Luonteista ja asenteista

  • shiwan8

Tässä rupesin kelailemaan historiaa ja naisia sekä miehiä joihin olen elämäni aikana törmännyt. Otinpa vielä eilen täsmäiskun pippaloissa samaisen aiheen tiimoilta ja tulokset ovat edelleen horjumatta samat.

Yhtään feministiä en tiedä joka ei ennen asian esiin tulemista olisi useita kertoja avautunut kuinka perseestä miehet ovat. Yhtään sellaista naista en tiedä, joka olisi sitä mieltä, että miehet ja naiset ovat aivan jees, eikä olisi samaan aikaan sitä mieltä, että feminismi on järkyttävää kuraa. Yhtään sellaista miestä en tiedä, joka kannattaisi feminismiä eikä olisi luonteeltaan sellainen ympäriinsä tönittävä tossukka.

Pardon my french, mutta tämä havainto huvittaa minua aivan helvetisti. Ok, otanta ei ole kuin se kolmisensataa ihmistä, ei siis voi puhua mistään yleisen faktan tasolla vaikuttavasta havainnosta. Yhteensattumaksi en silti usko, liian säännönmukaista.

Saman voi helposti havaita tarkastelemalla kotimaisia feministejä...tai oikeastaan ihan minkä tahansa länsimaisen sivistysvaltion feministejä jotka olisivat syntyneet ja kasvaneet kyseisenlaisessa valtiossa. Ainuttakaan en ole vielä löytänyt joka ei avoimesti kuuluttaisi muodossa tai toisessa näkemystään miesten ala-arvoisuudesta perustuen sukupuoleen. Vastaavasti en minä, eikä kukaan muukaan ole vielä onnistunut osoittamaan ainoatakaan feminismiryhmittymää (Naisasialiittounione, Tulva etc.) joka jollain tavalla tuomitsisi tuollaisen toiminnan saati että vaatisi vielä jäseniään kunnioittamaan miehiä miehinä.

Mitä tästä voi päätellä? No, ainakin sen, että feminismi nykyään on vihaliike joka keskittyy syrjimään poikia/miehiä joko suoraan tai tyttöjen/naisten suosimisen kautta. Feminismi ei myöskään ole nykymuodossaan tasa-arvoliike. Nähtävästi kannattajajäsenistö on pääasiassa joko itsekunnioituksen vajeesta kärsiviä miehiä tai miehiä kohtaan kunnioituksen vajeesta kärsiviä naisia. Tämä siis Suomen kaltaisissa länsimaissa. Homma muuttuu tragikoomiseksi siinä vaiheessa kun pistetään rinnalle feministi sellaisesta valtiosta jossa naisilla menee oikeastikin aika heikosti, ne mimmit kun eivät ole monesti millään tasolla miesvihaisia vaan haluavat vain samat oikeudet kuin maansa miehillä on ja ovat jopa valmiita luopumaan omista etuuksistaan tasatakseen tilannetta.

Länsimaissa kyse on siis ihan puhtaasta seksismistä. :D

!!EDIT!!
On aivan mahdollista nimittää itseään feministiksi ja olla toimimatta miessukupuolta vastaan ja/tai nostamatta naissukupuolta jalustalle. Se kuitenkin edellyttää sitä, ettei ymmärrä feminismin sisältöä, metodeita, saavutuksia tai suuntausta.
!!/EDIT!!

Jottei kukaan jäisi kylmäksi, heitellään vähän kuuluisien feministien lausahduksia tähän. :)

“I feel that ‘man-hating’ is an honourable and viable political act, that the oppressed have a right to class-hatred against the class that is oppressing them.” – Robin Morgan, Ms. Magazine Editor

“To call a man an animal is to flatter him; he’s a machine, a walking dildo.” -– Valerie Solanas

“I want to see a man beaten to a bloody pulp with a high-heel shoved in his mouth, like an apple in the mouth of a pig.” — Andrea Dworkin

“Rape is nothing more or less than a conscious process of intimidation by which all men keep all women in a state of fear” — Susan Brownmiller

