Sokkotreffit

Mitä siellä todella tapahtui?

Cityn sokkotreffit järjestettiin nyt neljättä kertaa ja suosio oli taattu - jälleen kerran. Hakemuksia tuli useita satoja. Joukosta valittiin neljä onnekasta pariskuntaa, joille tarjottiin ilta ravintolassa. Paikalle lähetettiin myös toimittaja ja valokuvaaja.

Illan aluksi osallistujat täyttivät lomakkeen, jossa arvioivat treffikumppaniaan ensivaikutelman perusteella. Seuraavana päivänä toimittaja soitti ja tarkisti, kuinka treffit sujuivat.

Treffiparit pyrittiin valitsemaan niin, että he täyttäisivät toistensa toiveet mahdollisimman hyvin. Sokkotreffailu on kuitenkin aina riskipeliä. Paperilla toisilleen täydellisesti sopiva pari voi tosielämässä olla täysi katastrofi. Toisaalta, kuten sanonta kuuluu: jos ei veikkaa, ei voi voittaa.

Sokkotreffiraportti paljastaa muun muassa sen, että alkoholi on paras seurustelujuoma.

Pia ja Martini

Treffit pe 30.3. klo 20.
Pia ja Martini.
Pia ja Martini.
Pia ja Martini näyttivät paperilla täydelliseltä parilta. Kumpikin työskenteli mainosalalla ja valitsisi lomakohteekseen Sarajevon. Martini toivoi keskustelutaitoista seuraa, ja Pia ilmoitti olevansa puheliasta sorttia.

Kumpikin arvosti enemmän älykkyyttä kuin ulkonäköä.

Toimittajan ehtiessä tapaamispaikalle treffiläiset olivat jo paikallistaneet toisensa ja näyttivät tulevan hyvin juttuun. Pia vaikutti lupaustensa mukaisesti varsin puheliaalta, Martinin käytös oli hiukan varautuneempaa.

Pitkän kuvaussession aikana alkoi kuitenkin Piankin hymy hyytyä, ja hän kertoikin kärsivänsä kuvausfobiasta.

Pariskunnan kumpikin osapuoli oli käynyt aiemminkin sokkotreffeillä, lähinnä internet-tuttavuuksien kanssa. Cityn sokkotreffeiltä pariskunta odotti arviointilomakkeidensa perusteella hiukan eri asioita. Pialla ei ollut mitään aikomusta hurmata Martinia, mutta Martini suunnitteli valloittavansa Pian juottamalla tämän kikattaviin lärveihin.

Treffien jälkeen

Pia: "En yleensä kiinnitä huomiota Martinin kaltaisiin miehiin enkä luultavasti olisi häneen normaalitilanteessa tutustunut. Meillä oli kuitenkin oikein hauskaa. Syötiin, juotiin ja juteltiin noin puoli kahteen asti. Martini on mukava, huumorintajuinen ja hauska ihminen, ja meillä oli paljon puhuttavaa."

"Martini tuntui arvostavan älykkäitä ja fiksuja naisia, jotka ovat siistin huoliteltuja. Mikäli hänen omiin sanoihinsa on uskomista, niin putosin siihen kategoriaan. Minulla ei ollut aikomusta Martinia hurmata, mutta saattaa olla, että siinä niin kuitenkin kävi."

"Illan lopuksi Martini olisi halunnut tulla luokseni yöksi, mutta en ottanut häntä. Asun kämppiksen kanssa, enkä muutenkaan harrasta tuollaista ensimmäisillä treffeillä. Tuli siinä bussipysäkillä suudeltua kuitenkin. Seuraavana päivänä tekstiviestiteltiin, ja uskoisin, että tapaamme vielä. Olen aika varovainen näissä asioissa, mutta ei ole mahdotonta, että olisimme enemmänkin tekemisissä keskenämme."

Pia on tyytyväinen treffiseuraan ja harmittelee, että oli niin väsynyt, ettei jaksanut jatkaa iltaa Martinin seurassa puolta kahta myöhempään.

Martini: "Treffit meni hyvin, oli hauskaa ja kannatti käydä. Ensivaikutelma Piasta oli, että hän on ihan kiva ja normaali ihminen. Kuva ei paljon muuttunut illan aikana."

"Pia on puhetaitoinen, seurallinen ja avoin ihminen. Puhuimme paljon matkailusta. Kerroin Pialle maailmanmatkaaja-tarinoita, ja hän taisi innostua. Ehkä meillä oli kuitenkin vähän erilaiset ajatusmaailmat. Minä olen Pian kumppaniksi ehkä hiukan liian huoleton, hänelle sopisi paremmin joku tutkija- tai järjestelijätyyppi."

"Pia olisi halunnut, että olisin lähtenyt hänen ja hänen kämppiksensä asunnolle yöksi. En kuitenkaan ensitreffeillä halunnut. Sitä paitsi on hyvä jättää jotain arvailun varaan, muuten menee kaikki jännitys. Olemme olleet tekstiviestiyhteydessä, mutta en usko, että tapaamme enää, ellemme sitten jossain ratikkapysäkillä sattumalta törmää."

Jaaha. Jompikumpi valehtelee, mutta se on ymmärrettävää. Olisihan se vähän noloa tunnustaa ruinanneensa yösijaa ja saaneensa pakit.

Pia

27 vuotta, graafinen suunnittelija.

Pian ensivaikutelma Martinista:
Vastasi odotuksia: 8
Tyyli: 9
Ulkonäkö: 9 (Martinin oma arvio 9)
Käytöstavat: 8
Arvioi Martinin iäksi: 28
Arvioi Martinin ammatiksi: Opiskelija.
Parasta Martinin ulkonäössä: ”Erikoisinta - eksoottisuus ja ulkomaalaisuus.”
Arvioi treffien tulevan kestämään: Neljä tuntia.

Martini

28 vuotta, copywriter.

Martinin ensivaikutelma Piasta:
Vastasi odotuksia: 8
Tyyli: 8
Ulkonäkö: 8 (Pian oma arvio 8)
Käytöstavat: 10
Arvioi Pian iäksi: 27 vuotta.
Arvioi Pian ammatiksi: Assistentti, kodinkonemyyjä.
Parasta Pian ulkonäössä: Hiukset ja korvat.
Arvioi treffien tulevan kestämään: Loppuun asti.

Mitä tapahtui todella?

Kenen mukaan Pia Martin
Keskustelua: X X
Kädestä pitelyä: X X
Suutelua: X X
Yhteinen yö:    
Lähentelyä: X  
Puhelinnumeroiden vaihto: X X
Sopivat uudesta tapaamisesta:    

Todennäköisyys, että Pia ja Martini menevät naimisiin:
Pian mukaan: 1%
Martinin mukaan: 1%

Sanna ja Ilkka

Treffit la 31.3. klo 20.
Sanna ja Ilkka.
Sanna ja Ilkka.
Sekä Sanna että Ilkka halusivat älykästä sokkotreffiseuraa. Sanna kertoi olevansa ulospäinsuuntautunut ja sopeutuvainen, Ilkka puolestaan avoin, mutta hiukan sinisilmäinen. Sanna ei halunnut treffeille lyhyen nössön kanssa, ja Ilkan hakemuksesta selvisi, että jos ei muuta, on mies ainakin riittävän pitkä. Ilkka oli treffiläisistä ensimmäisenä paikalla ja odotteli seuralaistaan jokseenkin hermostuneen oloisena. Sannan saapuminen ei näyttänyt hermostuneisuutta poistavan, päinvastoin. Sannan olemuksesta oli luettavissa hienoista pettymystä, Ilkka ei täysin vastannut kaikkia odotuksia. Treffit alkoivat hiukan vaisuissa tunnelmissa, tosin Ilkka vaikutti oikein hyväntuuliselta arviointilomakketta täytellessään.

