Ääliöt

Minua vituttaa kuin pientä eläintä. Tai oikeastaan ihan pirun suurta eläintä. Voisin vähän tömistellä tannerta ja puhkua tai puhista vaikuttavasti. Koska en kuitenkaan ole iso eläin, tyydyn kirjoittamaan tämän kakan hetkeksi pois mielestä.

Olen ollut leukaniveleni ja kolmoishermokivun vuoksi poissa töistä yli 50 päivää tänä vuonna. Se on todella paljon ja on rasittanut tiimiä hurjasti. Tämän ymmärrän. En kuitenkaan ymmärrä, miten työ"kaverini" voivat olla niin saatanan idiootteja, että viitsivät puhua paskaa ja spekuloida, että "ei sitä vain huvita työnteko, se vain lusmuilee". Olen koko tiimille kertonut syyn sairaslomaan ja selittänyt asian. Mutta ei. Jos joku vielä asiasta kuittailee, toivon karman hoitavan sille paskiaiselle tämän saman vaivan sivuoireineen vaikkapa puoleksi vuodeksi. Katsotaan sitten loppuuko suunsoitto. Saatana.

Toivon sille pikkusielulle samanlaisen kivun, joka on laittanut minut itkemään ja tärisemään monen monta kertaa. Toivon, että se idiootti ei saa syödä kunnolla, ei saa nukuttua, ei voi puhua kunnolla suurta osaa ajasta ja joutuu olemaan järjettömässä kipulääkepöllyssä. Sitten se idiootti voi miettiä haluaisiko se sellaisen pöhnäisen ihmisen pitämään huolta vaikkapa omasta lapsestaan. Sitten se idiootti voi mennä itseensä ja opetella olemaan.

Tämän enempää en uhraa aikaa tai ajatuksiani moisille kusipäille. Minulla on oikeitakin huolenaiheita, kuten pelko kasvonlihasten hallinnan menettämisestä.

Ai niin, sen pelonkin voisin pikkupaskiaisille lahjoittaa koska vaan.

Tui fucking tui.