Blogi

Kaija Koo  1

Kaija Koo oli esiintymässä perjantaina Hyvä joulumieli-konsertissa Helsingissä, joka tuli suorana lähetyksenä TV:stä alkaen kello 20. Sieltä vaan suoraan auton kyytiin ja niin vaan alkoi keikka kello 1.20 Varkaudessa. Eipä väsymyksestä näkynyt merkkiä, hienon setin veti uusia ja vanhoja biisejä, nuorehko bändi rokkasi kovaa, etenkin kitaristi jäi mieleen. Yleisöäkin oli niin paljon ettei meinannut mahtua kävelemään. Hieno keikka oli. :)



Raptori  2

Toissailtana olin Raptorin keikalla, edellisestä ehtikin aikaa kulua kokonaiset 20 vuotta. Suosittu Raptori on edelleen, väkeä oli paljon ja enemmän oli parikymppisiä kuin meitä vanhempia faneja. Hieno juttu että on saanut uusia faneja yhtye. Tekihän Raptori comebackin myös 2000, mutta itse en nähnyt heitä silloin.
Hyvä keikka oli, jopa parempi kuin vuonna 1990, olivat hyvässä vireessä ja näytti hauskaa olevan heillä. Ja niin oli myös yleisöllä. Pääsinpä keikan jälkeen Kaivon kanssa juttelemaan, kysyin onko kymmenen vuoden päästä taas comeback, hän vastasi että ehkäpä. :D





Ystävän muistolle  6

Koiruus 1994 - 2010 : Muistan kun ensimmäisen kerran sinut näin, keväällä 1994. Valitsin sinut pentueesta, nukahdit syliini. Siitä kertyi matkaa tammikuuhun 2010, viimeisen kerran sinua silitin eläinlääkärissä, rauhoittavat olivat alkaneet jo vaikuttaa. Sitten sinut vietiin nukutukseen, vielä yritettiin leikkauksella pelastaa. Mutta niin kävi, kuten pelkäsin, kasvain oli liian iso, ei voinut poistaa poistamatta rakkoa, ilman rakkoa ei voi elää. Niin sitten nukutuksessa ollessa poistuit tästä maailmasta, tuskia tuntematta. Itse kyllä tunnen tuskaa nyt, iso on ikävä, kyynelten läpi tätä tekstiä kirjoitan. Elät ikuisesti sydämessäni, kaikkien aikojen paras ystävä. <3 <3 <3


Koiruus vakavasti sairaana :(  1

Nyt on koiruuspappa, 15 vuotta, sairaana. Kasvain löytynyt, ei tiedossa onko syöpä vai hyvänlaatuinen. Joka tapauksessa virkeä on ollut, syönyt koko ajan ja tunninkin lenkkejä mielellään kävelee. Se tietysti antaa pientä toivoa, mutta onhan leikkauksissa riskinsä. Ensi viikolla leikkaus on, pitää kuitenkin pahimpaan varautua, ei noista kasvaimista tiedä .:(