Treffien jälkeen:

Sanna: ”Ensinäkemältä Ilkka oli aika nuoren oloinen, mutta siististi pukeutunut ja asiallinen. Illan mittaan selvisi, että hän on luonteva keskustelija ja ihmisläheinen henkilö, joka tulee varmasti monenlaisten tyyppien kanssa toimeen. Ei meillä kuitenkaan paljon yhteistä ollut, ja olisin ehkä toivonut, että hän olisi ollut hiukan koulutetumpi. Tuntui hassulta, että minun piti laskea, paljonko rahaa olemme käyttäneet."

"Sinkkuna tulee tosi nirsoksi, ja siksi olikin mukava tavata ihminen, jonka kanssa en ehkä muuten olisi treffeille lähtenyt. Ilmeisesti näkyi kuitenkin ulospäinkin, ettei meillä ihan täysin synkannut, sillä joku mies antoi minulle käyntikorttinsa, kun olin matkalla vessaan."

"Lähdimme ennen kahtatoista. Ilkka pyysi numeroani, ja annoin sen, kun en viitsinyt olla epäkohtelias. En usko, että tavataan, vaikka ilta olikin ihan kiva.”

Sanna antaa hienovaraisesti ymmärtää, että Ilkka ei täytä niitä kriteereitä, joita hän miehelle asettaa.

Ilkka: ”Kun näin Sannan ajattelin, että tulipa aika kaunis seuralainen. Alkuvaikutelmani hänestä oli positiivinen, ja käsitys muuttui illan aikana vielä positiivisemmaksi. Sanna on hyvin kaunis ja tyylikäs nainen, avoin eikä pintaliitäjä."

"Tulimme hyvin juttuun, vaikka emme olekaan kauhean samanlaisia. Yhteisiä harrastuksiakin meillä oli: punttis ja spinning. Huono puoli Sannassa oli se, että hän vaikutti hiukan kiertelevältä, kuten naiset yleensäkin. Arvostan suoruutta, en tahdo lukea rivien välistä."

"Sanoisin, että ehkä onnistuin jollain tasolla hurmaamaan Sannan.Vaihdoimme puhelinnumeroita ja luulen, että tulemme tapaamaan vielä. Aluksi tietenkin kaverillisessa mielessä, kenties myöhemmin romanttisessa."

Ilkka on täysin tyytyväinen sekä Sannaan että iltaan kokonaisuudessaan.

Sanna

25 vuotta, kauppat. yo.

Sannan ensivaikutelma Ilkasta:
Vastasi odotuksia: 8
Tyyli: 8
Ulkonäkö: 8 (Ilkan oma arvio 8)
Käytöstavat: 9
Arvioi Ilkan iäksi: “Itseäni nuorempi.”
Arvioi Ilkan ammatiksi: Opistotaso-akateeminen, ehkä insinööri.
Parasta Ilkan ulkonäössä: Siisti pukeutuminen, luonnollisuus.
Arvioi treffien tulevan kestämään: Kaksi-kolme tuntia.

Ilkka

26, AMK-opiskelija, terveydenhuoltoala.

Ilkan ensivaikutelma Sannasta:
Vastasi odotuksia: 9
Tyyli: 10
Ulkonäkö: 10 (Sannan oma arvio 9)
Käytöstavat: 9
Arvioi Sannan iäksi: 24
Arvioi Sannan ammatiksi: Tradenomi / myyntitehtävät.
Parasta Sannan ulkonäössä: ”Tyylikkyys, hillitty seksikkyys”.
Arvioi treffien tulevan kestämään: Neljä tuntia.

Mitä tapahtui todella?

