Rahan korruptio: 51. Instituutioiden korruptio.

Jani Laasosen kirjan "Rahan korruptio - Johdatus resurssipohjaiseen talousajatteluun." luvallinen julkaisu blogissani jatkuu luvulla 51. Instituutioiden korruptio. Jani Laasosen blogissa jälleen lisämateriaalia.

Jani Laasosen kirjan viimeisin versio löytyy latauksena hänen blogisivunsa oikeasta reunasta heti vierailijalaskurin alla olevasta kuvakkeesta.

http://resurssipohjainentalous.blogspot.com/2010/03/51-instituutioiden-korruptio.html

[LAINAUS]tiistaina 23. maaliskuuta 2010
51. Instituutioiden korruptio

Korkeasta elintasostaan ja törsäilevästä elämäntavastaan syyllisyyttä poteva ihminen saattaa lahjoittaa rahojaan ilmastonmuutosta, luonnon tuhoutumista tai ihmisoikeusloukkauksia vastaan taisteleville järjestöille ja lunastaa sitä kautta itselleen puhtaan omatunnon.

Vaikka nämä järjestöt päällisin puolin puhuvatkin hyvistä ja tärkeistä asioista, eivät ne todellisuudessa pysty, tai edes pyri muuttamaan maailmaa, sillä ne eivät vaadi minkäänlaista muutosta siihen mekanismiin, josta ongelmat alunperin saavat alkunsa. Päin vastoin, nämä järjestöt toimivat aina itsekin rahajärjestelmän sisällä. Mitä suuremmaksi ne kasvavat, sitä enemmän ihmisiä ne palkkaavat ja sitä tärkeämmäksi oman aseman ylläpitäminen niille muodostuu.

Rahajärjestelmän sisällä toimiva hyväntekeväisyysjärjestö tarvitsee kannattajia. Niinpä maailman epäoikeudenmukaisuus tuotteistetaan, sillä mainostetaan ja sillä markkinoidaan. Tehdään kohderyhmäanalyysejä ja markkinointitutkimuksia. Palkataan projektipäälliköitä ja kontrollereita. Laaditaan meno- ja tuloarvioita, neuvotellaan rahoituksesta ja solmitaan kontakteja liikemiehiin ja poliitikkoihin.

Ennemmin tai myöhemmin mikä tahansa vilpittömästä tarkoitusperästä alkunsa saanut ihmisoikeus-, eläinoikeus tai ympäristöliike muuttuu lopulta täysipäiväiseksi liiketoiminnaksi. Liiketoiminnaksi, joka paradoksaalisesti saa kaiken elinvoimansa ihmisten, eläinten ja ympäristön kärsimyksistä. Niinpä jokainen järjestelmään syntynyt instituutio on kuin järjestelmä itse pienoiskoossa.

Instituutioiden elämänveri syntyy ongelmista. Koska instituutioiden tärkein tehtävä on ylläpitää itseään, instituutiot ovat taipuvaisia ylläpitämään myös ongelmia. Tämä tekee instituutioista itsestään ongelman.

Instituutiot vetävät puoleensa ja synnyttävät ihanteellisen kasvu- ja lisääntymisalustan epäsosiaalista persoonallisuushäiriöitä poteville ihmisille. Instituutioiden huipulle kiipeävät usein ihmiset, joille tyypillisiä piirteitä ovat pinnallinen viehätysvoima ja älykkyys, mutta joilta samalla puuttuu kyky tuntea häpeää, katumusta tai empatiaa. Lääketieteessä tunneköyhiä, itsekeskeisiä ja epäluotettavia ihmisiä nimitetään psykopaateiksi.

Altruistisissa metsästäjäkeräilijä yhteisöissä psykopaatteja ei arvostettu. Sen sijaan kilpailuun, juonitteluun ja mielen manipulaatioon perustuvassa instituutioiden maailmassa psykopaatteja löytää lähes poikkeuksetta jokaiselta yhteiskunnan johtopaikalta. Egoistisen ja tasapainottoman mielen sairaudesta on tullut pääsylippu egoistisen ja tasapainottoman yhteiskunnan kärkipaikoille. Sairas yhteiskunta nostaa esiin sairaita yksilöitä

Kuinka määrittelisit yhdellä sanalla sanan instituutio?

- Parasiitti.

