A77uros

Näytetään kirjoitukset lokakuulta 2021.

Polttoaine liian halpaa?  1

Ilmeisesti bensiini ja diesel ovat edelleen liian halpoja polttoaineita, kun niitä on varaa tuhlata typerällä ja aggressiivisella ajotavalla. Tässä esimerkki tältä päivältä.

Risteyksessä oikealle kääntymisen jälkeen oli lyhyt suora ennen liikennevaloja, nopeusrajoitus 30 km/h. Pakettiauto kiihdytti rajusti kääntymisen jälkeen ylinopeuteen ja heti perään jarrutti voimakkaasti pysähtyäkseen punaisiin valoihin odottamaan muiden autojen perään. Liikennevalot olivat koko ajan punaiset, joten liian pitkällä ja rajulla kiihdytyksellä ei säästänyt aikaa, ainoastaan tuhlasi polttoainetta. Jos ajotapa on tämä, niin on turha valittaa bensan ja dieselin kalleutta, kun suuri polttoaineen kulutus on oma vika.

Entä mitä olisi pitänyt tehdä? Kiihdyttää vain siihen asti, että moottorijarrutuksella rullailemalla olisi valoihin tullessa jo lähes pysähtynyt ilman jarruttamista. Ja muutenkin olisi pitänyt yrittää passailla niin, että valoissa ei olisi tarvinnut pysähtyä, sillä liikkeellelähtö vie paljon polttoainetta. Ja kun valoissa oli autoja, jotka odottivat vihreää, oli todennäköistä, että itse pääsee pian ajamaan valoista pysähtymättä, jos vain vähän passailee nopeutta.

Miksi siis turhaan kiihdyttää rajusti ja heti perään jarruttaa terävästi ja pysähtyä? Pitääkö tästä vetää johtopäätös, että kuljettaja on tyhmä?

Lisäys:
Liikenteessä esiintyy joillain sitkeästi harhaluulo, että nopein olisi se, joka on ensimmäisenä liikennevaloissa odottamassa. Todellisuudessa nopein on yleensä se, jolla on suurin nopeus valojen vaihtuessa vihreäksi. Miksi siis antaa tasoitusta lähtemällä liikkeelle paikaltaan, kun kaikki tietävät, että lentävä lähtö on nopeampi? Eli taloudellinen ja ennakoiva ajotapa säästää myös aikaa, vaikka joidenkin on vaikea sitä uskoa.

Ja vertauksena: ei formuloissakaan nopein ole se, joka ajaa mutkaan suurimmalla nopeudella. Nopein on se, jolla on suurin nopeus mutkasta ulos tultaessa.


Donald Trumpin päättelykyvyttömyys  1

Yhdysvaltain entinen presidentti Donald Trump kuvittelee suuressa viisaudessaan tekevänsä mahtavia päätöksiä. Valitettavasti tämä on sitä samaa valheiden kuplaa, jossa hän tuntuu muutenkin elävän. Todellisuudessa hänellä suuria vaikeuksia hahmottaa päätöstensä seurauksia. Tässä yksi esimerkki, joka muistaakseni jäi onneksi pelkäksi yritykseksi.

Trumpia kyrsi se fakta, että moni yhdysvaltalainen ajoi saksalaisella autolla, mutta hyvin harva saksalainen ajoi jenkkiautolla. Hän halusi korjausta tähän epäsuhtaan. Toisaalta yhdysvaltain autoteollisuus oli ongelmissa kansainvälisesti sovittujen uusien autojen kiristyvien päästömääräyksien takia. Niinpä Trump olisi halunnut tehdä palveluksen Yhdysvaltain autoteollisuudelle ja irrottaa Yhdysvallat päästösopimuksesta, jolloin uudet jenkkiautot olisivat saaneet kuluttaa enemmän kuin sopimuksessa olisi vaadittu.

Mutta Trump ei lainkaan ymmärtänyt, mitä tästä seuraisi. Kun päästömääräykset eivät kiristyisi, Yhdysvaltain autotehtaat eivät panostaisi vähemmän kuluttaviin ajoneuvoihin, koska ei olisi pakko. Kun muualla vaadittaisiin sopimusten mukaisia vähäpäästöisiä autoja, polttomoottorilla varustettujen jenkkiautojen myynti ulkomailla loppuisi kokonaan. Toisaalta osa yhdysvaltalaisista ottaa ilmastonmuutoksen tosissaan (toisin kuin Trump kuvittelee), joten he eivät halua ostaa paljon kuluttavaa jenkkiautoa. Jos valinta ei osu Teslaan, tämä joukko ostaa ulkomaisen vähemmän kuluttavan auton.

Eli: Trumpin "suuren ja viisaan" päätöksen perusteella yhdysvaltalaisten polttomoottoriautojen myynti olisi loppunut ulkomailla ja vähentynyt Yhdysvalloissa. Varsinainen palvelus Yhdysvaltain taloudelle ja autoteollisuudelle!