Kesän pimeys

Asiaa naisista ja muista romanttisista asioista.

Näytetään blogin kirjoitukset, joissa aiheena on haikuja.
Seuraava

Haikuja haikuja, mitäs muutakaan  1

Askelen verran
kuljimme samaa matkaa
täällä keväässä.

metsämansikan
arkkitehtuurin hymni
huultesi kesä

Tahdon halata
sinua kuin turvavyö
U-käännöksessä.

yön tuore sade
aamukasteen hiljaisuus
helteinen saari

Yö, Beethovenin
alkusoitot, kahvia,
kasa haikuja.

Yö, juon kahvia.
Aamuyö, keitän lisää.
Aamu, kahvini.

Yöstä aamuyön
kautta, halki ja läpi
aamuun, kahvilla.

Beethovenia
rakastan, kahvia myös.
Yön onnellisin.

Jokikisellä
muovipussillakin voi
olla missio.

tahdon vaalia
sinun ihoa sinun
koko täyteyttä


Runoja kauppareissulta  1

Sänky ja nainen
hajoamispisteessä
yläkerrassa.

Äiti lähtenyt matkalle ja piti käydä tarkistamassa onko kahvinkeitin jäänyt päälle

Sinisen savinorsun ja sinitäpläisen virtahevon vieressä
ikkunalaudalla neljä sinistä viinipulloa,
yksi tuijottaa minuun,
kissan kasvoin,
kohtisuoraan edessäni,
kun juon kahvia sinisestä kupista,
kylmää.
Mietin, jälleen kerran,
kymmenettä kertaa tänä kevään viimeisenä perjantaina,
itseäni, maailmaa, minua, maailmaani,
ja kaikkea sitä muuta,
ainakin vähän.
Kissan kylkiluut kattaa koko vartalon.
Se ei osaa sanoa minulle mitään.
Se on vain vankkumattomaksi uurrettua katsetta.
Ei huomaa keksin muruja sinisellä liinalla.
Tiskirättiä tai mattopiiskaa.
Erilaisia suklaapatukoita.
En ottaisi niitä koska minulla ei ole 50 sentin kolikkoa
- vaikka juuri itselleni lupasin pitää sellaisen aina mukana -
ja lähtisin ostamaan elokuvia, ja sitten ruokaa.
Ja dvd:t maksavat aina, lähes aina tasarahan.
Pakastin hyrisee rauhoittavasti.
En lähtisi ihan vielä.
Juon maailman yhtenä perjantaina
koivuisella penkillä kylmän kahvin
kaksi kertaa.

Torin laidalla

Asfaltin rosot
betonin uurteet
Jossain yksittäinen voikukka
puskien esiin
Varpaillani ne tunnen
Erotan ne sormissani
Katseen läpi koen
Aivan kohta alkaa
kesä tapahtua
Ja kaikki
sen sisältämä
saapuu ihmisille
kuin uusi sydän

Seisahdun katuun
Paperi imee runon
kuin minä tuulen

Ei ollut tänään
häntä kaupan kassalla
Riisun mansikan

Bonusraitana eilisillan haikut:

Mitä mietit kun
mietit minua, milloin,
ja miten usein.

Eräs eniten
pelkää kävellä yksin
baarista kotiin.

Ja joskus itken
Tarvitsen halauksia
Joita ei tule



Haikuja Kolmen sepän patsaalta  1

Istuskelin siellä 5 tuntia ja liikuskelin tienoolla 2 ja junassa istuin 4.
Eli 11 tuntia ja 39 haikua:

kaunis ikävä
mascarpone-mustikat
hunajan kera

luja kaipaus
kieppuva muovipussi
takapihalla

Annan juopolle
karpalomehun jämät.
Alkaa tanssia.

Amnestyn heppu
astelee mainostamaan.
Juoppo kivempi.

Juoppo nimeltä
Jallu huutaa kaikille
naisille: Bella!

Tuskinpa kukaan
istuu viereen jos penkki
on sateenmärkä.

Amnestyn tyttö
sipsuttelee kauniisti.
Rakastun vartin.

Patsas on, pysyy.
Avoauto ei niinkään.
Kamerat tietää.

Rakas Amnesty,
lahjoitin äsken mehun
juopolle hikkaan.

Sinä kiinnostat
enemmän kuin Amnesty.
Iskureplani.

Disneyn piraatit
tupakoi skootterilla
puhuu kännykkään

Post it -lapun
valjastan hyötykäyttöön
numerollani.

Melkein jää renkaan
alle läskihkö pulu.
Viskaan donitsin.

Juopot penkeillä.
Kansa astelee, ajaa.
Juopot penkeillä.

Se joka äsken
huusi ei ollut minä.
Älä luulekaan!

sulaa kauneutta
Converset, pillifarkut
marjastustakki

lipputangon taa
lähes tyttö katoaa
näkyy vain sormet

Olisin varmaan
menettänyt järkeni
siihen aamuun jos...

Kuivaan parille
penkin puoliskon - huomaan
tytön kadonneen.

Keltainen lappu,
keltaisen nenäliinan
vuoksi käteen jää.

Mietin menenkö
kysymään kahvilassa
tytöltä ikää.

Sipoo hiuksiaan.
Vilkaisee kassan takaa.
Katson täysillä.

Lähellä että
länttään lapun ikkunaan
yhteystietoineen.

Sanoo nähneensä
jalan kasvavan, siihen
tyssäsi ujous.

Miten me aina
mansikkawienereitä
iltaisin söimme.

Ratapihalla
lasken nopan varjooni.
Kahdeksantoista.

