TableOnlinen ruoka ja ravintola-aiheinen blogi. Blogissa tuodaan ajankohtaisia aiheita, ravintoloita sekä ravintola-alan henkilöitä kaikkien luettavaksi ilman turhia hienosteluja, alan sanastoja tai liian syvällisiä kirjoituksia.
Ennen yöpymistä Clarion Hotel Helsingissä oli tietenkin illallisen aika.
Olen ruokaillut kertaalleen aiemmin Kitchen & Table Helsingissä ja ravintola oli mielestäni vielä parantanut edukseen. Poissa oli se alun epävarmuus ja erityisesti liian isot ja hankalasti luettavat ruokalistat. Plussaa myös ruokalistan sisällön tiivistymisestä.
Niin kuin koko hotellistakin, myös ravintolasta on upeat näkymät Jätkäsaareen ja Hietalahden rantaan. Alue olikin pitkään tunnettu rahtilaivoista ja merimiehistään. Silloin rankka työ vaati kunnon eväät ja on hyvillä eväillä paikkansa Jätkäsaaressa edelleen. Kitchen & Table Helsingissä niitä tarjoillaan ruotsalaiskokki Marcus Samuelssonin suunnittelemina annoksina. Samulesson vastaa kaikkien Clarioneiden ravintolakonseptista.
Alkuun valitsen tietenkin tartaria, valitsen sen oikeastaan aina kun mahdollista, ja saankin eteeni hauskan ja värikkään annoksen. Punasipulihilloke tuo annokseen ryhtiä ja keltuaiskreemiä on paljon, joka sitoo makuja kivasti yhteen. Lautaselta on kuitenkin helppo myös napsia myös makuja erikseen. Toinen meistä taas on artisokan ystävä ja hänelle alkuruokavalinta on yhtä helppo. Paahdettua maa-artisokkaa ja artisokkapyrettä maistuu sille mille lupaa.
Pääruoaksi avecini valitsee K&T Kimchi burgerin, joka tarjoillan hänen toiveidensa mukaisesti mukavan mediumina. Itse valitsen Sitruunalla ja yrteillä marinoitua jyväbroileria, johon otan vielä henkilökunnan suosituksesta mausteiset ranskalaiset lisäkkeeksi. Kana on maukasta ja annoksen lisukkeet, voikastike ja knokit terävimpänä kärkenä, ovat erinomaisia. Myös suositellut spicy friesit ovat todella nimensä mukaisesti spicyjä.
Jälkiruoalle ei meinaa enää löytyä tilaa, mutta hetken maisemia ihailtuamme päätämme urhoollisesti jatkaa aterian loppuun kirsikkajäätelöllä ja annoksella brownieta ja banaania, huh! Nyt on hyvä, että yläkerrassa on huone lähellä, jonne voi mennä toipumaan. ...Kunhan olemme ensin käyneet kurkistamassa huikean Sky Roomin :)
Varaa pöytä Kitchen & Table Helsinkiin (Tyynenmerenkatu 2, Helsinki) TableOnlinesta!
Katja/TableOnline
TableOnline.fi – Löydä ravintola makusi mukaan – on online-pöytävarauspalvelu, joka on vahvasti mukana suomalaisen ravintolakulttuurin kehittämisessä. TableOnline perustettiin kesällä 2010 muutaman yrittäjähenkisen ystävyksen kesken ajatuksena tuoda tasokkaat ravintolat ja ulkona syöminen lähemmäksi suurta yleisöä, oppia uutta ja kasvaa Suomen suurimmaksi ravintoloiden näkyvyyden edistäjäksi. TableOnline.fi on osa City-lehden mediarypästä.
Sateisena elokuun lopun sunnuntai-iltana suuntasin junalla kohti Clarion Hotel Helsinki Airportia. Ilokseni huomasi jo heti hotellille saapuessani, kuinka helppoa se on Helsingistä käsin. Hyppää vain kehäradan junaan!
Noustuani Aviapoliksen asemalta ylös Aviabulevardia kohti, saavuin suoraan hotellin etuoville. Todella näppärää. Hotellissa minut otettiin vastaan erittäin ystävällisesti, jonka jälkeen siirryin huoneeseeni 7. kerrokseen. Huoneesta avautuikin upeat näköalat kohti lentokentän kiitoratoja.
Vierailuni syy oli hotellin ravintola nimeltään Kitchen & Table Helsinki Airport. Ravintola on ruotsalaisen huippukokki Marcus Samuelssonin käsialaa, jossa fun dining -filosofian ytimessä ovat sosiaalinen syöminen, avokeittiö, yhteisölliset pöydät ja urbaani tunnelma. Menu yhdistää Manhattanin maut suomalaisiin raaka-aineisiin ja perinteisiin.
