Niin ne ajatukset muuttuu

Tuli tossa viikonloppuna käytyä pakon vuoksi tampereella. Samassa yhteydessä tuli jäätyä frendin luona jota en ole nähnyt neljään vuoteen. Juttu jatkui kuten ennenki ihan kuin ei olisi ollut vuosien eroa ollenkaan, näin se vaan on joidenkin ihmisten kanssa.

Olipa ihan hauskaa, tuli jauhettua menneitä ja kuulumisia mitä on tapahtunut ja että missä mennään. Tuli sitä oltua viihteelläkin treen yössä taas pitkästä aikaa ja täytyy sanoa että Ilves on kyllä yksi siisteimmistä pakoikoista missä olen käynyt. Se on jossain vaiheessa remointoitu ja meno oli jotain ihan muuta kuin ennen. Tilatkin oli mielestäni kansainvälistä luokkaa...vantaa ja helsinki ottakaa oppia - lisäksi koko ravintola oli jo savuton.

No jokatapauksessa. Illan aikana käytiin monta mielenkiintoista keskustelua joista eräs jäi ehkä parhaiten mieleen kun tuli puhe lapsesta. Kavereni on asustellut yksin jo pitkän aikaa, valmistunut koulusta ja nykyään tekee duunia johon valmistuikin. Tällä hetkellä hän hieman arpoo mitä haluaa, ei ilmeisesti kaipaa hirveeästi naista rinnalle (ehkä jos löytys oikeesti potentiaalinen), eikä ole oikein duuniinsakkaan tyytyväinen. Lapsia ei kuulemma halua. Jäin siinä sitten miettimää vielä kotimatkalla että kunka paljon onnellisempi tilanne itsellä on.

Aikaisemmin itse oli yhtä urakeskeinen ja oikein millään muulla ei ollu niin paljon väliä. Ei se nyt suoranaisesti mitään pätemisen halua ollut, mutta ehkä enemmän sillä että itse asettaa riman korkealle, tavoittaessaan nostaa jälleen sitä ja sitä rataa - oman itsensä kanssa kilpailemisella.

Nyttemmin on onnellinen ettei tarvitse moista oikein mittiä. Duuni on ihan jees kuten palkkakin, terveys on toistaiseksi tallella samoin kun perheellä muutenkin. Ei paljon tässä vaiheessa nappaisi pitkä illat palavereiden ja edustustilaisuuksien parissa niin että korvassa on hands free 24/7 asennettuna. Paljon mielummin tuun himaan, hetkisen viettää tyttären kanssa ja laittaa pienoisen unen maille. Kumma kuinka paljon tuollasesta tavallisesta rutiinista voi nauttiakkin. No onhan sitä suuret ja viisaat ihmiset jo ennenkin todenneet että yksinkertaisista asioista ihminen saa enemmän. Toki joskus täytyy päästä pihalle tuulettumaan viihteen merkeissä ja onneksi siihen on itsellä myös mahdollisuus.

Ei siinä mitään olisihan sitä kiva edetä uralla jne. mutta en koskaan haluaisi että teen sen tyttären tai perheen kustannuksella - jos sauma tulee niin hyödynnetään se, muistaen tietty työajat. Se on aika karua kuultavaa (nähnyt) joltain 8-16 vee, sitten liian myöhään, että mitään muuta en olis halunnut kun sen että isi (tai äiti) olis ollut läsnä. Nuo nappulat kun kasvavat niin törkeen nopeeta vauhtia että en yhtään ihmettele että monella niin käy - paina jarrua kun vielä voit, lapsia ja lapsen silmissä olevaa katsetta ei rahassa voi mitata.