Bussipysäkeistä

Jos joskus syksyn alettua kulkee hiukan tuulisen bussipysäkin ohi jolla sattuu huomaamaan seisoskelemassa naisen jota kohtaan joskus on tuntenut jotain ja joka on tuntenut jotain takaisin, niin eikö ole selvää että samalla pysäkillä voisi joskus olla joku, tai jollain muulla pysäkillä joku, jota kohtaan myös voisi tuntea jotain samaa kuin sitä yhtä kohtaan, ja enemmänkin, tai sehän kuulostaa asialta jonka täytyy olla aivan varma. Mutta mistä sen ihmisen huomaisi tai tunnistaisi? Mutta jos miettii sitä yhtä ihmistä, ja miettii ettei olisikaan koskaan tuntenut sitä, olisiko silti erottanut jotain... Ja jos niin mitä?

http://www.sheilaomalley.com/archives/mm4.jpg
http://www.starstore.com/acatalog/James_Dean_Times_Square_L.jpg
http://www.michenermuseum.org/exhibits/images/radical-vision-ginsberg.jpg

Herkkyys? Salaperäisyys? Jotain omanlaista?

Ovatpa dramaattisia nuo kuvat. Mihin se perustuu? Entä jos tuossa olisi ihmisiä ympärillä. Pistäisikö silti silmään juuri nämä ihmiset. Mietteliäitä he ainakin ovat. Tai päättäväisiä. Miltä ihmiset yleensä bussipysäkeillä näyttävät? Siltä että kun olet kävellyt ohi, et muista kenestäkään mitään. Ja sama se oikeastaan missä tahansa muuallakin missä voisi jonkun huomata.

Kasvot väkijoukossa on yllättävän uusi klisee, perustuen erääseen lauluun 1949 South Pacific -musikaalissa. Oletko koskaan erottanut pitkän matkan ja väenpaljouden läpi jonkun joka katselee tarkasti juuri sinua? Minä en. Ainut kokemus on kun seisoin keskellä toria jonka laidalla oli kävelemässä nainen kokovalkeissa vaatteissa, eikä muita ihmisiä välissä tai missään oikein. Katsekontakti kesti koko matkan siihen kun se seisoi edessäni ja sanoi olevansa enkeli. Joka aneli että tarjoaisin kebabin. Se oli kaunista.

Some Enchanted Evening

Some enchanted evening
You may see a stranger,
you may see a stranger
Across a crowded room
And somehow you know,
You know even then
That somewhere you'll see her
Again and again.

Some enchanted evening
Someone may be laughin',
You may hear her laughin'
Across a crowded room
And night after night,
As strange as it seems
The sound of her laughter
Will sing in your dreams.

Who can explain it?
Who can tell you why?
Fools give you reasons,
Wise men never try.

Some enchanted evening
When you find your true love,
When you feel her call you
Across a crowded room,
Then fly to her side,
And make her your own
Or all through your life you
May dream all alone.

Once you have found her,
Never let her go.
Once you have found her,
Never let her go!

Jos sen lumotun kutsuhuudon joskus aavistaa aistivansa, niin mitä sitten siis..? Ehkä paikalle pysähtyminen olisi ensi askel. Sitten voisi vaikka sanoa jotain. Kahden ihmisen välinen yhteys alkaa ihan yhtä helpolla selvinpäin kuin humalassa, jos vaan on alkaakseen. Jos sitä vaan yrittää ja katsoo mitä tapahtuu. En koe kovin luontevana tilannetta jossa joku ihminen esim bussipysäkillä jotenkin vaan kiehtoo enemmän kuin 1000-2000 edellistä bussipysäkkien ihmistä, ja käppäilen silti vaan pois niitä maksamakkaraa ja appelsiinimehua ostamaan joita niin kaipaan. Haluaisinko että joku tekisi itselleni samoin? En tietenkään.

Monesti liikun kameran kanssa, ja tietenkin haluaisin kuvan siitä ihmisestä. Melko luontevaa olisi kysyä voinko ottaa kuvan. Yksi erityinen kategoria joka kiehtoo on kaupankassajonomuotokuvat. Kuinka monella on sellaisia? Ensin tietenkin voisi esim tervehtiä, ja, jotain. En oikein tiedä. Pitää varmaan treenailla. Sitten kuvan tai pari otettuani voisin vaikka sanoa että onko sulla netti, hyvä, laita Googleen halipatsuippaaa, 3 aata siis lopussa, niin löydät mun blogimerkinnän jonka tein juuri sinusta&sinulle, 1-200 päivää ennen kuin edes tiesin sinusta juuri mitään, paitsi että kyllä sinut sitten tunnistan kun huomaan...