Ravintolan sisustus on jo hämärtyvässä illassa erittäin kutsuva. Avokeittiössä on tekemisen meininki, salissa palvelu pelaa saumattomasti. Puheen sorina kuuluu mukavasti pöydistä, joita ei montaa ole vapaana. Ensivaikutelma on kutsuva etkä todellakaan tiedä olevasi melkein lentokentällä. Ystävällinen tarjoilija ohjaa minut pöytään ja suosittelee heti alkudrinkkiä, jonka kiireisen sunnuntain päätteeksi päätän nauttia.
Ruokalista on kompakti mutta makuja tuntuu riittävän kaikille. Alkuruuista löytyy tartaria, kalalautasta kahdelle sekä juuri omasta mielestäni sateiseen iltaan sopiva savustettu tomaattikeitto. Ennen alkuruoan saapumista pöytään tuodaan tuoretta leipää ja oikeaa voita, nam. Ja kun pääruoan sitten eteeni saan, keitto on juuri niin täyteläistä ja hieman savun makuista kuin osasin haaveilla.
Nautittuani herkullisen keiton, oli pääruoan aika. Sen kohdalla tein kevyemmän kompromissin ja tilasin Caesar-salaatin Cajun-maustetulla kananrinnalla. Salaatti oli erinomainen: raikas mutta tuhti ja itse kananrinta erittäin mehukas ja maukas. Listalta olisi löytynyt myös toinen klassikko, Salad Nicoise, tai kesäinen Indian Summer Salad. Tai tuhdimmasta päästä härän entrecôte tai myöskin lihaisa Kimchi Burger.
Ravintolan tulevalle listalle 22. syyskuuta alkaen tullaan nostamaan lähi- ja pientuottajien raaka-aineita ja loihtimaan niistä herkullisia annoksia. Lähituotanto tulee olemaan kiinteä osa ravintolan ruokakonseptia tästä eteenpäin.
Jälkiruoalle ei valitettavasti tilaa enää jäänyt, vaikka hedelmäpainotteinen jälkiruokalista houkuttelikin. Myös juustoja olisi ollut saatavilla, mutta toisella kertaa.
Kaiken kaikkiaan kokemus ravintola Kitchen & Table Helsinki Airportissa oli enemmän kuin positiivinen. Saapuminen ravintolaan on erittäin helppoa, varsinkin juuri junalla. Ystävällinen ja intohimolla palveleva henkilökunta saa asiakkaan tuntemaan itsensä todella tervetulleeksi. Lähde ihmeessä testaamaan, jos et sitä vielä ole tehnyt!
Hanna/TableOnline
TableOnline.fi – Löydä ravintola makusi mukaan – on online-pöytävarauspalvelu, joka on vahvasti mukana suomalaisen ravintolakulttuurin kehittämisessä. TableOnline perustettiin kesällä 2010 muutaman yrittäjähenkisen ystävyksen kesken ajatuksena tuoda tasokkaat ravintolat ja ulkona syöminen lähemmäksi suurta yleisöä, oppia uutta ja kasvaa Suomen suurimmaksi ravintoloiden näkyvyyden edistäjäksi. TableOnline.fi on osa City-lehden mediarypästä.
Clarion-hotellien yhteyteen Helsinkiin sekä Vantaalle avautuneet Marcus Samuelssonin suunnittelemat Kitchen & Table -ravintolat herättivät jo ennen avajaisia paljon kiinnostusta – ja avaamisen jälkeen paljon loppuunvarattuja iltoja – joten myös TableOnline lähti katsastamaan mistä ravintoloissa mahtaa olla kyse.
Ravintolatila Jätkäsaaren Kitchen & Table Helsingissä on sisustettu skandinaavisen pelkistetysti, jolla on saatu avara tila kauniin kutsuvaksi. Onpa sisustuksen sekaan ripoteltu myös humoristisia elementtejä ja hauskoja ideoita. Ravintolan ikkunoista avautuvat maisemat ovat Jätkäsaaressa maininnan arvoiset ja niihin pääsee tutustumaan tarkemmin myös hotellin yläkerran cocktailbaarissa.