Kuinka määrittelisit yhdellä sanalla maailman ilman instituutioita?

- Paratiisi.

Mitä siis kävisikään, jos maailmasta loppuisivat ongelmat ja kaikki instituutioiden työllistämät ihmiset joutuisivat työttömiksi? Ainakin toistaiseksi tämä huoli on aiheeton, sillä niin kauan kun rahajärjestelmä toimii ja voi hyvin, se synnyttää luontaisen palkkiojärjestelmän niille ihmisille, jotka onnistuvat luomaan, pitkittämään ja ylläpitämään ongelmia. Mekanismi on sisäänrakennettuna järjestelmään. Mekanismi, joka saa elinvoimansa ongelmista.

Ympäristön tuho, nälänhätä ja ylipäänsä kaikki ihmisen kieroutunut käytös on joko suoraan tai välillisesti seurausta ihmisten kieroutunutta käytöstä tukevasta palkkiojärjestelmästä, jota kutsumme talous- ja rahajärjestelmäksi. Niin kauan kun ympäristö- tai ihmisoikeusjärjestöt kieltäytyvät näkemästä tätä tosiasiaa, he ovat vain osa korruptoitunutta järjestelmää, eivätkä voi koskaan saavuttaa toimillaan pysyvää käännettä kohti parempaa maailmaa.

Tämä ihmisten huonoon omatuntoon perustuva teollisuus on nykyajan anekauppaa ja se työllistää maailmanlaajuisesti miljoonia ihmisiä. Jos maailmasta häviäisivät ongelmat, miljoonat ihmiset jäisivät työttömiksi ja organisaatioiden huipulle kiivenneet maailmanparantajat menettäisivät palkkansa lisäksi sosiaalisen statuksensa. Niinpä kaikki kerran syntynsä saaneet instituutiot pyrkivät rahajärjestelmän puitteissa aina vähintään säilyttämään oman asemansa - keinoja kaihtamatta.

Tuskin on epäilystäkään, etteikö esimerkiksi Al Gore tuhansine kannattajineen toivoisi salaa ennustamansa globaalin ilmastokatastrofin toteutumista. Juuri tämä itsensä ylläpitämisen tarve tekee kaikista rahajärjestelmässä toimivista instituutioista jo syntyhetkellään korruptoituneita.

"Jos jotain voisin toivoa, niin haluaisin ilmastonmuutoksen toteutuvan, jotta tiede voitaisiin osoittaa oikeaksi, seurauksista riippumatta!"

-- Ote CRU:n johtavan (sittemmin syrjäytetyn) ilmastotutkijan, professori Phil Jonesin sähköpostista 5.7.2005 --

Ainoa tapa ylläpitää keinotekoista rahainstituutiota siten, ettei se voitonhimossaan repisi ihmisiä kappaleiksi, on synnyttää sille vastapainoksi yhtälailla keinotekoinen lainsäädäntö, mikä puolestaan synnyttää tarpeen kolmannelle instituutiolle - politiikalle. Yhteistä kaikille ihmisten synnyttämille ja ylläpitämille instituutioille on niiden keinotekoisuus ja tapa oikeuttaa olemassaolonsa ihmisten ongelmien kautta.

Jos ongelmat katoaisivat, valtaosa näistä instituutioista menettäisi olemassaolon tarkoituksensa. Pitkittämällä ja ylläpitämällä ongelmia, poliitikot ja virkamiehet pitkittävät ja ylläpitävät omia työpaikkojaan ja siten omaa hyvinvointiaan.

Tämä on rahajärjestelmän luontainen ja sisäsyntyinen, ihmiskäytöstä vaikeasti kierouttava palkkiojärjestelmä. Ylläpitämällä rahajärjestelmää - kaikkien ongelmageneraattoreiden äitiä - yhteiskunta tulee jatkossakin tarvitsemaan uusia rajoituksia, lakeja, sääntöjä ja normeja, sekä tietysti myös poliitikkoja ja virkamiehiä näitä lisääntyviä rajoituksia säätämään. Jos joku viranomainen sattuisi vahingossa ratkaisemaan lopullisesti jonkin ongelman, tekisi hän samalla itsensä tarpeettomaksi. Rahajärjestelmän luontainen palkkiomekanismi ei palkitse niinkään ongelman ratkaisijoita, kuin ongelmien ylläpitäjiä.[/LAINAUS]