A77uros

Näytetään kirjoitukset kesäkuulta 2021.

Timo Soinin menettelyvirhe ulkoministerinä  1

On aika palauttaa mieliin Timo Soinin vanha menettelyvirhe, johon hän sortui ollessaan ulkoministerinä Juha Sipilän hallituksessa. Ulkoministerinä ollessaan Soini osallistui Amerikan mantereella vieraillessaan aborttia vastustavaan mielenosoitukseen. Tästä jäi kuva, että Suomi vastustaa aborttia, vaikka oikeasti Suomi virallisesti hyväksyy abortin.

Asiaa käytiin läpi jopa eduskunnassa, mutta kokoomuksen, keskustan ja perussuomalaisten (ennen hajoamistaan) sovinistiryhmittymä onnistui puolueiden ryhmäkurin avulla vapauttamaan Soinin syytteistä. Soini itse vetosi lakonisesti, että jokaisella on oikeus omaan mielipiteeseensä. Se on totta, että Soinilla on oikeus ummehtuneeseen ja naisvihamieliseen aborttia vastustavaan kantaansa, mutta yhtä seikkaa hän ei ilmeisesti tahallaan halunnut tajuta: ulkoministeri on ulkoministeri 24/7, eli ulkoministerin teot tulkitaan maailmalla Suomen viralliseksi kannaksi.

Soinin menettelyvirhe oli se, että hän ei selkeästi ilmaissut aborttia vastustavaan mielenosoitukseen osallistuessaan olevansa paikalla yksityishenkilönä oman vakaumuksensa takia eikä Suomen virallisena edustajana. Ja jos tätä ei mielenosoituksessa ollessaan olisi pystynyt selkeästi ilmaisemaan, ei ulkoministerinä olisi ollut asiaa kyseiseen mielenosoitukseen. Soini siis törkeästi käytti ulkoministerin statustaan ajakseen omaa uskonnollista vakaumustaan. Tämä on teko, jota en Soinille ole antanut anteeksi. En myöskään hyväksy kokoomuksen, keskustan ja perussuomalaisten ryhmäkurin käyttöä omantunnon asiassa, koska abortin hyväksyvät liberaalit joutuivat puolustamaan äänestyksessä abortin vastustajaa, joka oli syyllistynyt menettelyvirheeseen.

Eli Soinin virhe oli se, ettei hän ilmaissut olevansa aborttia vastustavassa mielenosoituksessa yksityishenkilönä eikä Suomen virallisena edustajana.

Mietitäänpä vielä, millainen olisi soinilainen Suomi: Laillinen abortti olisi kielletty kaikissa tapauksissa, joten hedelmällisessä iässä olevat naiset olisivat pakotettuja käyttämään aina ehkäisyä (pillerit, kierukka yms.) raiskauksen pelossa. Vaikka todennäköisyys tulla raiskatuksi ei kasvaisi, seuraukset olisivat entistä pahempia: ilman aborttia raiskauksessa raskaaksi tulleelle naiselle ei jäisi muita vaihtoehtoja kuin synnyttää lapsi. Ei kovin hyvät elämän pelikortit sille lapselle, jonka isä onkin joku puskaraiskaaja eikä äidin kumppani. Kuulostaa julmalta, mutta tätä abortin vastustaminen pahimmillaan tarkoittaa.