“The more famous and powerful I get the more power I have to hurt men.” — Sharon Stone

“In a patriarchal society, all heterosexual intercourse is rape because women, as a group, are not strong enough to give meaningful consent.” — Catherine MacKinnon

“The proportion of men must be reduced to and maintained at approximately 10% of the human race.” — Sally Miller Gearhart

“Men who are unjustly accused of rape can sometimes gain from the experience.” – Catherine Comins

“All men are rapists and that’s all they are” — Marilyn French

“Probably the only place where a man can feel really secure is in a maximum security prison, except for the imminent threat of release.” — Germaine Greer.

42 kommenttia

Dia

9.3.2014 15:12

Ääripäät on yleensä niitä vähemmän toimivia vaihtoehtoja. Se, että poistaa toiselta ihmisarvon vain sukupuolen perusteella, on luonnollisesti ääripää ja vähemmän terve vaihtoehto.

Jos feminismi ajaa tasa-arvoa, se on toimivaa. Jos samalla nimikkeellä halutaan kitkeä miehet pois maapallolta ja jättää tietty osa orjiksi ja siittäjiksi, kunnes keinosperma on keksitty, niin se ei liene enää feminismiä, vaikka näiden ajatusten esittäjät sanoisivatkin puhuvansa feminismin nimeen.

Ajattelen niin, että olisi vähän sama jos vaikkapa joku katolilainen sanoisi haluavansa tuhota kaikki maailman kissat, niin olisiko katolilaisuus = kissaviha? :D

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
3 + 3 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

shiwan8

10.3.2014 09:53

Niin siis feminismi ei kategorisesti ole ollut tai voi olla jatkossakaan tasa-arvoaate niin kauan kuin sen muoto ja tavoite säilyvät sellaisina kuin ne ovat tosiasiallisesti olleet. Liike joka ajaa vain yhden sukupuolen asiaa ei voi olla tasa-arvoliike niin kauan kuin sukupuolia on useampi kuin yksi.

Tasa-arvoliike on sellainen joka pyrkii tasa-arvoon ryhmien kesken kaikessa. Feminismi on ollut joskus tasa-arvoliikkeen näköinen rakennelma koska se on ajanut epätasa-arvoisten asioiden tasaamista. Kuitenkin, koska feminismi ei ole tuottanut omissa nimissään ainuttakaan tasa-arvotekoa joka hyödyttäisi jollain tasolla ensisijaisesti miehiä ei voida millään näytön perusteella olettaa, että feminismin tosiasiallinen tavoite olisi tasa-arvo sukupuolten välillä. Mikään itse asiassa ei siihen viittaa. Sen historia on virallisesti lukuisia vuosikymmeniä pitkä ja epävirallisesti useita vuosisatoja pitkä joten luulisi että on ollut aikaa ajaa miestenkin asioita jos olisi ollut halua.

“If you’re going to say feminism is not a man-hating movement, I’m going to have to insist that you provide links either to sites showing feminists condemning the statements listed above, or feminists telling women to respect men as men.” - Kelly Mac

Dia

10.3.2014 19:06

Kokeilen esittää asiani toisella tavalla.

Feminismille oli varmasti aikanaan tilauksensa, koska ajaessaan naisten oikeuksia liike ajoi naisten oikeuksia pohjamudista lähelle sitä tasoa, jolla miesten oikeudet olivat.

Siinä vaiheessa, kun oikeudet oli hilattu kutakuinkin samalle tasolle, olisi ollut fiksua muuttaa feminismiliike tasa-arvoliikkeeksi ja ottaa siihen mukaan myös miehiä, jotta molempien sukupuolten edustajat voisivat yhteistyössä ylläpitää tasa-arvoa.

Sen enempiä en ole feminismiin perehtynyt, enkä osaa saati halua tonkia aihetta enempää. Pidän sekä naisista ja miehistä ihmisinä yhtä paljon, ja kohdatessani epämiellyttävästi käyttäytyvän ihmisen ymmärrän sen johtuvan todennäköisemmin persoonastaan ja historiastaan kuin sukupuolestaan.

