Ystävien kesken

Kun katsot minua ja hymyilet, tunnen itseni typertyneen hämmästyneeksi, kun saan kylpeä huomiossasi. Sinä tiedät tämän erinomaisen hyvin. Annan silti hymysi tehdä taikojaan. Siinä suhteessa olen pelottavan helppo ja sinä varmasti tiedät tämänkin erinomaisen hyvin. Sinä osaat tämän pelin hyvin, osaat koskettaa olkapäätäni oikealla hetkellä, muistat sanoa jotain imartelevaa ja säteilet lämpöä. En usko ainuttakaan kohteliaisuutta huuliltasi, mutta tahtoisin uskoa. Minä puhun toverillisesti, kannustan sinua haluamasi ihmisen suuntaan enkä voi unohtaa, miltä kätesi tuntuivat kyljilläni, niskassani, kasvoillani. Sinä sanot jotain, tulet lähelle ja painat suudelman kaulani syrjään. Haluat, etten tunne oloani ulkopuoliseksi. Ei hätää, tiedän kyllä paikkani, olen aina tiennyt. Sinun mentyäsi sormiesi lämpö viipyilee kämmenessäni. Sanon itselleni, ettei se haittaa, näin nämä vain joskus menevät.

Pelilläsi on kuitenkin sivuvaikutuksia. Kun toinen mies myöhemmin ottaa lanteiltani kiinni, olen heti valmis liikkumaan yhdessä, kiinni. Kuinka janoankaan tunnetta, johon upota hetkeksi, tunniksi, kahdeksi. Yhdessä liikkuminen on naurettavan helppoa ja mielelläni annan huuleni ja suuni sinun huulillesi. Kaikki sujuu soljuen kunnes sinä alat puhua. En usko sanojasi, en ota niitä edes puolittain vakavasti, koska ihmiset pelaavat. Katsot minua kiinteästi, pudistat päätäsi ja aloitat lauseen. Aloitat toisenkin ja vasta kolmannella pääset loppuun asti.

-Miten sä oot noin ihana? Lopeta toi mitä sä teet.
-En mä "tee" mitään, olen vaan.
-Niin just. Ei tollaisia olekaan.

Voi kyllä minä olen todellinen. Sinun sen sijaan epäilen olevan tarua alusta loppuun. Silti voisin hukkua liikkeisiisi. Nautin tästä yhteydestä, että kuulun muutaman hetken sinulle ja painovoimallesi. Kun lähdet, sanot, että olisit toivonut tavanneesi minut monia aikoja sitten. En kaipaa sanojasi, hetki olisi ollut puhtaampi ilman niitä. Pelkkää sulautumista, ei väsyttäviä leikkejä sanoilla.

Myöhemmin, kun pimeä laskee, karkaan pois ystävällisyyden, toverillisuuden ja hymyjen piiristä. En jaksa enää katsoa teitä, kuulla teitä, olla tuntematta yhteyttä. Minä olen aina se, jolta opitaan jotain. Jolle uskoudutaan, jolta halutaan sanoja, paljon sanoja ja aina vain lisää sanoja. Kuule minut ja näe minut. Edes hetken tai kahden ajan katso minua, koe minut ilman pelejä. Voin minäkin pelata, mutta se ei olisi reilua. Sinä häviäisit ja niin tekisin lopulta minäkin. Puhumattakaan siitä ihmisestä, jonka sinä todella haluat.

Minä yritän olla reilu. Yöllä kätesi ovat edelleen hiuksissani. Minä haluan olla reilu ja ennen kaikkea realisti. Sen vuoksi puristan silmäni tiukemmin kiinni. Näitä sattuu. Todellakin sattuu. Kirotut kätesi hiuksissani. Onko se reilua?