Rahan korruptio: 13. Kollektiivinen harha

Jani Laasosen kirjan "Rahan korruptio - Johdatus resurssipohjaiseen talousajatteluun" luvallinen julkaisu blogissani jatkuu lukuun 13. Kollektiivinen harha.

http://resurssipohjainentalous.blogspot.com/2010/02/13-kollektiivinen-harha.html

Jani Laasosen kirjan viimeisin versio löytyy latauksena hänen blogisivunsa oikeasta reunasta heti vierailijalaskurin alla olevasta kuvakkeesta.

[LAINAUS]lauantaina 13. helmikuuta 2010
13. Kollektiivinen harha

Samaan aikaan kun rikkaat rikastuivat ja tavallinen väestö kärvisteli rahanpuutteessa, valtaosa olemassa olevasta kullasta seisoi vuodesta toiseen koskemattomana pankkien holveissa. Vain hyvin harva ihminen kävi koskaan vaihtamassa kultaan oikeuttavia seteleitään fyysiseksi kullaksi.

Pankkiiria ajatus kullan seisottamisesta kiusasi. Hän kyllä tiesi, että kaikkea tuota kultaa vastaan oli painettu seteleitä, jotka nyt kiersivät järjestelmässä. Pankkiiri ymmärsi, että vaikka holveissa lepäävä kulta näytti seisovan tyhjän panttina, se täytti sellaisenaan tärkeää tehtävää liikkeelle laskettujen seteleiden arvon säilyttäjänä. Silti kullan panttaaminen tuntui järjettömältä.

Jos kullan ainoa tehtävä oli seistä hievahtamatta holvien pimeydessä, paksujen panssariovien takana kansan katseilta piilossa, niin mitä hyötyä kullasta ylipäänsä edes oli? Mikä teki siitä niin arvokasta? Jos pankkiiri upottaisi nyt kaiken kullan meren pohjaan, mutta pitäisi asian vain omana tietonaan, ei mikään maailmassa muuttuisi. Ihmiset käyttäisivät paperirahaa niin kuin ennenkin. Meren pohjassa tuo kulta hyödyttäisi ihmisiä tasan yhtä paljon, kuin pimeissä holveissa panssariovien takana. Raha itsessään ei perustunut mihinkään muuhun, kuin ihmisten uskoon rahan arvosta. Ei rahaa voinut syödä tai juoda. Ei rahaa sellaisenaan voinut käyttää talon tai vaatteiden valmistukseen. Rahalla itsellään ei ollut todellista arvoa. Raha oli ihmisten kollektiivista harhaa. Pelkkää mielikuvituksen tuotetta.

Se, mikä sen sijaan oli todellista ja mihin kaikki perustui, oli ihmisiä ympäröivä luonto ja sieltä työn ja teknologian keinoin haalittu hyvinvointi. Luonnosta ihminen oli kaikkina aikoina saanut kaiken tarvitsemansa. Niin kauan kun aurinko paistaisi, ei ihmisellä olisi todellista hätää. Pellot tuottivat viljaa, metsät kasvoivat riistaa, lapio söi maata ja kirves puri puuta riippumatta siitä, oliko ihmisillä käytössään rahaa vai ei. Mitä tehokkaampia työvälineitä ihminen kykeni valmistamaan, sitä paremmin hän pystyi luonnon resursseja hyväksikäyttämään ja sitä paremmaksi kasvoi hänen hyvinvointinsa. Tämä oli totta siihen saakka, kunnes ihmisen keinotekoisen rahajärjestelmän synnyttämä uusi keinotekoinen välttämättömyyshyödyke - raha – käänsi ihmisten arvojärjestelmän päälaelleen.

Mitä useampi ihminen muutti kaupunkeihin ja mitä vieraantuneemmaksi luonnosta he tulivat, sitä helpompi heidät oli kahlita näkymättömin kahlein keinotekoisen raha- ja pankkijärjestelmän vallan alaisuuteen. Rahan arvo perustui pelkkään uskoon rahan arvosta ja ne harvat jotka tämän ymmärsivät, pitelivät käsissään suunnatonta etulyöntiasemaa tavalliseen kansaan nähden.[/LAINAUS]