Lainauksiin en ota tämän enempää kantaa: jonkin liikkeen edustajana sanottu asia voi leimata myös koko liikkeen, mutta tosiasiallisesti se voi olla myös kyseisen sanojan oman subjektiivisen mielipiteen esittäminen, ja ollessaan selkeästi ihmisoikeuksia rikkova tämä ilmoitus voi viitata myös ihmisen henkisen puolen vajavaisuuteen.

shiwan8

10.3.2014 19:49

Juu, oli tilausta ja ajoi niitä oikeuksia juuri niin kuin sanoit. Siitä se sanakirjan virhekin on peräisin, ollaan katsottu historiaa ja tehty päätelmä sen perusteella miltä homma on näyttänyt, ei sen perusteella mitä homma oli jo silloin.

Feminismiliikkeisiin kuuluu runsaasti miehiä. Eivät ne silti mitään tasa-arvoa aja. Kyseiset jantterit ovat ostaneet ihan kympillä sen ajatuksen, että mies on sukupuolensa takia alempaa kastia kuin nainen ja kuuluu siksi tämän palvelijaksi (karrikoimatta referoiden).

Tämä ajatus siitä, että naiset ovat yksilöitä, mutta miehet eivät ole on yksi suurimmista ongelmista feministien keskuudessa. Ensinnäkään he eivät aidosti miellä miehien omaavan minkään tason ihmisarvoa (mikä on aika selkeää koska jos mieltäisivät, he tuomitsisivat lainauksien kaltaiset jutut). Toisekseen he eivät toteuta fanaatikkojen visioita vain siksi, että vielä on lakeja olemassa jotka sen estävät.

Ei yksittäinen höyrypää leimaa koko liikettä, edes sata sellaista ei leimaa koko liikettä. Liikkeet leimaavat ihan itse itsensä sillä, että eivät esitä mitään kritiikkiä fanaatikkojen lausuntoja kohtaan. Homma olisi tosiaan niin helppoa, että ilmoittavat olevansa täysin eri kannalla kuin nämä radikaalit ja vaatisivat jäseniään kunnioittamaan miehiä miehinä samoin kuin vaativat muita kunnioittamaan naisia naisina. Silti mikään järjestö ei tiettävästi ole niin tehnyt. Kyse on tietoisesta valinnasta olla olematta radikaalien näkemyksiä vastaan = hyväksyvät ne vaikka eivät voi tai halua sitä suoraan julkisesti sanoa.

Dia

10.3.2014 21:57

Voi olla vähän sama kuin paavin/Vatikaanin kannanoton olemattomuus siihen, että pappeja on jäänyt kiinni poikien seksuaalisesta hyväksikäytöstä. Jos et kommentoi asiaa ja noraat sen, sitä ei ole olemassakaan.

Itsehän en kuitenkaan muutaman mätämunan lailla käyttäytyvän takia leimaa koko liikettä/ryhmäänsä. Muuten hokisin, että "miehet ovat sikoja". Ette te ole. Ainakaan kaikki. :) Te olette lapsuutenne runtelemia haavasieluja. :D

Dia

10.3.2014 21:58

Shiwan, veikkaan, että näet kyllä huumoriarvon (koska tunnet hyvin mun huumorin), mutta kaiken varalta tarkennan: toi "haavasielut" oli vitsi. :)

