Levoton sielu, levottomassa ruumiissa

07.30 heräsi isi joko sisäisen kellon tai tytön äänen toimesta. Taju oli sen verta jälleen kankaalla etten oikeen tiedä kumpi havahdutti tähän kylmään maailmaan. Sitä herää joka aamu pienessä paniikissa että missä mun tyttö, onhan sillä kaikki hyvin - kun on yksin vastuussa. Sitten on ihanin nähdä ne hymyilevät kasvot jotka töllöttää isiä sängystä ja ne kirkkaat silmät.

Aamurutiinit käyntiin ja liikkeelle. Hippasen on pöllähtänyt olo koska yö oli niin levoton. Vaikka sitä kuin yrittä käydä ennen puoltayötä nukkumaan, rauhallisin mielin niin venähti aamun puolelle. Niin paljon kysymyksiä ja vuoropuheluita mielessä joita ei ehkä koskaan tulla käymään. Miettiminen tuohon aikaan on turhaa,mutta minkäs teet kun on niin vilkas mielikuvitus. Epäilenpä vain etten koskaan saa vastauksia kysymyksiini - huono juttu mulle, koska se olis välttämätöntä jotta saan joskus asian päätökseen. Pitäs kai sitä tottua että aina mennään vaikeimman kautta.

Tänään sitten joutuu taasen viemään tytön äitinsä luokse, sitä raastavampaa ei olekkaan. Toisaalta jälleen pojat tulee kotiin, mutta....melkoista ramppaamista kaikille. Ei tässä sen enempää kumpikaan aikuinenkaan saa hetken rauhaa toisestaan kun vuorot on niin lyhyet, mutta enpä halua nyt ollla tytöstä kahta päivää kauempaakaan erossa, eikä äitinsäkään. Sitten on taas ikävä molempia:(

Ulkona kaunis ja ilmeisesti suhteellisen lämminkin päivä tulossa. Jaa-a, pitäisi taasen kehitellä jotain mukavaa tytön kanssa. Olisikohan nyt vuorossa kävelyretki maalaistilalle joka tuossa läheisyydessä on, on possua, lehmää jne. ihmeteltäväksi pienelle. Sitten onkin enää 8h aikaa... :)

Päivänjatkoja kaikille, pidä virnettä silmäkulmassa!