nillinnillin

Yön vietin valvoen, välillä lukien, kirjoittaen ja katsellen boksilta pari leffaa. Yöllä voisi toki nukkuakin, mutta oi miksi tehdä jotain niin tarpeellista ja tavanomaista..? Noh, aamulla soitto työterveyteen ja taas näytille. Toisen kerran kahden viikon sisään minulle tosi vieras ihminen pitää kieltäni pihtiotteessa ja hokee "avaa lisää, sano hiiiii, hihihihiiiiiiiiiii!" Jestas sentään kuinka hölmö olo. Tämän ilahduttavan tapahtumaketjun seurauksena kädessä on taas paperi, jossa syynä on äkillinen kurkunpääntulehdus. Kuinka äkillinen se on, jos sitä on potenut kohta kolme viikkoa?!

Minun pääni kestää todella huonosti puhumattomuutta, laulamattomuutta ja lusmuilua kotona. Olisi töitäkin tehtävänä, mutta niitä ei voi tehdä ilman ääntä. Aivan perseestä. Harrastukseni sekin vaatii ääntä, että hei hei vain lauluproggiskin. Minua vituttaa kuin pientä eläintä, jonka uudet saappaat ovat liian isot ja ulkona sataa ukkoja ja akkoja.

Ylihuomenna tulee vuosi. Minä olen ihminen, joka mielellään yllättää läheisensä iloisesti, jollain höpönlöpöllä, joka tuo hymyn huulille, lähettää kortin ilman mitään syytä jne. On ihanaa huomioida toinen hyvin. Joten järjestin sitten meille kahdelle mieleistä tekemistä yllätykseksi. Illasta tulee taatusti hauska ja koko summan arvoinen. Mutta tiedättekö mitä; pikkumainen kusipää minussa ärsyyntyy, että se olen minä, joka keksii jotain kivaa sille illalle... Olisi välillä toisen vuoro. Ei pitäisi odottaa toisilta samaa kohtelua, mutta, niin. Joskus sitä silti niin tekee. Syksy on ollut katastrofaalinen vastustuskyvyn ja äänen pettäessä ja ajaessa pitkälle saikulle, joka tuntuu taloudessa ja kiristää päätä. Minäkin olisin kaivannut jotain ylimääräistä kivaa, joka ei ole minun itseni järjestämää.

Nih.

Menenkin tästä sitten leikkimään hiekkalaatikolle.