shiwan8

11.3.2014 06:43

Niin siis feminismin ja katollisuuden osalta homma on testattavissa. Menee jonnekin isommalle suljetulle testattavan ryhmän foorumille ja heittää testaamiseen sopivan kommentin. Esimerkit alla. Jos ei saa merkittävää vastustusta niin on tullut kommentteineen hyväksytyksi. (1) Jos tulee kommentteineen hyväksytyksi on kyseisen aate-/uskonsuuntauksen kannattajien suhtautuminen käsiteltävään asiaan selvillä. Jos mietityttää onko tullut hyväksytyksi kommentteineen vai ei vaikka ei saisikaan ylistystä niin asian voi testata toisella tapaa.(2) Jälleen, kommentoinnista selviää suoraan mikä suhtautuminen on selkeästi suuntausta kohtaan kielteiseen ilmaisuun. Ei tulisi mitenkään yllätyksenä, että katolilaisissa kuvioissa molemmat kommentit saisivat voimakasta kritiikkiä osakseen. Samalla tavalla olisi melkoinen ihme, jos feministiympyröissä ensimmäinen kohta saisi mitään todellista kritiikkiä ja jälkimmäinen jäisi ilman kunnon flametusta.

Feminismi:
1) "Minun mielestäni maailman ongelmista lähes kaikki johtuvat miehistä."
2) "Feminismi on seksistisen sorron edistämiseen tähtäävä ideologia."

Katolilaisuus:
1) "Pikkupoikien seksuaalinen hyväksikäyttö pitäisi olla papistolle yleisesti sallittua."
2) "Katolilaiset papit ovat pedofiilejä."

Tämä on hyvin yksinkertaista, mutta vaatii vähän vaivaa itseltä, niin kuin mikä tahansa todellisen tiedon hankkiminen aiheista joita suojaa positiivisen propagandan muuri. Joskus sitä ampiaispesää on provosoitava jos mielii tietää onko se todella niin kuollut kuin väitetään.

Ja edelleen, jos feministit eivät olisi miehiä vastaan sukupuolen perusteella he ajaisivat asioitaan yhteisen hyvän näkökulmasta.

shiwan8

11.3.2014 11:28

Ajauduin vielä lukemaan Naisasialiitto Ryn sivuilta heidän juttujaan. Tuli vain tympääntynyt fiilis siitä, että kyseinen lafka pyrkii tukahduttamaan kaiken miehisen ja torpedoimaan tulevien suomalaisten miesten mahdollisuudet saada naista muuten kuin rahalla tai raiskaamalla. Ironista sinällään, kyseinen porukka kun väittää olevansa sellaista toimintaa vastaan ja silti yrittää päästä tilanteeseen jossa muita vaihtoehtoja ei ole.

Dia

11.3.2014 13:16

Yritin ymmärtää, mutta jostain syystä ei ihan auennut. Ei haittaa. :)

shiwan8

11.3.2014 13:23

Niin siis nyrkkisääntönä naiset edelleen tykkäävät maskuliinisista miehistä. Naisasialiitto pyrkii tukahduttamaan miesten luonteista kaiken sen mikä mielletään maskuliiniseksi. Jos saavat haluamansa niin äärimmäisen harva nainen enää jatkossa valitsee suomalaisen miehen. Tämä jättää miehille siinä tilanteessa vaihtoehdoiksi masturboinnin, huorat ja raiskaukset.

Dia

11.3.2014 17:48

Pidän validina sitä, että naiset tykkää maskuliinisista miehistää. Se ei silti tarkoita testosikoja yksistään. :D Maskuliinisuuden "rajat" ja määritelmät voi vaihdella ihan naisesta toiseenkin huomattavasti.

Noista muista jutuista en osaa sanoa, kun en tiedä, että naisasialiikkeet haluaisivat kastroida miehiä.

shiwan8

11.3.2014 18:23

Niin siis tavoite on tehdä miehistä sellaisia ympäriinsä tönittäviä tossukoita. En tiedä yhtäkään naista joka haluaisi sellaisen.

