Kesä on täällä. Nyt ei kyllä uskoisi, sillä ulkona on syksyisen hyistä. Pään sisällä on hieman lämpimämpää, mutta vain hieman. Lomaan on kolme viikkoa. Kahden viikon loma pitäisi saada tuntumaan lomalta heti, eikä töistä toipumiselta ja töihin paluuseen valmistautumiselta. Miten se sitten onnistuu, -ei aavistustakaan.
Jos vaikka pyörisi Hämeessä. Jos vaikka kävisi hangossa. Jos vaikka meloisi koskelon poikasten seassa. Jos vaikka vain olisi.
Ja halisi hieman kummipoitsua.
Edelliseen merkintään liittyen; olen hieman vähemmän kramppaava kiitos lääkkeen, jonka ottamisen jälkeen lihakset ovat ihanaa vetelää spagettia ja pää kuin muutaman promillen humalassa. Ainoa ikävämpi sivuvaikutus on kielen puutuminen. Puhuminen on hieman haastavaa ja takeltelee, mutta toisaalta, eipä täällä kotona tarvitse pahemmin jutustella kenenkään kanssa. Ei ole enää kissaakaan jolle höpistä kaiken maailman älyttömyydet.
Kaiken tämän pöhnän keskellä olen kuitenkin löytänyt voimaa kiukustua. Menetin eilen malttini täysin ja kihisin kiukusta pitkälle yöhön. Joitakin kuukausia sitten tehtiin sopimus siitä, että eräät asiat eivät kantaudu minun korviini, sillä ne eivät minulle kuulu ollenkaan. Lipsumista on kuitenkin alkanut tapahtua ja eilen sitten sain kuulla taas pitkän selostuksen siitä miten henkilö x on tehnyt sitä ja tätä ja sanonut näin ja näin. Osa jutuista kohdistui minuun ja tulistuin. En minä halua kuulla henkilön x asioita!
Ystäville on hyvä avautua tietyistä asioista, joita ei ehkä parisuhteeseen halua tuoda. Minä en ole sitä tyyppiä, jonka mielestä pitää voida kertoa ihan kaikki sille kumppanilleen. Rehellinen pitää toki olla, mutta joskus on parempi säästää toinen yksityiskohdilta ja purkaa asiansa vaikka ystävälle.
Mur.