Kenen mukaan Sanna Ilkka
Keskustelua: X X
Kädestä pitelyä:    
Suutelua:    
Yhteinen yö:    
Lähentelyä:  
Puhelinnumeroiden vaihto: X X
Sopivat uudesta tapaamisesta:    

Todennäköisyys, että Sanna ja Ilkka menevät naimisiin:
Sannan mukaan: 0%
Ilkan mukaan 1%

Tuulia ja Kristian

Treffit pe 30.3. klo 19.30.
Tuulia ja Kristian.
Tuulia ja Kristian.
Hakemuksessaan Tuulia ilmoitti, ettei tahdo treffeille köyhän, ruman, läskin tylsimyksen kanssa. Lisäksi hän totesi, ettei yleensä iske miehiä, sillä miehet ehtivät ensin iskemään hänet. Kristian oli samoilla linjoilla. Hänkään ei tahtonut tavata ketään ulkonäöltään vastenmielistä, rauhallista ressukkaa ja avausrepliikkinään iskutilanteessa hän ilmoitti tokaisevansa “Sinähän olet lähes yhtä näyttävä kuin minä!” Molemmille treffiläisille ulkonäkö oli deittiseuralaisessa tärkeämpi ominaisuus kuin äly.

Ulkoisesti pariskunta näytti varsin yhteensopivalta. Kumpikin oli selvästi panostanut iltaan, ja peilin edessä oli epäilemättä pyörähdelty kerran jos toisenkin. Erityisesti Kristianin tyyli teki vaikutuksen kaikkine ketjuineen, tatuointeineen ja tilpehööreineen. Ravintolan muuten melko konservatiivisessa ympäristössä treffipari herätti ansaittua huomiota.

Treffit alkoivat hiukan hämillisessä ilmapiirissä. Kristian sentään tilasi varmoin ottein itselleen olutta, mutta Tuulia tyytyi hörppimään vettä. Kuvaustilanteessa näytti hetkittäin siltä, että Kristian olisi mieluiten ottanut jalat alleen ja häipynyt. Tuulia sentään kesti kuin mies.

Treffien jälkeen

Tuulia: ”Olin ihan varma, että sieltä ei tuu mikään hirveen hyvännäköinen kaveri, joten sikäli Kristian ei siis vastannut odotuksia ollenkaan."

"Tyylillisesti hän ei ollut ihan mun tyyppiä, katselen enemmän trendivaatteisiin pukeutuvia - siksi arvioinkin Kristianin ulkonäön vain kahdeksaksi. Hän oli niin erilainen."

"Alkujäykkyyden jälkeen oli ihan mukavaa, oltiin ravintolassa noin yhteen asti. Parasta Kristianissa oli ulkonäkö ja se, että pystyttiin puhumaan ihan kaikesta. Puhuttiin kaikenlaista, mm. tupakanpolton lopettamisesta, hampaiden valkaisusta ja tatuoinneista. Olen harkinnut tatuointia, ja Kristianilla oli kivannäköisiä, niskassa varsinkin."

"Treffeistä jäi hyvä fiilis. Taisin pyytää Kristianin numeron ja soitinkin jo heti seuraavana päivänä. Luulen, että voidaan nähdäkin jatkossa. Ehkä enemmän kavereina, vaikka totta kai muutakin on mielessä."

"Mutta tuskin tämä miksikään suhteeksi etenee. Kristian itsekin sanoi, että sillä ei ole hirveästi ylimääräistä aikaa, enkä itsekään ole kovin hyvä seurustelemaan."

Toimittajan kommentti: Tuulia on huolettoman tyytyväinen: oli kivaa ja se siitä. Nähdään, jos nähdään.

Kristian: ”Oli ihan lystiä, tappiin asti viihdyttiin ja lähdettiin sitten omille teillemme. Tuulia oli ihan tavallinen nuori neitonen, vissiin vähän menevää sorttia, ainakin jutuista päätellen. Ja hauskoja juttuja sillä ainakin oli. Aika lähelle meni mun toiveita. Ei meillä paljon ollut mitään yhteisiä kiinnostuksen kohteita, mutta sellainen mukava rupattelutuokio se oli."