Dia

11.3.2014 22:48

Mä en taas tiedä ketään, joka haluaisi tehdä miehistä ympäriinsä tönittäviä tossukoita. Mut mä en tiedäkään kaikkia maailman ihmisiä.

shiwan8

12.3.2014 05:53

Et siis tiedä ainuttakaan feministiä.

shiwan8

12.3.2014 06:56

Naisasialiitto Ry ja muut saman aatteen järjestöt ovat hanakoita kieltämään mm. nämä alla olevan linkin sukupuolien erot ja yrittävät ajaa läpi ajatusta jossa kaikki hyveellinen on feminiinistä, vastaavasti maskuliinisuus on puhtaasit negatiivista eikä sukupuolilla ole rakenteellisia eroja jotka vaikuttavat käytökseen.

http://www.city.fi/suhteet/naisaivo+vastustaa+seksia/3874

shiwan8

12.3.2014 07:58

Fakta on nyt joka tapauksessa se, että nykymuodossaan feminismi ei esiinny länsimaissa millään tavalla tasa-arvoa tavoittelevana suuntauksena. Päin vastoin. Sen tavoite on, myö faktana, puhtaasti naisten nostaminen miesten yläpuolelle sukupuolen perusteella ja, jos mahdollista, koko miessukupuolen olemassaolon kieltäminen kaikissa muissa merkityksissä kuin lisääntymisen avustavana osana.

Yksinkertaistettuna feminismi on tavoitteessaan siinä vaiheessa kun miessukupuoli on joko hävitetty kokonaan tai alistettu orjan asemaan. Toistaiseksi kaikki todisteet viittaavat tuohon eikä mitään tuon kanssa ristiriidassa olevaa aineistoa joka olisi tarkistettavissa ja/tai kestänyt sen tarkistamisen ole esitetty kenenkään toimesta.

Dia

13.3.2014 00:59

En tietääkseni tiedä yhtään feministiä. Olen kuitenkin ollut tekemisissä useamman naistenvihaajan sekä muuten vaan vinksahtaneiden kanssa. Voi olla, että tästä lähtien kiintiöni on sen verran täynnä, että kohtaan tosi kivoja tyyppejä ja ehkä kerran vuodessa näen vilauksen jostain möröstä. :)

Anonyymi

10.3.2014 09:20

No tuossa on jopa pointti mitä Diablesse kirjoittaa mutta se ei päde koska niin suuri osa feministeistä nimenomaan ajaa etuoikeuksia naisille, ei tasa-arvoa. Vai onko mielestäsi islam rauhan uskonto koska he niin sanovat? Useimpien ei-islaminuskoisten mielestä ei todellakaan ole.

Aika pelottavia nuo shiwan8 lainaukset, jos paikkansa pitävät....

"Men who are unjustly accused of rape can sometimes gain from the experience.” – Catherine Comins"

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
2 + 1 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Anonyymi

10.3.2014 10:09

No, ainakin tuo CC kommentti näyttäisi olevan aito, Vassarin vara-dekaanina peräti ollut tämä täti.

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
4 + 5 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

shiwan8

10.3.2014 10:18

Muistista kaivelin tällaisen: http://translate.google.com/translate?hl=fi&sl=no&tl=en&u=http%3A%2F%2Fwww.nrk.no%2Fnyheter%2Fnorge%2F1.10946673

Anti Feminism is:

- attitude, behavior and action.
- opposition to feminism and equality.
- a desire to recreate a hierarchical social order in which heterosexual men are privileged.
- resistance to challenge gender, sexuality and race categories.

Helvetin koomista, että ensimmäiset 2 kohtaa takaavat sen, että 100% ihmisiä rikkoo sääntöjä. Jos kannatat feminismiä vastustat automaattisesti tasa-arvoa. Jos kannatat tasa-arvoa, vastustat automaattisesti feminismiä.

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
8 + 1 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Anonyymi

10.3.2014 14:59

Huhhuh...oikeasti, aika karmivaa!

Ja täähän nyt on täyttä tuubaa:
""Women typically writes that" I disagree with you and think you're stupid "and sign their own name. Men hate mails has a completely different character. They are often full of profanity and containing threats and descriptions of violence and sexual abuse, "writes Sveland report."

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
3 + 4 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

shiwan8

10.3.2014 18:04

Joo ei tarvi kun mennä feministisivulle toteamaan, että "hei, te ootte nyt vähän jakaneet väärää tietoa jutuistanne", lyödä linkin tai pari todisteeksi ja johan alkaa kura roiskua. :D

jeppuli

12.3.2014 12:41

Naiset on....todella inhottavia. Useimmiten. Useimmat.

