Rahan korruptio: 28. Miksi media vaikenee velkaviv

Jani Laasosen kirjan "Rahan korruptio - Johdatus resurssipohjaiseen talousajatteluun." luvallinen julkaisu blogissani jatkuu luvulla 28. Miksi media vaikenee velkavivusta? Lisäaineistoa Jani Laasosen blogissa.

Jani Laasosen kirjan viimeisin versio löytyy latauksena hänen blogisivunsa oikeasta reunasta heti vierailijalaskurin alla olevasta kuvakkeesta.

http://resurssipohjainentalous.blogspot.com/2010/02/28-miksi-media-vaikenee-velkavivusta.html

[LAINAUS]sunnuntaina 28. helmikuuta 2010
28. Miksi media vaikenee velkavivusta?

Mikä sai yli 10 000 kansalaista sijoittamaan yhteensä noin 100 miljoonaa euroa sijoitusklubi WinCapitaan? Mikä selittää näiden ihmisten käytöksen? Valtakunnan virallinen totuus, joka on tyystin sivuuttanut velkavivun käsittelyn kaikessa uutisoinnissaan, ei väsy hämmästelemästä WinCapitaan sijoittaneiden ihmisten ahneutta, typeryyttä ja rikollista mielenlaatua.

Vaikka on ilmeistä, että WinCapitan tapauksessa tuhannet ihmiset tulivat klubin johdon taholta harhaanjohdetuiksi, ei heitä voi aivan suoralta kädeltä hölmöiksi tai rikollisiksi väittää. Luottolaitosten tarjoama 100-kertainen vipu on totta. Samoin totta ovat voittoa tahkoavat automatisoidut kaupankäyntijärjestelmät. Mistä siis kiikastaa?

WinCapita loi jäsenistölleen kyllin vakuuttavan illuusion voittoa tahkoavasta kaupankäyntijärjestelmästä, eikä tämä ole mikään ihme. WinCapitan voitonmaksu perustui lähes reaaliajassa klubin jäsensivustoilla jäsenistölle näytettyihin EUR/USD valuuttakauppajärjestelmän toimeksiantoihin.

Kaikki tehdyt valuuttakaupat näytettiin jäsenistölle reaaliajassa ja kaikki jäsenistölle maksetut voitot maksettiin ulos näiden muka satakertaisesti vivutettujen kauppojen suhteessa. Jäsenen voittojen suuruus oli suoraan verrannollinen hänen panostuksiinsa.

Velkavivun mekanismit ymmärtävän ja omiin silmiinsä luottavan ihmisen oli hyvin vaikea olla lähtemättä mukaan voitollista vivutettua valuuttakauppaa tekevän sijoitusyhtiön toimintaan. Kun sijoitusyhtiö antaa ymmärtää tekevänsä vivutettu valuuttakauppaa, näyttää kaikki tekemänsä kaupat reaaliajassa ja perustaa voitonmaksunsa näihin reaaliajassa näytettyihin kauppoihin - ei tuottologiikassa ole mitään epäselvää.

WinCapitaan sijoitettiin siinä uskossa, että vihdoin joku suurisydäminen ihminen oli tuotteistanut tyypillisesti vain finanssieliitin käytössä olleen automaattisen treidausjärjestelmän (vrt. high-frequency trading) nyt myös rahvaan hyväksi. Voitollisen valuuttakaupankäyntijärjestelmän tahkoamat voitot paisutettiin lopulliseen suuruuteensa luottolaitosten tarjoaman vivutuksen avustuksella. Näin uskottiin.

Kun vivun merkitystä tarkastellaan purkamalla vipuvaikutus osiin, 100-kertaisen vivutuksen tapauksessa 400 %:n vuosituotto koostuu:

Treidaajan oman pääoman osuudesta, joka on: 4%.
Pankin tarjoaman, tyhjästä synnytetyn vivun osuudesta, joka on: 396%.

Vivutuksen merkitys tuottojen kasvattajana on valtava. Vaikutusta voi verrata efektiin, joka saadaan kun akustinen kitara liitetään äänenvahvistimeen.