"Tuulialle sopisi kumppaniksi joku Jorma Ollila. Normaali äijä, jolla on paljon rahaa. Tai sitten Saku Koivu. Rikas ja sporttinen piti kuulemma olla. Olen todella kaukana siitä. Tuulian kanssa pitää myös olla puhelias ja aika menevä, nämä kriteerit kyllä täytän."

"Soiteltiin kyllä viikonloppuna, mutta en usko, että tullaan olemaan yhteydessä. Toi nyt oli tommonen kokeilujuttu. Tuulia on kiva tyttö, mutta en ole seurustelevaa tyyppiä. Ei ole aikaa, ei kerkeä, kun on kaikenlaista säätöä."

Kristianista tulee varmaan isona diplomaatti. Jopa vasta heränneenä hän pudottelee sanan minuutissa paljastamatta oikeastaan yhtään mitään.

Tuulia

18 vuotta, opiskelee ammattikoulussa maalausta.

Tuulian ensivaikutelma Kristianista:
Vastasi odotuksia: 7
Tyyli: 8
Ulkonäkö: 8 (Kristianin oma arvio 9)
Käytöstavat: 8
Arvioi Kristianin iäksi: 20
Arvioi Kristianin ammatiksi: lävistäjä
Parasta Kristianin ulkonäössä: Rento, mutta trendikkäästi huoliteltu tyyli.
Arvioi treffien tulevan kestämään: Noin neljä tuntia.

Kristian

19 vuotta, opiskelija (kauppaopisto) / uimavalvoja.

Kristianin ensivaikutelma Tuuliasta:
Vastasi odotuksia: 9
Tyyli: 9
Ulkonäkö: 9 (Tuulian oma arvio 8,5)
Käytöstavat: 9
Arvioi Tuulian iäksi: 17-18
Arvioi Tuulian ammatiksi: lukiolainen.
Parasta Tuulian ulkonäössä: Sääret, kaulakoru, kynnet, hampaat.
Arvioi treffien tulevan kestämään: Tunti, kaksi, kolme, viikko?

Mitä tapahtui todella?

Kenen mukaan Tuulia Kristian
Keskustelua: X X
Kädestä pitelyä:    
Suutelua:    
Yhteinen yö:    
Lähentelyä:  
Puhelinnumeroiden vaihto: X X
Sopivat uudesta tapaamisesta:   X

Todennäköisyys, että Tuulia ja Kristian menevät naimisiin:
Tuulian mukaan: 20%
Kristianin mukaan: 2%

Heli ja Tuomas

Treffit la 31.3. klo 19.30.
Heli ja Tuomas.
Heli ja Tuomas.
Heli ei halunnut treffeille persoonattoman petrin kanssa. Sen sijaan hän haki älykästä seuraa ja kammoksui ajatusta miehestä, jolla on alla datsun, yllä tarjoustalon paita, mielessä seuraava viikonloppu, stereoissa Popeda ja kännylogona Playboy. Myös Tuomas toivoi älykästä seuralaista, eikä halunnut tavata ketään äänekkäästi typeriä puhuvaa.

Jo heti treffiläisten tavatessa kävi selväksi, että kyseessä ei ehkä ole vuosisadan kuumin pari, ainakaan jos ulkomuoto mitään kertoo. Tuomas näytti juuri siltä, mitä olikin - 22-vuotiaalta projektipäälliköltä.

Helin tyyli puolestaan oli astetta rennompi ja rock-henkisempi.

Myös pari itse arvioi tilanteen nopeasti. Kumpikaan ei ollut aikeissa hurmata toista, ja molemmat arvioivat poistuvansa paikalta kahden tunnin sisällä tapaamisesta.

Treffien jälkeen

Heli: "Alussa Tuomas ei päästänyt minua kulkemaan edellään, tarjonnut tuolia tai muutenkaan käyttäytynyt herrasmiesmäisesti. Illan myötä hänen tapansa paranivat. Tyyliltään hän oli aika tavallinen, pidän persoonallisemmasta otteesta. Tuomas oli kuitenkin tosi mielenkiintoinen tyyppi, jolla oli paljon hyvin perusteltuja mielipiteitä."