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
9 + 3 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

shiwan8

12.3.2014 12:50

Vain feministit. Olen huomannut, että fiksujen mimmien yhteinen nimittäjä on melkein 100% tapauksista se, etteivät he ole feministejä.

jeppuli

13.3.2014 09:29

No, useimmat mun tuntemat naiset eivät ole niitä jotka netissä kirjottelee tai olis muuten aktiviisia feministejä saati tunnustautuisivat sellaisiksi. Mun tuntemat naiset ovat yksinkertaisesti omaksuneet nämä ajatukset koska etuoikeudet on kivoja. Fiksut naiset on siis aika harvinaisia. En mä mitään pisteitä halua sillä että olen nainen ja pidän naisia aika paskoina, se on vaan mun elämän mittainen kokemus. Maailma olis täys helvetti ilman miehiä.

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
1 + 4 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

shiwan8

13.3.2014 09:46

Joo, toi on kyllä taivaan tosi, että monesti mielletään itselle kuuluvan jotain koska ollaan tiettyä sukupuolta ja sitten vedetään porot nokkaan kun joku ei sitä allekirjoita.

Pisteet siitä, että tuo tulee naisen käsistä ilmoille. Harva sitä myöntää tuollaista omasta sukupuolestaan.

Anonyymi

13.3.2014 09:58

Jep!

shiwan8

13.3.2014 10:01

Myönnettäköön, että niitä kusipäitä on miehissä yhtälailla. Heillä nyt vaan ei ole valtion takaamaa oikeutta pitää näkemyksistään meteliä.

jeppuli

13.3.2014 09:33

"Siinä vaiheessa, kun oikeudet oli hilattu kutakuinkin samalle tasolle, olisi ollut fiksua muuttaa feminismiliike tasa-arvoliikkeeksi ja ottaa siihen mukaan myös miehiä, jotta molempien sukupuolten edustajat voisivat yhteistyössä ylläpitää tasa-arvoa."

Niin olis! Ja oikeesti vihaan kaikkia femakoita, sikoja ne on kaikki. Pahempia sikoja ku miehet ikinä. No, raiskaajat pois lukien, mutta vastoin yleistä feminismin toitotusta niin harvassa ne raiskaaja ovat.

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
8 + 5 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

shiwan8

13.3.2014 09:51

Naisasialiitto Unioni on ottamassa riveihinsä ilmeisesti miehiä tulevaisuudessa. Ihan turha luulla, että siellä edelleenkään käsiteltäisiin mitään miesten oikeasti kokemia ongelmia vielä vuosikymmeniin, mutta onhan tuokin alku.

Jenkeissä on joku hupaisa väite liikkeellä, että joka neljäs yliopistonainen tulisi opiskeluaikanaan raiskatuksi. Oikea luku oli 1/1800+ mikä nyt on "vähän" harvempi kuin 1/4. Suomessa on ihan vastaavia typeryyksiä ilmoilla ja suurin osa kaikista sukupuolten keskinäisistä ongelmista poistuisi jo sillä, että asioista puhuttaisiin oikeasti totta ja oikeilla nimillä. Jenkeissäkin eniten raiskataan miehiä joten on vähän ironista, että siellä ei ole asia millään tasolla esillä. :)

Anonyymi

13.3.2014 09:59

Prison rape included?

shiwan8

13.3.2014 10:01

Juu. Samahan se on missä joutuu raiskatuksi.

shiwan8

13.3.2014 10:27

Varmaan raiskaisivatkin.