Vahvistimesta irroitetun kitaran ääni kantautuu ulkoilmassa selkeänä korkeintaan muutaman metrin päähän. Samalla tavoin ilman vipua tehty valuuttakauppa tuottaa vuositasolla korkeintaan muutaman prosentin vuosituoton. Mutta kun kitara liitetään äänenvahvistimeen, kitaran melodiat saadaan helposti kulkeutumaan jopa useiden satojen metrin etäisyydellä seisovien kuulijoiden korviin. Samalla tavoin valuuttakaupan vaatimattomat yksinumeroiset tuotot kasvavat satoihin prosentteihin silloin, kun vipu kytketään osaksi voitollista valuuttakauppaa.

Voitollisessa 100-kertaisesti vivutetussa valuuttakaupassa peräti 99 prosenttia valuuttakaupan tuotoista on siis pankki- ja luottolaitosjärjestelmän aiheuttamaa. WinCapitan "ylisuurille" tuotoille löytyi siis looginen selitys. Asiassa ei ollut mitään yliluonnollista tai ihmeellistä. Ihmeestä vastasivat rahan synnyttäjät itse, siis pankit ja luottolaitokset. Kaikki oli pelkkää pankkimatematiikkaa ja suoraa seurausta visusti salassa pidetystä, mutta sitäkin todellisemmasta, velkaan perustuvasta pankki- ja rahajärjestelmästämme.

Velkavivun käsitteiden perusteellinen avaaminen laajan yleisön tietoisuuteen olisi muuttanut WinCapita-uutisoinnin sävyn täydellisesti ja vienyt yleisön paheksunnan jäsenistön syyllistämisestä pankkien harjoittaman vivutuksen ja rahan syntymekanismin hämmästelyyn, niin kuin ehdottomasti olisi kuulunutkin tapahtua.

Sen sijaan media ja viranomaiset irrottivat vivun osuuden tuotoista, kuin kitaran vahvistimesta, ja antoivat ymmärtää WinCapitaan sijoittaneiden ihmisten olleen ahneuksissaan niin typeriä, että uskoivat kitaristi Kailajärven pystyvän vetämään 10 000 ihmisen stadionkeikan ilman minkäänlaista äänenvahvistusta. Ja sekös kansaa huvitti.

Miksi ihmiset eivät heti reagoineet virheelliseen uutisointiin? Koska 99 prosentilla kansalaisista ei ole hajuakaan siitä, mitä raha on ja kuinka uutta rahaa synnytetään. Koulujärjestelmämme pitää kansalaiset siinä uskossa, että pankit lainaavat ihmisille holveissa makaavia varoja. Näin ei ole. Todellisuudessa lainattava raha synnytetään pankin tietokonejärjestelmään samalla hetkellä, kun velan ottaja allekirjoittaa lainapaperin. Tämä antaa talousalan auktoriteeteille saman vallan, jonka keinoin keskiaikaiset papit ohjailivat massoja haluttuun suuntaan.

Talousalan termistö on nykyihmisille kuin munkkilatinaa. Eikä se ole vahinko. Kätkemällä vipu monimutkaisten käsitteiden taakse, finanssilaitosten valta saadaan taitavasti piilotetuksi. Samasta syystä keskiajan papit saarnasivat luku-, kirjoitus- ja kielitaidottomalle seurakunnalleen latinaksi. Ihminen ei voi vastustaa mitään sellaista, jota se ei voi ymmärtää.

WinCapitan tuotot olivat siis teoriassa täysin mahdollisia. Ainoa kysymysmerkki oli klubin johtaja, Hannu Kailajärvi. Oliko hän oikeasti kehittänyt automaattisen kaupankäyntijärjestelmän vai johtiko hän ihmisiä tietoisesti harhaan? Tätä sijoittajat eivät voineet tietää, sillä yhtiö ei julkistanut mitään toimintaan liittyviä tunnuslukuja ulkopuolisille. Liiketoiminnan tunnusluvut kuuluivat liikesalaisuuden piiriin.

