Telepatijaa

  • Tomi

Ajattelin asiaa minkä olin unohtanut ajatella. Väänsin ja käänsin enkä muistanut. Tulin koneelle. Päivitin Cityn etusivun. Papukaijan puhekuplaan lumpsahti eräs tuttu ketju, erään tutun ihmisen aloittama. Cityssä on 40197 ketjua. Kyseisellä ihmisellä 5 aloitettua ketjua.

Papukaija mainostaa myös kyselyitä, artikkeleita, niksipalstaa, rippituolia, peilikuvalaisia, Valopää-testiä jne. Ehkä vain noin 5% hänen mainoksistaan koskee keskustelupalstaa. Eli jotain 1/160000 mahdollisuus että papukaija mainostaisi juuri sen kyseisen ihmisen aloittamaa ketjua. Ja millä todennäköisyydellä edes huomaan noita puhekuplia - nyt katse osui siihen automaattisesti. En edes tiedä mikä sai minut päivittämään sivun, ehkä tuli vähän sellainen tunne että sillä voisi olla jotain vaikutusta. Ja tämä kyseinen nikki jonka ketju se oli oli juuri se ihminen jota olin unohtanut ajatella.

Ja se tosiaan ei ollut mukavaa kun tiesi että jotain olen unohtanut tehdä tässä, jota kuitenkin vähän aiemmin ajattelin että pitäisi tehdä. Tällaisia nyt on blogissani aiemminkin ollut. Esim:
http://www.city.fi/yhteisot/blogi/olakrez/37583

Mutta on papukaijojen kanssa ennenkin tapahtunut yllättäviä sattumia (mitkä sattumat ei yllätä?) - 31.8 oli takaraja yhteen kirjoitusjuttukilpailuun, jonne lähetin erään tarinan papukaijasta, joka saa nimekseen Che. Samana päivänä oli iltalehdissä uutinen että Che Guevaran hiustupsu on huutokaupattu/huutokaupataan, ja eräs jonka tapasin sinä päivänä oli ehdottanut että menisimme papukaijoja katsomaan.

1 kommentti

Anonyymi

5.12.2021 11:11

Täältä löydät pian seksiä, suhteita, Deittailua --> http://dating24.me

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
8 + 4 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Kommentoi kirjoitusta

Jos sinulla ei ole vielä tunnusta Cityssä tai Facebookissa, luo tunnus Cityyn. Se käy käden käänteessä ja on täysin ilmaista.

Luo ilmainen tunnus