Alakerrassa sijaitsevaan ravintolaan mahtuu kerralla useita seurueita, osaa pöydistä tosin varataan hotellin asiakkaille. Ruokalista on suuri, niin annosten lukumäärän, kuin fyysisen kokonsakin puolesta ja makukirjoa on valittavana ravintolan idean mukaisesti paikallisten pientuottajien tuotteista aina New Yorkin kaduille saakka. Snackseista ja alkuruoista kokoamassamme alkupalavalikoimassa ravintolan ideana toimiva ”Harlem kohtaa Helsingin” avautuu lisää. Snack-kokoisista annoksista valikoidussa Fried Chicken Bitesissä (8€) kana on rapea, mutta siinä on silti mukavasti rasvaa. Ohessa tarjoiltu salsa on ihanan tuoretta ja majoneesi sen kaverina mukavan mietoa. Hauskasti nimetyn Hot Doggi Dog -hodarin (6,50€) makkaran tulisuutta taittaa erinomaisesti katkarapusalaatti, joka on mehevä sekä yllättävä lisä. Yrtit raikastavat annosta sopivasti ja erikoisplussa täytyy antaa hodarin sämpylästä, joka on kivan rapea, eikä liian pulla. Alkuruokien puolelta valittu The Tartar (12€) on yllättävä, jopa erikoinen, mutta myös erinomainen. Itse liha on hyvää ja lisäkkeinä olevista wasabista ja inkivääristä johtuen annoksesta välittyy sushimaisuus, joka toimii! Annoksessa on myös melkoinen kasa perunalettuja, jotka ovat kuin toisesta maailmasta, joka taas muistuttaa ravintolan ydinajatuksesta. Perunaletut ja tartar ovat kokonaisuutena raskas, mutta maut toimivat hyvin yhteen. Suolaa annoksessa on riittävästi ja kiitos wasabin ja inkiväärin siinä on paljon muitakin makuja. Paistinpannulta tarjoiltu tartar on leikkisä ja hieno idea!
Alkuruokien kanssa meille tarjoillaan lasit kuohuvaa, mutta myös ravintolan cocktailit olisivat olleet ehdottomasti suosittelemisen arvoisia. Pääruokia valitessa pääsemme tutustumaan myös näihin talon kekseliäisiin juomiin. Hauskasta cocktail-listasta valittu Jackie Brown on rehevä, mausteinen, jopa uskalias ja se maistuu itsetehdyltä. Kaveriinsa verrattuna mieto Paloma on aivan erilaisesta makumaailmasta ja on jopa aika laimea juoma. Cocktail-valikoima ravintolassa on hyvä se sisältää sekä klassikoita että ihan uusia, ravintolan omia juttuja. Mummonkurkkuja sisältävää drinkkiä olisi kannattanut ehdottomasti suositella jo heti alkuun, se olisi toiminut hyvin ruokahalunherättäjänä.
Kitchen & Tablen suosituimpiin annoksiin kuuluvassa KT Kimchi Burgerissa (18€) liha on mehevää ja miedosti maustettua. Hampurilaisen välissä olevassa kimchissä taas on paljonkin potkua ja se tekee hampurilaisesta mehevän ja erilaisen. Burgerin kanssa tarjoiltujen ranskalaisten maustamiseen on käytetty tulista mausteseosta, kivan poikkeuksellista.
Butcher’s & Gardner’s -annoksen (27€) kylki näyttää kauniille ja hyvin kypsyneelle ja se onkin myös erinomaisen makuista. Tomatillo- ja jalapeno-salsa on hauska ja erilainen lisäke. Annoksen toiseksi lisäkkeeksi saa valita ranskalaiset tai salaatin, joista sivusalaatti yllättää positiivisesti. Se on ihanan raikas ja rapea, juuri sellainen salaatti, joka kannattaa kattaa tähän annokseen. Viiniksi suositeltu Fog Head Pinot Noir sopii lihaisiin pääruokiin mainiosti.
Italian Neighbor -jugurttipannacottajälkiruoassa (10€) on kaikki kohdallaan. Tyrni tuo annokseen pirskahtelevaa raikkautta ja lakritsista leviää suuhun ihanan hento mutta täyteläinen jälkimaku. Annoksessa on lisänä hunajakennoa, joka toimii aina. Pekaanipähkinäannos (10€) on pähkinäisen runsas ja täyteläisen tahmea, jota yrtit raikastavat. Vaikkei muissakaan eteen kannetuissa annoksissa ole valittamista, ovat jälkiruoat ehdottomasti illallisen parasta antia. Jälkiruokaviineiksi suositellut italialainen vaaleampi Hekate Passito sekä Dow’s Nirvana portviini sopivat annoksiin pisteeksi iin päälle.
TableOnline.fi - Löydä ravintola makusi mukaan - on online-pöytävarauspalvelu, joka on vahvasti mukana suomalaisen ravintolakulttuurin kehittämisessä. TableOnline perustettiin kesällä 2010 muutaman yrittäjähenkisen ystävyksen kesken ajatuksena tuoda tasokkaat ravintolat ja ulkona syöminen lähemmäksi suurta yleisöä, oppia uutta ja kasvaa Suomen suurimmaksi ravintoloiden näkyvyyden edistäjäksi. TableOnline.fi on osa City-lehden mediarypästä.