Rahan korruptio: 17. Kultakannasta luopuminen...

Jani Laasosen kirjan "Rahan korruptio - Johdatus resurssipohjaiseen talousajatteluun" luvallinen julkaisu jatkuu tänään luvulla 17. Kultakannasta luopuminen ja rahan uusi luonne.

Koko "Rahan korruptio" kirjan viimeisimmän version löytää latauksena Jani Laasosen blogin oikeasta reunasta heti vierailijalaskurin alla olevasta kuvakkeesta.

http://resurssipohjainentalous.blogspot.com/2010/02/17-kultakannasta-luopuminen-ja-rahan.html

[LAINAUS]keskiviikkona 17. helmikuuta 2010
17. Kultakannasta luopuminen ja rahan uusi luonne

Vuosien saatossa kuplan varaan rakentunut pankki- ja rahajärjestelmä laajeni maailmanlaajuiseksi ja siitä tuli länsimaisen talousjärjestelmän standardi. Ajan saatossa liikkeelle lasketun setelirahan - siis kultaan oikeuttavien kuittien - määrä keskuspankkien todellisiin kultavarantoihin nähden kasvoi jatkuvasti. Se oli väistämätöntä. Rahajärjestelmään sisäänrakennetun koron ja säästäväiseen käytökseen ohjaavien palkkiomekanismien johdosta järjestelmä kaipasi polttoaineekseen jatkuvasti uutta rahaa. Rahan näennäinen kultaperusteisuus kasvoi pian suoranaiseksi taakaksi.

Ajan saatossa todellisen kullan määrä liikkeelle laskettuihin kultakuitteihin nähden supistui niin mitättömäksi, ettei kultakannasta luopuminen muodostunut käytännön tasolla juurikaan periaatepäätöstä hankalammaksi operaatioksi - vaikka se ajatuksena saattoi hurjalta tuntuakin. Ja niin lopulta todellakin tapahtui. Kultaan perustuva paperiraha jäi ilman kultaansa. Jäi pelkkä paperi.

Nyt raha oli puhtaasti pelkkää pankin myöntämää velkaa vailla mitään fyysistä takausta. Rahan arvo perustui puhtaasti pelkkään uskoon rahan arvosta. Pankista saatu seteli oli edelleen pankin myöntämä virallinen velkapaperi - lupaus maksaa - mutta kun kulta oltiin otettu pois rahan arvoa takaamasta, oltiin samalla poistettu väline, jolla pankki olisi voinut lupauksensa lunastaa. Jäi pelkkä irrallinen lupaus. Lupaus maksaa. Mutta millä? No tietysti uudella lupauksella, jota pankki puolestaan takasi taas uudella lupauksella, jota se yhä taas takasi uudella jne.

Nykyinen rahajärjestelmämme - kutsuttakoon sitä vaikkapa velkaan perustuvaksi rahajärjestelmäksi - perustuu kirjaimellisesti pelkkiin pankkien antamiin tyhjiin ja katteettomiin lupauksiin. Konkreettista fyysistä rahaa ei ole ollut olemassa sitten 1970-luvun. Eri asia on, onko rahan konkreettisuudella tarjota rahalle mitään erityistä lisäarvoa.

Aina kun valtio, yritys, yhteisö tai yksityinen henkilö ottaa velkaa, syntyy talousjärjestelmään vastaava määrä uutta rahaa. Tai itse asiassa velkaa, jota vain vanhasta tottumuksesta kutsumme rahaksi. Kultakannasta luopumisen jälkeen rahan luonne muuttui fyysisestä kullasta pelkiksi tyhjiksi lupauksiksi. Niin hullulta kuin se kuulostaakin, totuus on, että pelkkä tyhjä lupaus sellaisenaan on nykyihmiselle käypää rahaa.

Kaikki raha on siis velkaa. Aina kun velka maksetaan pois, yhtä paljon rahaa poistuu talouden kierrosta. Toisin kuin kultarahan aikaan, jolloin rahamäärä oli aina lähes vakio, nyt taloudessa kiertävän rahan - siis velan - määrä vaihtelee jatkuvasti.

Nousukausina, kun raha on halpaa ja ihmisten luottamus talouteen on vahvaa, ihmiset ottavat velkaa ja lisääntynyt rahan määrä lisää ihmisten hyvinvointia. Laskukausina puolestaan ihmisten luottamus talouteen horjuu, eikä kukaan tahdo ottaa uutta lainaa. Päin vastoin, nyt ihmiset yrittävät epätoivoisesti maksaa pois vanhoja velkojaan. Rahan määrä taloudessa vähenee ja ihmisille koittavat vaikeat ajat.

Nykyjärjestelmässä, jossa kaikki hyvinvointimme on riippuvainen rahasta, pahoinvointimme on taattu jo rahajärjestelmän suunnitteluvaiheessa. Koska kaikki raha on velkaa ja kaikella velalla on korko, maailmassa on aina oleva huomattavasti enemmän velkaa, kuin rahaa. Miksi näin on? Koska rahan niukkuus luo rahalle suoraan sen arvon. Rahan niukkuus synnytetään määräämällä rahalle korko. Ilman korkoa rahalla ei olisi arvoa.

Velka puolestaan aiheuttaa stressiä, riitoja ja pahaa oloa. Velka saa poliitikot ja viranomaiset kiristämään työtahtia, saaden kansalaiset juoksemaan oravanpyörässä alati kiihtyvään tahtiin - siitä huolimatta, ettei velkaa todellisuudessa edes pyritä maksamaan pois.

Rahaa ei ole koskaan tarpeeksi, sillä korko itsessään synnyttää ikuisen tarpeen uusille lainoille - joilla puolestaan taas on korko. Jos yksityiset ihmiset eivät velkaannu riittävästi, ovat valtiot pakotettuja velkaantumaan. Onhan kansakunnalla velkaa oltava. Jos ei olisi velkaa, ei olisi myöskään rahaa.

Tätä oravanpyörää polkiessamme kulutamme alati kiihtyvään tahtiin planeettamme rajallisia resursseja. Kyse on todellisesta noidankehästä. Nykyinen velkaan perustuva rahajärjestelmä ei missään nimessä ole kestävä. Jos rahajärjestelmää ei ymmärretä uudistaa hallitusti, tulee se romahtamaan viimeistään laajojen ihmisjoukkojen tai luonnon kestämättömän pahoinvoinnin seurauksena - todennäköisimmin kuitenkin niiden yhteisvaikutuksesta.

Pahinta lienee kuitenkin se, ettei arviolta 99% ihmisistä ole lainkaan tietoisia ongelman todellisesta aiheuttajasta. Valtakunnan virallinen totuus siirtää vastuuta ihmisen pohjattoman ahneuden harteille unohtaen samalla täysin velkaan perustuvan rahajärjestelmämme todellisen luonteen ja sen sisään rakennetut ihmisten ahneutta, itsekkyyttä ja oman edun tavoittelua ylläpitävät ja palkitsevat mekanismit.

Vaikka omatuntomme sotiikin rahajärjestelmän kieroutuneita palkkiomekanismeja vastaan, on yhteiskunnan asettamien pelisääntöjen paine silti voimakkaampi. Selviytyäksemme hengissä, meidät on pakotettu pelaamaan tätä samaa sairasta peliä toinen toistamme vastaan. Lopputuloksena on yhteiskunta, jossa kieroutunut käytös nousee hyveeksi, mutta jossa samaan aikaan yhä useampi ihminen voi henkisesti pahoin. [/LAINAUS]