Rahan korruptio: 4. Talousjärjestelmän lähtökohta.

Jani Laasosen kirjan "Rahan korruptio - Johdatus resurssipohjaiseen talousajatteluun" luvallinen julkaiseminen omassa blogissani jatkuu luvulla 4.

Luku 4. Talousjärjestelmän lähtökohta.

Jani Laasosen blogissa lisämateriaalia:

http://resurssipohjainentalous.blogspot.com/2010/02/4-talousjarjestelman-lahtokohta.html

Jani Laasosen kirjan viimeisin versio löytyy latauksena hänen blogisivunsa oikeasta reunasta heti vierailijalaskurin alla olevasta kuvakkeesta.

[LAINAUS]torstaina 4. helmikuuta 2010
4. Talousjärjestelmän lähtökohta

Yksinkertaisimmillaan talous perustuu omavaraistalouteen. Esimerkkinä omavaraistaloudesta voisi toimia muinainen maanviljelijäperhe. Omavaraistaloudessa pieni joukko ihmisiä valmistaa itse kaikki tarvitsemansa hyödykkeet, eikä siten ole riippuvainen muista talousyksiköistä. Omavaraistalous ei harjoita vaihdantaa, eikä se sen vuoksi tarvitse myöskään rahaa vaihdon välineeksi. Ihmisten ensimmäiset kiinteät asutukset syntyivät tällaisten omavaraistalouksien ympärille noin 13 000 - 10 000 vuotta sitten. Tätä muutosta metsästys/keräily-kulttuurin ja maanviljelyn/karjanhoidon välillä nimitetään neoliittiseksi vallankumoukseksi.

Elämä omavaraistaloudessa oli ravinnon ja työn laadun puolesta tasaisen heikkoa ja yksipuolista. Maanviljelijäyhteisön jäsenet olivat kehittyneet kohtalaiseksi kaikissa töissä, mutta koska heidän oli tehtävä kaikki työt itse, heille ei jäänyt aikaa kehittyä erityisen hyväksi missään tietyssä työtehtävässä.

Ajan saatossa lähellä toisiaan asuneet maanviljelijäyhteisöt saattoivat havaita, kuinka joku yhteisön jäsen oli kaikkia muita taitavampi jossain tietyssä ammatissa, esimerkiksi sepän työssä. Hänellä saattoi olla luontaista lahjakkuutta siinä määrin, että naapuruston viljelijät, metsästäjät ja kalastajat toivat hänelle omia töitään ja korvasivat hänen vaivansa viljalla, lihalla ja kalalla. Näin yksi viljelijöistä saattoi jättää kokonaan maanviljelijän ammatin ja ryhtyä päätoimiseksi sepäksi.

Kun sepän ammatti oli ulkoistettu yhdelle ihmiselle, ei muiden enää kannattanut kuluttaa aikaansa metalliesineiden valmistamiseen. Sen sijaan heille jäi nyt enemmän aikaa kehittyä taitavaksi oman ammattinsa harjoittamisessa. Vastaavasti myös seppä pääsi nyt hiomaan taitojaan kokopäivätoimisesti. Pian huomattiinkin, että vaikka yksi maanviljelijä oli poistunut vahvuudesta, ei se kuitenkaan ollut laskenut ihmisten hyvinvointia. Päin vastoin. Kun yksi luontaista lahjakkuutta omaava seppä erikoistui valmistamaan kaikki lähitienoon metsästys-, pyynti- ja maanmuokkausvälineet, kaikkien alueen asukkaiden työvälineiden laatu parani, mikä näkyi välittömästi myös parantuneina satoina ja saaliina. Parantunut luonnonmekanismien tuntemus ja työnjako näkyivät siten suoraan ihmisten parantuneena hyvinvointina.

Lopulta sepällä oli varaa ylläpitää jopa muutamaa oppipoikaa, jotka pitivät huolen ammattiin kuuluvista rutiinitöistä, samalla kun mestari itse keskittyi yhä vaativimpiin työsuorituksiin. Tällä tavoin sepän vuosikymmenten työkokemus ja ammattitaito siirtyivät luonnollisella tavalla seuraavalle sukupolvelle, joka puolestaan siirsi sitä eteenpäin uusille alueille ja taas uusille sukupolville.

Tällä samalla periaatteella syntyivät ja kehittyivät myös muun muassa räätälien, suutarien ja muiden käsityöläisten ammattikunnat. Erikoistuminen maanviljelyyn, karjanhoitoon ja erilaisiin käsityöläisammatteihin sai ihmiset asettumaan paikoilleen ja synnyttämään yhä suurempia pysyviä asutuskeskuksia.

Luontaistalouden jälkeen talousjärjestelmän kehityksen seuraava luonnollinen vaihe olikin erikoistuminen ja vaihdantatalous. Ihmiset ymmärsivät, että erikoistumisen ja vaihdon avulla hyödykkeiden laatu ja määrä kasvoivat ja ne saatiin jakautumaan tasaisemmin yhä useampien ihmisten kesken.

Vaihdantatalous oli kuitenkin hankalaa. Vaihtaisikohan naapuri hevosensa perunoihin? Tai jos kalastajalla oli ylimääräinen kala, jonka hän tahtoi vaihtaa vaikkapa jauhoihin, ei mylläri välttämättä ollutkaan valmis vaihtamaan jauhojaan kalaan. Ehkäpä hänellä oli kalaa jo omasta takaa ja hän kaipasikin suolaa kalansa maustamiseen? Siinä tapauksessa kalastajan oli ensin etsittävä käsiinsä henkilö joka omisti suolaa ja oli halukas vaihtamaan suolansa kalaan. Vasta onnistuttuaan suolan hankinnassa, saattoi kalastaja marssia myllärin puheille ja toteuttaa alkuperäisen aikeensa jauhojen hankinnasta.

Vaihtotalous oli hidasta ja kömpelöä. Syntyi tarve yhteiselle vaihdon välineelle, rahalle. [/LAINAUS]