Helsingin parhaat burgerit: Bites Vallilan burgerissa on jotain alkukantaista

City testasi kaupungin parhaat burgerit. Bites tarjoaa parhautta ilman turhaa kikkailua.

Bites Vallila on loistoesimerkki siitä, että jos tuote on kunnossa, ravintolan menestys ei ole sijainnista kiinni. Bitesin porukka vääntää burgereitaan Vallilan teollisuusalueen uumenissa, minne harva eksyy sattumalta.

Syrjäisestä sijainnista huolimatta sana loistavista burgereista on kiirinyt ja Woltin ja Foodoran ruokalähetit saavat kuskata niitä nälkäisille asiakkaille ympäri kaupunkia.

Bitesin sämpylät leivotaan Bitesin omassa leipomossa Suutarilassa, liha jauhetaan Wotkinilla mittatilaustyönä Bitesin oman sekoitussuhteen mukaan ja majoneesi tehdään joka aamu itse tuoreista keltuaisista. Jopa maustekurkut ovat itse tehtyjä.

"Kaikki tehdään itse paitsi juusto, joka tuodaan cheddarin syntysijoilta Somersetistä", ravintoloitsija Vilhelm Geitel sanoo.

Inspiraatioita täydelliseen hampurilaiseen on haettu ympäri Yhdysvaltoja ja erityisesti sämpylän tuotekehittelyyn on panostettu, jotta siitä tulisi juuri oikeanlainen.

"Koitettiin ensin, että alihankkijat olisivat tehneet meille sämpylän meidän reseptimme mukaan, mutta se ei onnistunut, joten ei auttanut kuin pistää oma leipomo pystyyn."

Bitesin vakiovalikoimasta löytyy ainoastaan kaksi perusburgeria: liha- ja vegevaihtoehdot. Niiden lisäksi tarjolla on kuukausittain vaihtuva erikoisburgeri, jonka suunnittelusta vastaa keittiömestari Ville Selenius.

Bitesin perusburgeri on maineensa veroinen. Kymmenen euron hintainen burgeri on iso, mutta helposti syötävissä myös käsin. Haarukat ovat tarjolla lähinnä pikkelöityä lisukesalaattia varten. Talon omalla maustesekoituksella maustettu, sisältä vaaleanpunaiseksi jätetty pihvi on mehukas, eikä kokonaisuutta ole sotkettu turhilla lisätäytteillä.

Sämpylän suhteen tuotekehittely ei selvästikään ole mennyt hukkaan, eikä Selenius taida kovinkaan paljoa liioitella kehuessaan sitä kaupungin parhaaksi hampurilaissämpyläksi.

Bitesin burgeri toimii isompaankin nälkään ja kestää yllättävän hyvin myös kuljetusta. Kuten eräs vakioasiakkaista asian ilmaisi: Bitesin burgereissa on jotain alkukantaista.

Bites Vallila sijaitsee osoitteessa Nokiantie 2-4.

1 kommentti

Lars Vennamo

3.5.2018 17:22

Miksi kukaan ei ole testannut aliarvostetun Stefan's Steak Housen burgeria? Väitän, että se vie kyllä Brondan edustamassa kultahammas -luokassa ihan kevyesti ykköspaikan. Olen syönyt kaikissa näissä Cityn arvioimissa paikoissa burgerin, mutta Stefanin burgeri aiheutti kyllä suurimman touhutipan.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
5 + 2 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Kommentoi juttua

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
4 + 5 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi