Miska (tammikuun puolivälissä aloteltu ja ideoitu)

  • Tomi

"Mistä muistat vuoden 2008?"
Yhtäkkiä Viikkosavossa on tuttu naama.
Katuhaastattelun kolmas vastaaja.
"Ehdottomasti poikani syntymästä juuri ennen joulua."
Miska. Näin häntä viimeksi 2004 helmikuussa.
Tai olisikohan ollut tammikuun 29:äs.
Puijonkadulla oli vielä Alko.
Haettiin Lassen kanssa Santa Maria.
Miska oli ostamassa jotain,
mustassa villakangastakissa.
Jutteli jotain Lasselle.
En tiennyt että tuntevat.
Ulkona oli sitten hämärää ja kylmää.
MTV3:n Yöchatin sinkkulähetys eli Pulssi
oli samana yönä Puijonsarvessa.
Juotiin Lassen kanssa se pullo.
Heiteltiin noppia.
Pelailtiin korttia.
Katseltiin televisiosta kun muilla oli hauskaa,
ei lähdetty minnekään.
Muistan hyvin miten istuin matolla, nojatuolin runko selkänojana.
Yks tuusniemeläinen ois ollu Puijonsarvessa sillon mutta ei kiinnostanukaan nähdä sitä.
En ois halunnu panna sitä eikä siinä muutakaan sitten läheskään.
Muistan myös ekan kerran kun näin Miskaa.
Oli ehkä syksyä, olin tarhassa, ulkona, ruskean aidan luona.
Sen vieritse meni polku.
Miska oli äitinsä kanssa siinä,
avain oli kadoksissa.
Haroivat ruohosta ja pusikoista.
Muut yritettiin katseella auttaa,
ei uskallettu mennä aidan toiselle puolelle,
mutta nojattiin kunnolla, kurotettiin lähemmäs.
En muista että sitä avainta ois löytyny.
Sitten tuleekin pitkä tauko,
ei mitään merkittävää havaintoa.
Mutta lukion matikan tunneilla Miska istui takapulpeteissa,
ja sieltä kuului usein sellaista hohottavaa naurua.
1996 joulukuussa kaikki kakkosluokkalaiset kokoontuivat ruokasaliin joskus koulun jälkeen.
Sitten tytöt sai valita kenet haluaa vanhojentanssipariksi.
Parikin tyttöä oli kohta Miskan luona.
En muista että kukaan muu olisi mennyt kenenkään muun luokse.
Silloin päätin että olen sen päivän kotona.
Katselin vain yhteen päin 1,1-1,6 sekuntia, puolittain.
Silloin kun yli 7 vuotta sen jälkeen näin Alkossa,
taisin kuulla kun kertoi Lasselle ohimennen äitinsä kuolleen,
tai jotain sellaista,
milloinka se nyt missään muuallakaan olisi tullut esille.
No, nyt sitten pentu.
Kenenkähän lie kanssa.
Ehkä se ei koskaan paljastu minulle, se on todennäköisintä.
Jätän lukemisen kesken ja heitän lehden lattialle.
Astelen vaatekaapille, vedän banaanilaatikkoa pois oven edestä.
Sujautan kättä kaapin perukoille,
kourin turhaan piiloon tungettuja pornokasoja,
otan kourallisen, ei, ei, ei, kahmon lisää.
Valitsen yhden, laitan muut vaatekasan päälle,
mietin että enää en niitä ala piilottelemaan,
tuskin täällä kukaan moneen kuukauteen piipahtaisikaan edes.
Astelen takaisin sängylle,
istun sängyn päätyyn, avaan dvd-kotelon, painan keskeltä etusormella,
ja kun ponkaisee otan levyn peukalon ja etusormeni väliin,
vasemman käden etusormella painan dvd-soittimen eject-nappulaa,
lasken oikealla kädellä levyn paikoilleen,
venytän lasipöydältä kaukosäätimen ja painan play,
ei ota heti niin tähtään paremmin ja painan kovemmin niin sitten ottaa,
levy menee sisuksiin kuin arkku krematoriossa liekkeihin,
sitten se on siellä ja kohta alkaa jurnuttaa,
lasken säätimen lattialle ja
otan peitteen päältä toisella kädellä toisen, painan isoa punaista,
2 sekunnin päästä melko pirteä tervehdysääni,
sitten ruutuun välähtää kuva, joku pilkkoo sipulia,
painan kahdesti source,
ja ehdin juuri nähdä vilauksen FBI Warningista,
vippaan säätimen seinän juureen,
ja siinä se on.
Cum Dripping Bitches Vol 3

1 kommentti

Anonyymi

5.12.2021 10:50

Täältä löydät pian seksiä, suhteita, Deittailua --> http://dating24.me

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
3 + 4 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Kommentoi kirjoitusta

Jos sinulla ei ole vielä tunnusta Cityssä tai Facebookissa, luo tunnus Cityyn. Se käy käden käänteessä ja on täysin ilmaista.

Luo ilmainen tunnus