Se on melko epäselvää oikeasti kaikille, onko suurin osa raiskaajista miehiä vai naisia. Raiskaus kun ei vaadi fyysistä pakottamista tai muuta fyysistä väkivaltaa. Henkinen painostus vaikka uhkailemalla jollain asialla ja sen kautta haluttoman kanssa seksin seksuaaliseen kanssakäymiseen ryhtyminen riittää täyttämään kuvauksen. Veikkaan, että menee aika fifti sixti. Jos tarkastellaan pelkästään fyysistä pakottamista niin joo, miehet ovat varmaan lähes yksin edustamassa.

jeppuli

13.3.2014 10:01

Ainoa tuntemani nainen jota aidosti kunnioitan on äitini. Todella räväkkä, rehellinen ja rempseä. Muuten mun piireissä ei oo oikeestaa ku miehiä, veljiä, ystäviä, exiä ja iskä. Viimeiset naiskaverit kaikkos lukiossa, ei ollu mitään yhteistä:)

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
9 + 1 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

shiwan8

13.3.2014 10:18

Ihan odotettavissa. Monen mimmin näkökulmasta olet vaarallinen nainen jo ihan siksi, ettet pidä oikeutenasi vaatia vastineetta asioita muilta ihmisiltä tai käyttäytyä huonosti ilman että joku antaisi siitä palautetta. Se olisi itse asiassa todella typerää muilta naisilta tai naisten enemmistöltä sijoittua samaan porukkaan kanssasi. Ne mimmit kun tajuavat itsekin, että paketista riippumatta, jos sen sisältö on paskaa, se on paskaa. Minähän en tiedä miltä sinä näytät, mutta tavallasi ajattelevalla naisella on helposti varaa olla vaatimattomampikin ilmestys missä tahansa "kissalaumassa" ja olla silti se halutuin nainen.

Minä tunnen itse asiassa ihan kohtuullisen monta naista joita on helppo kunnioittaa, mutta he tosiaan poikkeavat ajatusmaailmaltaan ja asenteiltaan valtavirrasta aika reippaasti.

Franny_Berry

13.3.2014 11:14

(Jeppuli) Katos, kiva huomata, että jossain on joku muukin nainen, jolla ei ole lähipiirissä kaifoina naisia juurikaan. Poikkeuksetta kaikki ystäväni ovat miespuolisia ja olen kautta aikojen tullut miesten kanssa parhaiten juttuun... miksipä sitä muuttamaan. Naisten kanssa pystyy toki JOSKUS keskustelemaan, mutta ikäväkseni on myönnettävä, että jutut ovat yleensä kohtuullista kuraa, johon mun pinna ei riitä :D

Jatkakaa... :)

jeppuli

13.3.2014 11:37

No oon mä sen verran nainen että vedin jo puolikkaan herneen nenuun;) Joka on siis tosi sievä. Runkoa löytyy yli sataseitkyt, painoa alle 60, hoikka/urheilullinen eikä naaman takia ole tarvinnu paljon yksin olla. Ja laitettunakin tykkään olla, mut en ikinä frendien kanssa. Sen verta on kuitenkin miehistäkin huonoja kokemuksia. Tai siis ei muuten mut jos kaveri ihastuu se on ihan paskaa, kun itsellä ei ole sitä tunnetta. En käytä meikkiä arkena, lökärihousut ja lökäripaita mut ei sekään oo aina riittäny. Enkä mä ole koskaan ollu kaverien kanssa saunassa, mikä on aika paskaa sekin. Ja paskaa on sekin että kundeille on todella kova paikka tulla mun kavereitten illanviettoon, mut toisaalta meidän porukoissa on edelleen kolme mun exää. Olis neljäskin mut sen kanssa kävi just perinteinen, ei päässy yli. Paskaa on sekin että porukkaa katoaa pariutumisen myötä nykyään lopullisesti perhehelvetteihin:)

(F_B) ;)

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
7 + 5 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Anonyymi

5.12.2021 10:33

Täältä löydät pian seksiä, suhteita, Deittailua --> http://dating24.me

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
8 + 5 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Kommentoi kirjoitusta

Jos sinulla ei ole vielä tunnusta Cityssä tai Facebookissa, luo tunnus Cityyn. Se käy käden käänteessä ja on täysin ilmaista.

Luo ilmainen tunnus