"Meillä oli leppoisa tunnelma, mutta sähköä ei ollut ilmassa, vaikka paljon juotiinkiin. Tuomas on jalat maassa -tyyppi, jonka kanssa oli helppo keskustella, mutta hän vaikutti enemmän isoveljeltä kuin potentiaaliselta mieheltä. Konservatiivinen ote jotenkin hämäsi."

"Meillä oli kummallakin sovittuna muuta menoa, joista myöhästyimme, kun oli niin mukavaa. Lähdimme kahdentoista maissa, ja annoin Tuomakselle numeroni. Pidämme molemmat trance-musiikista, joten saattaa olla, että lähdemme kaveriporukalla joskus johonkin tanssimaan."

Heli pelkää antavansa liian negatiivisen kuvan ja vakuuttaa, että Tuomas on oikein mukava mies - jollekin muulle.

Tuomas: ”Kun näin Helin, ensimmäinen ajatus oli, että onpas hoikka tyttö."

"Treffien suhteen minulla ei ollut suuria odotuksia, joten ilta oli positiivinen yllätys. Heli on fiksu, mukava ja keskustelutaitoinen ihminen. Ei siinä kuitenkaan mitkään kipinät leimahdelleet eikä intohimon tuli syttynyt, enemmän oltiin kaveripohjalla."

"Helin kumppanin tulisi olla fiksu, huumorintajuinen ja hauska. Itse olen kyllä fiksu, mutta en kauhean hauskaa seuraa. Olen enemmän tarkkailija kuin showmies. Ei meillä myöskään hirveästi löytynyt yhteisiä intressejä. Olen kuitenkin teknisellä alalla, ja Heli on humanisti."

"Se meillä oli yhteistä, että molempien kaverit ovat enimmäkseen vastakkaista sukupuolta, tutustumme ilmeisesti heihin herkemmin."

"Erotessa Heli sanoi, että ollaan vaan yhteydessä, mutta ollaan vaan kavereita, ja minä olen ihan samaa mieltä."

Treffeillä oli kuitenkin niin mukavaa, että Tuomaksen Helsingissä käymässä olleet ystävät saivat odotella miestä pari tuntia sovittua kauemmin.

Heli

20, maantieteen opiskelija.

Helin ensivaikutelma Tuomaksesta:
Vastasi odotuksia: 8
Tyyli: 7
Ulkonäkö: 8 (Tuomaksen oma arvio 8+)
Käytöstavat: 7
Arvioi Tuomaksen iäksi: 23
Arvioi Tuomaksen ammatiksi: “Joku ammattikorkeakoulupohja, opiskelee vielä.”
Parasta Tuomaksen ulkonäössä: Yleinen siisti ulkoilme.
Arvioi treffien tulevan kestämään: Kaksi tuntia “En voi olla paljon pidempään”.

Tuomas

22 vuotta, projektipäällikkö/tekn. yo.

Tuomaksen ensivaikutelma Helistä:
Vastasi odotuksia: 9
Tyyli: 9
Ulkonäkö: 9 (Helin oma arvio 9)
Käytöstavat: 9
Arvioi Helin iäksi: 19
Arvioi Helin ammatiksi: Ylioppilas.
Parasta Helin ulkonäössä: “Kiva nenä”.
Arvioi treffien tulevan kestämään: Kaksi tuntia.

Mitä tapahtui todella?

Kenen mukaan Heli Tuomas
Keskustelua: X X
Kädestä pitelyä:    
Suutelua:    
Yhteinen yö:    
Lähentelyä:  
Puhelinnumeroiden vaihto: X X
Sopivat uudesta tapaamisesta:  

Todennäköisyys, että Heli ja Tuomas menevät naimisiin:
Helin mukaan:2%
Tuomaksen mukaan:1%

Missä he ovat nyt? Sokkotreffiparit 1999-2000

Johanna ja Teemu.
Johanna ja Teemu.

