Kummallista...

  • shiwan8

Nähtävästi baarikokemukseni ovat vain epäonnisen paskoja verrattuna normiin. viimeaikoihin mennessä nähkääs on vastaan tullut tasan 2 tyypin naisia. Niitä jotka ovat lähestyttäessä melko suoraan kehottaneet lähestyjää suksimaan vittuun ja niitä jotka eivät ole ja näiden kanssa on seurusteltu ja tehty muuta mukavaa myöhemmin. Elämä oli aika helppoa. Pystyi ensimmäisen kolmen lauseen kohdalla jo toteamaan vaihtaako baarissa keskittymisen naisesta olennaiseen vai jatkaako mukavaa jutustelua.

Nykyään se ei onnistu, ainakaan noin yksioikoisesti. VÄITÄN että tämä on niitä vapaan kasvatuksen positiivisempia lieveilmiöitä. Siis se että pitää tunnustella tilannetta pidempään kuin sen kolme lausetta. Useinpien muutenkin sosiaaliseen kanssakäymiseen kykenevien naisten kanssa voi lätistä paskaa ihan muina miehinä ilman tarkoitustakin. TOKI näitä vanhan kansan kaltaisia idiootteja on edelleen mutta paskantärkeys on laskussa. Hyvä niin kunhan eivät taannu minnekkään 1900 luvun alkupuolen "nainen on kynnysmatto"-linjalle.

Tilannetta monimutkaistaa entisestään se että nykyään naisetkin lähestyvät miehiä ja toisin kuin ennen, niinä harvoina kertoina kun niin joku nainen teki, mies ei voi enää olla varma lopputuloksesta. Ennen jos nainen tuli juttelemaan eikä mies ollut tuhannen jurrissa niin tiesi että munaahan se on vailla. Nykyään kun ilmeisesti ei enää pelätä poika- ja tyttöbakteereita ihan niin paljon kuin ala-asteella pelättiin, silloin kun siellä itse olin, on täysin luvallista olla kanssakäymisissä toisenkin sukupuolen entuudestaan tuntemattomien jäsenten kanssa.

Mihinköhän tämä maailma on menossa? Kohta varmaan heteromies voi jutella håmån kanssa ilman että puoli maailmaa pitää sitä heteroakin håmåna. :D

4 kommenttia

Anonyymi

2.8.2008 10:44

Ihanaa,että joskus miehetkin on kuutamolla tässä ihmissuhdeviidakossa... XD

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
2 + 4 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Anonyymi

2.8.2008 13:25

No kyllähän osa meneekin,turha sitä on kieltää.Ihan niinku äijätkin persettä.So what?Itse menen vain pitämään hauskaa ja juopumaan,mutta ei se estä pitämästä silmiä auki..XD

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
4 + 1 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

shiwan8

2.8.2008 15:33

BettyB: Luulen että jokainen joka päivittää baarikulttuuritietämystään korkeintaan kolmesti vuodessa on siitä kuutamolla. :D

Monicerus: Meneppä suihkuun ja pese ne hiekat sieltä alapäästä pois niin on sunkin helpompi olla. :)

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
3 + 4 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Anonyymi

5.12.2021 10:57

Täältä löydät pian seksiä, suhteita, Deittailua --> http://dating24.me

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
4 + 1 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Kommentoi kirjoitusta

Jos sinulla ei ole vielä tunnusta Cityssä tai Facebookissa, luo tunnus Cityyn. Se käy käden käänteessä ja on täysin ilmaista.

Luo ilmainen tunnus