohuun pitkäksi aikaa (syystä tai toisesta). Niin sinun on opittava ensimmäiseksi läksy ”itsepuolustuksesta”. Et voi voittaa jos olet vaarassa hävitä. Et voi vittuilla jos välität. Jos arvostat toista osapuolta (sillä hetkellä) ja hänen mielipidettä, etkä osaa nollata sitä niin et pysty kontrolloimaan tilannetta koska kaikki aktiivinen työsi menee aktiivipuolustukseen. Paras itsepuolustuksen oppi on ”käytä puolustustasi kuin asetta”. Esimerkiksi ignoraa. Tällä tarkoitan, että itsepuolustuksesi kannalta on parasta, ettet kuule/näe kaikkia provoja joita osallesi on heitetty. Vältä siis aktiivisesti niiden huomioiminen. Tämä saattaa vastustajasi suunnattoman aggression valtaan koska sinä ignoroit häntä aktiivisesti. Tämä tuntuu hänestä epäoikeudenmukaiselta ja hän käyttää yhä suuremman osan energiastaan, ajastaan ja vaivastaan pohtiakseen sinua, mikä syö hänen voimiaan ja toisaalta tuo sinulle suuremman edun varsinaisessa yhteenotossa. Tätä samaa taktiikkaa elävässä elämässä voi soveltaa esim. kääntämällä selkänsä ja kävelemällä pois tilanteesta kesken toisen pitkän vuodatuksen.
Toinen pitkän mestaruuden ja voiman todiste on ”Bombardia” tai klusterivittuilu eli sellainen jossa äärimmäisen pieniä lähes huomaamattomia vittuiluja ja provoja tiputellaan aktiivisesti sinne tänne. Nämä vittuilut/provot siis valitaan huolellisesti niin, että ne vaikuttavat vain johonkin tiettyyn kohdehenkilöön eikä muut huomaa sitä. Tämän opin ala-asteella koulukiusattuna oltuani. Päätin opetella tekemään tämän itse. Opin sen ja mestaroiduin siinä. Nyt kärsiköön koko maailma (tähän hullun evil genius naurua). Okei eli tässä täytyy tuntea kohde ja osata päätellä kohteen/kohteiden arat kohdat ja pistää vittuilujen/provojen kärki suoraan siihen. Muille juttu vaikuttaa ihan lähes akateemisen asialliselta. Tämä horjuttaa kohdetta ja kohteen mielenterveyttä sen verran huomattavasti, että kasvon ilmeiden kontrolli on syytä osata erittäin hyvin. Muuten jo kohteen terve vainoharhaisuus (johon hän väistämättä ajautuu) paljastaa jutun.
Ja nyt lopuksi paljastan teille vielä ”väärä puu” tekniikan. Tässä on tarkoituksena saada kohde/kohteet kiinnittämään huomionsa ihan väärään asiaan ja pistämään kaikki aseensa peliin haukkuen ”väärää puuta”. Tämä on siten helppo koska tässä täytyy vain löytää herkkä aihe josta nostaa meteli. Tämä aihe ei kuitenkaan saa olla itselle oikeasti tärkeä vaan täysin mitään sanomaton. Se saadaan näyttämään siltä kuin se olisi maailman tärkein asia. Sitten kun kaikki ovat sen ”maailman tärkeimmän asian” kimpussa joka vaikuttaisi olevan vielä se minulle herkkä kohta, niin he itse asiassa paljastavat omat heikot kohtansa ja parhaat aseensa, jonka jälkeen heidän niittaamisensa on lapsellisen helppoa.
Huomatkaa tässä vielä näyttää siltä, että rikon tärkeintä sääntöäni ”älä koskaan paljasta aseitasi”. Paskat nämä ovat jo käytettyjä ja kaluttu tylsistymiseen asti. Mulla on uudet kujeet. Pitäkää hauskaa.
Kun vanha pariskunta ottaa mittaa toisistaan, niin se on aivan eri luokkaa kuin nuorparin nahinat. Tämä ei siis ole mitään yleistä väheksyntää vaan tosiasia. Kun tunnemme toistemme heikot ja vahvat kohdat niin on selviö, että vahingon tuottamiskyky on ihan toista luokkaa. Tähän kannattaa lisätä se huomio, että ikä tuo kokemusta sanallisessakin mittelössä ja esimerkiksi allekirjoittanut on valmistunut sellaisista ”vittuilun korkeakouluista” kuin myyntikonsultti, mediatoimitus ja opettajahuone. Näistä siis kaikkein korkein verbaalituhovoiman opetusaste löytyy opettajahuoneesta. Luulin olevani joku sanaseppo kun menin aikuiskoulutuksen maailmaan, mutta astuttuani opettajahuoneen ivalliseen epäinhimillisyyden katkuun, laskin pääni nöyryydestä sillä ymmärsin olevani ihan noviisi akateemisen vittuilun saralla.
Kuitenkin, sitä nuorena etsii täydellistä ultimatum asetta jopa verbaaliseen vääntöön. Kun 90-luvulla tehtiin tietokonepelejä, niin niihin keksittiin toinen toistaan hienompia aseita. Lopulta ei mielikuvitus riittänyt enää nimeämään tätä lopullista kaiken tappavaa tuhokonetta, joten se nimettiin lyhyesti BFG9000 eli Big Fucking Gun 9000. Aikani hioin tuota verbaaliviikatetta tyyliin BFG mutta sitten aika vei voiton ja tajusin, ettei se ase merkitse kaikkea vaan sen käyttö.
Strategia astui peliin. Kun vanhapari riitelee niin siinä noudatetaan samoja strategioita kuin Sun Tzu ja Sodan käynnin taito –kirjassa. Ensinnäkin kaikki perustuu petokseen, mikään ei ole sitä miltä se näyttää, kuulostaa tai vaikuttaa. Toiseksi kun ei voi vaikuttaa toisen häviöön niin pitää rakentaa oma puolustus mahdollisimman vahvaksi, niin ettei sitä voi horjuttaa mikään. Tämä alkaa ehkä kuulostaa absurdilta, no otetaan esimerkki elävästä elämästä.
Puoliso A (nainen) heittää kehiin ”itsekäs paskiainen”-kortin. Tähän nuori tuore puoliso B heittäisi kokemattomana ”prinsessa”-kortin, myhäillen tyytyväisenä. Mutta vanha puoliso B heittääkin halveksivan katseen ja ”onko tuo nyt parasta mihin pystyt”-nollauskortin.
Eli kyse ei ole siitä mitä itse saa sanottua tai tehtyä vaan kuinka monta virhettä saa vastapuolen provosoitua tekemään. Jokainen toinen toistaan pahempi sana ja isku viiltävät myös itseään ja vanha puoliso tietää sen. Joten itsensä suojaaminen ja toisen provosoiminen aiheuttaa sen, että toinen viiltelee itsensä henkisesti hengiltä. Lopulta viimeinen pisto ei tarvitse olla neulaa isompi. Mutta pistin sen omaan sydämeeni ja tunsin kuolevani. Koska olemme vanhapari eikä tätä peliä pysty ymmärtämään kuin toinen vanhapari.
