Blogi



Kesäaika  1

Kohta sitä siirrytään taas kesäaikaan. No onkin perjantaista ollut päivisin jo hyvin keväistä, öisin mennään pakkaselle.
Kellot siirsin jo alkuillasta, ettei unohdu. Sanoisin kuitenkin, että aika keinotekoista tuo kellojen venkslailu. Esim. lehmät kärsivat, eivät ne sitä ymmärrä. Onneksi koiraani ei haittaa, ei käydä aina samaan aikaan ulkona, vaan tarpeen mukaan.
Uutisissa sanottiin taas, että lokakuun lopussa siirrytään normaaliaikaan. Eli seuraavat seitsemän kuukautta menee sitten epänormaaliajassa, jossain hämärän rajamailla kai... xD


Pienipalkkaisille taas korotus  2

Taas saavat kansanedustajat lisää rahaa. Ovathan toki nuo pienipalkkaiset tuon tasokorotuksen ansainneet, 300-600 euroa kuussa lisää. Edellisestäkin korotuksesta kuitenkin kuukausikaupalla aikaa!
Toisien sitä pitää elellä 490 euron kuukausitulolla, josta vielä 98 euroa otetaan veroihin! Tulihan tuohon toki 6 euron vuosikorotus, ei kata edes hinnankorotuksia. Autoetuja ei tietenkään ole ja kännykkälaskunkin joutuu itse maksamaan. Ei sitä lähetelläkään satoja tekstiviestejä strippareille tästä osoitteesta.
Jos edes yrittäisivät töitä hoitaa tännekin päin Suomea, olisin valmis vaikka heti maanantaina menemään. Mutta nuo valtiovallan toimet ovat olleet kyllä päinvastaisia. Omistaja kun ei katsos voi puuttua asioihin. No kukas sitten voi?
Kun ei mitään odota, niin ei pety... :/


Olipa melkoinen myrsky  1

Iskipä keskiviikkona melkoinen myrsky. Päivä alkoi niin aurinkoisena, mitä nyt vähän välillä tuuli. Koiran kanssa käytiin lenkillä, oli niin keväinen ilma. Mutta sitten, juuri kun päästiin sisään alkoi lunta tulla taivaan täydeltä ja tuuli niin että muodostui pyörteitä talojen väliin. Naapuritalon pihasta kuusi katkesi, ei siis juurineen kaatunut, vaan katkesi kuin hammastikku. Onneksi ehdittiin alta pois ajoissa. :/


Saatiinpa kirja luettua loppuun  1

Sainpa vihdoinkin luettua tuon romaanin loppuun. Kyseessä oli Stephen Kingin
Kalpea aavistus. Hidas lukija olen ja tuossakin oli 570 sivua, saman verran kun Kingin kirjoissa yleensä. Yömyöhään etenkin on kiva lukea noita, silloin pääsee oikeaan tunnelmaan ja näkee mielenkiintoisia unia. x)
15 Kingin kirjaa luettu, tuo em. kirja on kyllä parhaimmaista päästä. Muita mieleen jääneitä ovat mm. Pimeä puoli ja Uneton yö. Ensimmäinen Stephen King-kirja, jonka luin oli Tarpeellista tavaraa. Sattuikin hassu juttu, kun kävelin illalla kaupungin pääkatua pitkin. Uusi osto- ja myyntiliike mainosti, että tarpeellista tavaraa...Muutkin ovat kirjansa lukeneet. :)


Talvi tuli viimeinkin  1

Saatiinpa vihdoinkin lunta näillekin leveysasteille, hyvä talvenpohja onkin kun ensin oli pakkasta 10-15 astetta jonkin aikaa. Sanoin jo eilen, että kohta taas on uutisissa, että talvi yllätti autoilijat. Ja niinhän siellä taas sanotaan, on yllätys vaikka alkaisi helmikuussa. xD
Nyt on kiva kun koirankin kanssa näkee jotain, kun tuo lumi valaisee. Kestääköhän tämä talvi yhtä kauan kuin edellinen, eli peräti kaksi kuukautta. Olipa tänä talvena ensimmäinen kerta kun lumi haittasi pyöräilyä.
Eipä meillä silti lunta ja pakkasta pelätä. :)


Koiruus sai terveen paperit!  1

Olipa koiran kanssa hirveät vuoden kolme ensimmäistä päivää, kun ei ulos suostunut lähtemään. Ajattelin, liekö niin sairas vai säikähtikö kun joku ikkunan alla paukutteli. Oikea vastaus on jälkimmäinen. :/
Mutta joka tapauksessa, päivällä otettiin virtsa- ja verikokeet ja tutkittiin läpikotaisin koska juo paljon ja mahassa pahkura. Tulos oli: täysin terve 13-vuotias koira! :D
Juominen johtunee tuosta vanhenevan koiran kuivaruuasta, jota olen alkanut antamaan. Kuivaruoka imee nestettä ja se janottaa. Toisaalta saa sekaan omaa ruokaani, jossa suolaa jonkin verran. Patti on taas harmiton rasvapahkura, ei haittaa mitään.
On taas oma leppoisa itsensä, vetreä vaari. Mitä nyt koirille vähän äksyili, mutta ihmisistähän se onkin aina tykännyt enemmän. :)


Koiruus ei voi hyvin nyt :(  4

Tämä vuosi on alkanut todella huonosti, ahdistaa niin tuo koiran (13 v) outo käytös. Uudenvuodenpäivästä ei ole halunnut enää ulos lähteä. Muuten kaikki hyvin ja käyttäytyy normaalisti, mutta kun alkaa laittamaan koirantakkia ja valjaita sille, kääntyy pois ovelta. Oven kun avaa, ulos ei suostu menemään.Alkaa vapisemaan. Ja kun vetää sinne väkisin, tekee tarpeet käytävään tai hissiin. Onpahan puhtaana sekin kun koko ajan joutuu moppaamaan.
Eläinlääkäriaika oli varattu 9.1., mutta yritin vaihtaa sen jo eiliselle. Huomenna vihdoinkin on, päästään piinasta. Muutenkin juo paljon, liekö sokeritauti. Mahassakin epäilyttävä pahkura.
Voisi tietysti luulla, että pelkää ulos menoa uudenvuoden paukkujen takia. Täällä kuitenkin aika vähän paukuteltiin ja 14. uusivuosi tässä eikä ole ennen tuollaista tapahtunut. Tai sitten on se sokeritauti tai muu sairaus... :(


Vanha koiruus sai lisää virtaa  3

Minun koiruus on aika nuorekas ikäisekseen, mitä nyt kuulo vähän huonontunut ja karva vähän harmaantunut. Sitten kun, energia alkoi hieman vähenemään, niin aloinpa antamaan seniorkoiranruokaa muun ruuan joukkoon. Vanhenevan koiran raja on näemmä 8 vuotta, no minun onkin jo 13 vuotias!
Ja niin se on taas virta lisääntynyt ukkelilla, eli omegat ja tauriinit yms auttoivat. :) Paras ystävä ja kämppäkaveri minkä voi saada! <3 <3