10 000 sijoittajaa otti tietoisen riskin. Lopputuloksena satojen ihmisten epäillään syyllistyneen petosrikoksiin ja ihmisten omaisuutta on asetettu takavarikkoon kymmenien miljoonien eurojen arvosta. Jutun käsittely uhkaa venyä kokonaisen vuosikymmenen mittaiseksi. Yhä edelleen ihmiset ihmettelevät, mikä sai tuhannet ihmiset sijoittamaan WinCapitaan yhteensä noin 100 miljoonaa euroa? Vastaus on yksinkertainen.

Kaikessa yksinkertaisuudessaan ihmisiä houkutteli WinCapitassa velkavivulla suoritettu voitollinen valuuttakauppa.

Kuinka paljon velkavivusta on kirjoitettu mediassa WinCapitan yhteydessä?

Ei yhtä ainoaa riviä.

Kuinka vivutuksen unohtaminen sitten vaikuttaa tapaus WinCapitan uutisointiin ja sitä kautta edelleen ihmisten mielikuviin tyypillisistä WinCapita-sijoittajista?

Kun vivun vaikutus irrotetaan valuuttakaupasta, uutisointi vääristyy totaalisesti.

Kun vipuvaikutus jätetään käsittelemättä julkisuudessa, kansalta viedään pois kaikki mahdollisuudet ymmärtää WinCapitaan sijoittaneiden ihmisten logiikkaa. Ilman velkavivutuksen ymmärrystä, kymmenentuhannen WinCapitaan sijoittaneen ihmisen sijoituspäätös saadaan näyttämään uutisointia seuraavan yleisön silmissä täysin järjettömältä. Jopa niin järjettömältä, että kaikkien klubiin sijoittaneiden voidaan katsoa täytyneen olla tietoinen klubin petollisesta luonteesta. WinCapitan kautta velkaan perustuvan rahajärjestelmän mielettömyys kääntyi siten suoraan jäsenistön mielettömyydeksi.

Tavallinen kansalainen ei voinut välttyä tuntemasta vahingonilosta kumpuavaa mielihyvää lööppejä lukiessaan. Nämä asunto- ja kulutuslainoihin itsensä vuosikymmeniksi sitoneet ihmiset saivat kerrankin kokea ylemmyydentuntoa vertaillessaan itseään WinCapitassa rahansa hävinneisiin hölmöläisiin. "Minua he eivät sentään onnistuneet huijaamaan", saattoi velkaorja pohtia omahyväinen ilme kasvoillaan, taas uuteen työpäivään valmistautuessaan. "Enää kaksikymmentäviisi vuotta töitä, niin saan asuntolainan korkoineen kuitatuksi", hän laskeskeli myydessään vapauttaan työnantajalleen, ruokkien omalla työpanoksellaan ikuiseen kiihtyvään velkaantumiseen ja loputtomaan talouskasvuun perustuvaa talouden ponzihuijausta, jonka ylläpitäjänä sen laillinen pankkijärjestelmä perusti liiketoimintansa virtuaalirahan synnyttämiseen tyhjästä.

Onko tässä asetelmassa havaittavissa jotain ironiaa?

Timo Harakka sellaista havaitsi. WinCapitaa käsittelevässä kolumnissaan Talouselämä-lehdessä 25.1.2010 hän kirjoitti:

"Järkevä ihminen syyttää wincapitalaista siitä, että tämä uskoi rikastuvansa noin vain, vaivattomasti. Järkevä ihminen tietää, että vaurauteen ei ole oikotietä; se vaatii kärsivällisyyttä ja kovaa työtä. Kumpikohan elää harhamaailmassa? ... Yhtäkkiä on pyyhkäisty pois vuosisatainen kovan työn ja tyytymisen moraali. Vain idiootti luottaa enää oikeudenmukaisuuteen. Ansiosta ei palkita, ja kääntäen: palkinnon saa ansioton. Menestyminen on lopulta lottoa. ... kaikki talous on virtuaalitaloutta. Olemuksellisesti Suomen kansantalouden ja Wincapitan välillä ei ole eroa."[/LAINAUS]