Naisunelmani
kuin pianon näppäimet
ja pullo viinaa.

haluan naisen
joka seinään tuijottaa
hartaasti itkee

Kuutoset suuntaa
ravintolavaunuun ja
ostaa patukan.

Olleet Saksassa.
Levitelleet saatanaa.
Nyt ope toruu.

Kamera tuoksuu
korvapuustilta, ollut
repussa tunnin.

Yksinäisyys on
kun ei ketään jonka kaa
tehdä Ei-Mitään.

Hammasharjani
kuikuilee. "Nytkö mennään
kotiin, jo, -ko -kö?"

Sinua kohtaan
positiivinen tunne
ees taas minussa.

Joko varma tai
sittenkin epävarma
tai häilyväinen.

Jos edes mietit
kannattaako jotakin
kuvata - tee se!

Vain naurustani
puhuit, kaikki muu oli
niin toista kieltä.

Rupattavat kuin
tietokonepelistä
juomareissustaan.

Kuulutus kertoo,
kohta Kuopio, takaa
kajautetaan: JES!

Vielä jäi pois:
3 haikua
1 tanka
2 runoa
1 radiosarjakuva


And then it hit me  2

Katsoin tossa sattumalta 1,5 minsaa Sinkkuelämää. Jakso jota en ollut ennen nähnyt. Iso-Kiho ja Jessica törmäävät Nykin kadun vilinässä. Jessican laukun sisältö leviää ympäriinsä. Sitä keräillessään hänellä on aikaa tehdä havaintoja tummasta miehestä. Komea, ei sormusta. He eivät kuitenkaan tee muuta kuin katsovat toisiaan, ja jotain kiitos jne blaa blaa blaa. Sen nyt arvaa että jatkossa näkevät toisiaan jossain kahvilassa tms ja silloin on jo hyvä syy lähestyä. "Hei, muistatko kun törmättiin" tms blaa blaa blaa.

Yksi kaverin kaveri on hommannut about puolen vuoden suhteen törmättyään naiseen kadulla. En tiedä oliko tahallaan, vai juuttuiko katse naisen isoihin rintoihin vai mitä, mutta kuitenkin. Mutta itseltäni on tämä portti suljettu. En ensinkään ole tarpeeksi härski törmäämään naiseen tahallani. Nainenhan voisi vaikka loukkaantua, olen tällanen massiivisen lihaksikas korsto. Ja...

"Miks sää oot sinkku..?"
"No koska mulla on maailman parhaat reaktiot niin ehdin aina väistää ne naiset kaduilla ja muuallakin."

Tänäänkin ruokakaupassa oli lähellä törmääminen yhden kanssa mutta sutjakalla suunnanmuutoksella nainen purjehtikin ohitseni kuin vettä vaan.

Mitelkääpä Jedi-voimillanne. Hyvä jos saatte edes 125.

http://users.tkk.fi/~phemmink/pelit/nopeustesti_main.htm
http://www.city.fi/kuvagalleria/image.php?id=743454

Dominik Hasek sais just ja just hampaat irvessä hyvänä päivänään 200,5. Fakta(tm).

Mutta tämähän tarkoittaa vain sitä että naisen pitää olla niin ällistyttävä niin hehkeä niin huikaiseva niin järisyttävä että tönts boom bang.

Fiktiivinen haiku:

kiertäen takaa
betonisten portaiden
suoraan syliisi


Haikuja  1

Tuhannes keskustelupalstaviesti leijuu ilmassa ja pidän vähän lomaa siltä palstalta. Joten laittelen jatkossa haikujani tähän parkkiruutuun.

huultesi kehto
minua niin kieputtaa
Linnunrataa päin

lähestyn sinuun
niin linnuntietä kuin vain
osaan kyetä

välillämme on
tasan seitsemäntoista
ulottuvuutta

aivan kuin juuri
tämä päivä olisi
itsensä kevät

Sinun huulilla
on mansikoiden äänet
ja taivaan kaaret.

kaulasi varjot
kihoavat otsaani
kuin terälehdet

Ostin keltaisen
Adidas-takin, sitten
lähdin kulkemaan
sinua päin ympäri
hohdokasta maailmaa.

10.5:

kannan pullia
kaatosateessa yli
matojen kotiin

rautatien tykö
vankilaa vastapäätä
yksin asustan

leiki muut sanat
kaikkiin näihin paikkoihin
tee tarkoitukset

löysin kynteni
tiskialtaan reunalta
ajan tervehdys


Kerouacin haikut 1  1

Holding up my
purring cat to the moon
I sighed.

Miksi Jack huokaa pidellessään kissaa kuuta päin..?

Koska kukaan ei nostele häntä lähemmäs kuuta?

Koska hän on niin yksinäinen, että etäisyys toiseen ihmisolentoon tuntuu yhtä pitkältä kuin matka kuuhun, ja hänellä on vain kissansa?

Koska hän on niin onnellinen kun tuo herttainen näkymä loihtiutuu eteensä?

Koska kukaan ei saa/laita häntä kehräämään?

Koska taas yksi kuukausi on mennyt, ja hänellä on edelleen vain kissansa kaverina?

Koska kuu pysyy hiljaa?

Koska kuussa ei ole kissoja?

Koska kaikki kolme ovat kuitenkin lopulta niin yksin, ja toistensa lohtuna vain hetkellisesti?

Koska kuu on kauneimmillaan vain joskus ja kissakin kehrää vain joskus, ja Jack kaipaa jotain pysyvämpää?

Koska vaikka se kuulostaa hyvältä, tuntuu hyvältä, näyttää hyvältä, se ei kuitenkaan muuta mitään?

Koska hän ei pysty unohtamaan jotain mieltään painavaa asiaa edes hetkeksi?


Seuraava