Johanna, 22 vuotta ja Teemu, 23 vuotta, treffeillä 1999:
Eivät tavanneet enää treffien jälkeen. Johanna on seurustellut noin puolitoista vuotta, pariskunta aikoo muuttaa yhteen vasta kihlauduttuaan. Johanna työskentelee tanssijana ja meikkaajana ja on pyrkimässä teologiseen tiedekuntaan. Teemu seurusteli välillä puolisen vuotta, mutta on jälleen vapaa mies. Suorittaa tällä hetkellä asepalvelustaan laivastossa.

Outi-Maria, 26 vuotta, Klausin kanssa treffeillä 1999:
Ei tavannut Klausia enää treffien jälkeen. Nykyisin Outi-Maria on naimisissa ja muuttanut miehensä perässä Riihimäelle. Pariskunnalla on kaksi koiraa, mutta ei vielä lapsia. Klaus sai treffien jälkeen muutamia yhteydenottoja Cityn naispuolisilta lukijoilta, jotka uskoivat Klausin olevan elämänsä mies. Nyt Klausia ei tavoitettu.

Juho, 24 vuotta, Tiinan kanssa treffeillä 1999:
Ei tavannut Tiinaa enää treffien jälkeen. Tällä hetkellä ei seurustele, seurustellut välillä noin puolen vuoden ajan. Opiskelee edelleen yliopistolla. Tiinaa ei tavoitettu.

Mirva, 32 vuotta Jarin kanssa treffeillä 1999:
Ei missään yhteydessä Jariin enää treffien jälkeen. Nykyisin avoliitossa, seurustellut noin vuoden. Ei halua muistella sokkotreffejä. Jaria ei tavoitettu.

Kati, 28 vuotta, ja Kaj-Mikael, 31 vuotta, treffeillä 2000:
Kävivät treffien jälkeen kerran leffassa yhdessä ja törmäsivät toisinaan salilla. Nykyisin eivät ole enää yhteydessä toisiinsa. Kati on seurustellut viime kesästä lähtien vanhan tuttavansa kanssa, jonka tapasi salilla. Kaj-Mikael puolestaan on seurustellut noin vuoden ja on avoliitossa. Asuinkumppani on myöskin vanha tuttu, johon Kaj-Mikael törmäsi ravintolassa.

Hannamari ja Miska.
Hannamari ja Miska.
Hannamari, 22 vuotta, ja Miska, 23 vuotta, treffeillä 2000:
Eivät tavanneet enää treffien jälkeen. Hannamari on edelleen sinkku, opiskelee copywriteriksi ja käy töissä. Miska sen sijaan asuu yhdessä tyttöystävänsä kanssa, jonka kanssa on seurustellut heinäkuusta lähtien. Pariskunta tunsi toisensa jo ennestään.

Marita, 28 vuotta, ja Kimmo, 28 vuotta, treffeillä 2000:
Kävivät kerran treffeillä sokkotreffien jälkeen ja soittelivat jonkin aikaa. Nykyisin eivät ole enää yhteydessä. Marita seurustelee viime kesänä “kaupungin humussa” tapaamansa miehen kanssa. Kimmo ei seurustele, eikä hänen elämäntilanteessaan ole tapahtunut muitakaan suuria muutoksia.

Kaisa, 26 vuotta, ja Markus, 27 vuotta, treffeillä 2000:
Kaisa järjesti Markuksen sokkotreffeille ystävänsä kanssa. Jutusta ei kuitenkaan tullut mitään. Tämän jälkeen Kaisa ja Markus eivät ole olleet yhteydessä. Kaisa opiskelee nykyään Joensuussa, eikä seurustele.

1 kommentti

Sampsutin

25.10.2001 23:21

Sinä huumorintajuinen, itsestäsi huolehtiva nouri (20-30)
kaunis nainen.
Lähde treffeille.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
5 + 1 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Kommentoi juttua

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
8 + 5 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi