Vika on aina toisessa

  • shiwan8

Jännä juttu, aina kun porukka menee treffeille ja homma ei toimikaan, vika on siinä toisessa. Miksi? Eikö vika voi olla itsessä siitä huolimatta että toista osapuolta olisi kiinnostanut "uusinnat"? Ehkä omat odotukset ovat epärealistisia siihen nähden millaiset rahkeet itsellä olisi? Jotkut selittävät jopa sen, että itseä kiinnostaa mutta toista ei sillä, että toisessa on jotain vikaa. No siis onhan se mahdollista että vika on silloinkin siinä toisessa ihan samoin kuin silloin kun itse ei ole kiinnostunut ja vika voi olla itsessä. Toisaalta, onko kyse viasta sitten kuitenkaan?

Omaa aikaisempaa nuoruutta kun tonkii, tulee väkisinkin mieleen, että kyllä "vika" perseelleen menneiden treffien osalta on lähes poikkeuksetta ollut myös minussa, oli kyse sitten kumman tai kummankaan suuntaisen kiinnostuksen syttymättä jättämisestä. Toki on ollut skenaarioita joissa homma on kussut nimenomaan toisen osapuolen ominaisuuksiin, mutta pelkästään niihin kaatuneet jutut lienevät suunnilleen yhtä yleisiä/harvinaisia kuin omiin hommiini kaatumiset. Yleensä homma toimii molemmille tai ei kummallekaan.

Olen törmännyt viime vuosina itselleni useammin ja useammin kohdalle sattuvaan ilmiöön joka on kenties vielä enemmän perseestä kuin se nuoruuden toisen tai molempien epävarmuuden tuottama sekamelska tai älyttömät parisuhdepelit, nimittäin traumoihin.
- "Jahtaa mua, haluan tuntea itseni arvokkaaksi koska viimeksi minut jätettiin tjmsp." En muuten jahtaa. Jos itsetunto on siitä kiinni että jonkun pitää olla anelemassa audienssia niin se joku joutuu tekemään sitä alusta loppuun saakka. Sellainen ei kiinnosta minua.
- "Laastarisuhteet eivät kestä." Hyvä tekosyy olla lyöttäytymästä yhteen ihmisen kanssa josta pitää jottei vahingossakaan satu jos sekin suhde menee karille. No, jos on ns. parisuhdetyyppiä niin suhdehan kestää juuri niin hyvin ja kauan kuin sen osapuolet sen pistävät kestämään, riippumatta suhteen nimikkeestä. Jos ei ole parisuhdetyyppiä niin mikään suhde ei kestä koska asennoituminen niihin on alusta saakka väärä suhteen kestävyyttä ajatellen. Niin ja tietenkin hommat kusee jos haikailee edelleen vanhaan suhteeseen sen edellisen kumppanin takia, mutta jos kyse on vain läheisyydenkaipuusta eikä niinkään vanhan suolan janottamisesta niin miksi laastarilla ei olisi tulevaisuutta? Ylipäätään, jos tuntuu siltä, ettei halua laastarisuhdetta niin miksi sitten hakee uutta kumppania heti suhteen kariutumisen jälkeen? Tässä yhtälössä on niin paljon logiikkavirheitä ja pelonsekaisia tunteita mukana että yleensä fraasi pitää paikkaansa itseään toteuttavan ennustuksen tavoin.
- Jonkin sortin sitoutumisen pelko koska sellainen rajoittaa elämää: Tämä ei aukea minulle. Johtunee siitä että ympäristössäni on melkein pelkästään hyviä esimerkkejä sitoutumisista. Yhteen ihmiseen sitoutuminen on loppupeleissä niin rajoittavaa kuin sopii sen olevan. Jos toinen osapuoli ei taivu niihin ehtoihin joilla itselle tulee hyvä fiilis, suhdetta ei ylipäätään kannata aloittaa, mutta tällä ei ole mitään tekemistä sen kanssa että itse sitoutuminen olisi jotenkin kamalaa. Sitoutumisen ainoa säännönmukainen rajoite: Ei voi ilman kumppanin lupaa panna ihan ketä tahansa. Kauheaa...tai jotain...
- "Ei tää kestä kun ei kaverinkaan suhde kestänyt." Joo, ootko sä sun kaveri vai sinä? Muidenkin virheistä voi oppia siinä missä omistakin. Ei tarvitse mokata itse samalla tavalla. :D
- "Kaikki miehet on samanlaisia!" Aha, varmaan sitten kaikki naisetkin on ja kummasti noita suhteita vaan syntyy ja osa niistä kestää ihan hautaankin saakka. On kieltämättä mielenkiintoista törmätä tähän. Siinä ikään kuin löytää itsensä tilanteesta jossa voi heti suoraan nostaa jalat pöydälle ja odottaa asioiden etenemistä...minne ne nyt sitten menevätkään.
- "Koska sulla on (tähän hiusten malli, tyyli vaatetuksessa tai ihan mikä tahansa muu vastaava asia) sä olet (vapaavalintainen puhujan näkökulmasta negatiivinen kuvaus) ja tämä kaatuu siihen kun yrittäisin kuitenkin muuttaa sua eikä se varmaan onnistu." Joo, olen sopinut treffit sopivassa simassa ja mimmiltä oli jäänyt muistista lettini pituus vaikka muuten muistikuvat olivat ihan kunnossa. Niin kauan homma meni putkeen kunnes hän tajusi että minulla on hevipiiska ja hän tykkää lyhyttukkaisista miehistä. Kuulostaa paskapuheelta mutta tämän nimenomaisen ihmisen kohdalla uskon tämän asian olleen se kaatava tekijä hänelle. Absurdia sinällään. Ok, en minäkään lämpene kaljuista naisista jos se on pysyvä tila, mutta kun on deittaillut melkein siilitukkaisiakin naisia niin sen letin pituuden merkitys on osoittautunut merkityksettömäksi...kunhan se kalju tosiaan ei ole jatkuva tila.
- Viimeisin ja ehkä ainoa joka ei saa minua pudistamaan päätäni samalla kun hautaan naamaani käsiini on yksinjäämisen pelko. Eiköhän aika monella ole tullut tätä vastaan omana tunteenakin, minulle ainakin on. Se nyt kuitenkin vaan on niin, että ellei sitä askelta ota siihen suhteeseen, on yksin ja pysyy yksin. Kyllä, jos suhde kariutuu niin yleensä se sattuu, mutta jos ei ota riskiä ei voi voittaa, sellaista on parisuhteen muodostaminen. Ei se kuitenkaan mitään lottoa ole. Parisuhde on siihen pistetyn panoksen summa. Osapuolet määrittävät toiminnallaan sen kestävyyden ja sitä myöten todennäköisyyden jäädä yksin tai olla kaksin. Tämä taitaa olla toistaiseksi ainoa traumatyyppi jonka kantajan tähän liittyvää protestointia jaksan A) kuunnella useampaan kertaan ja B) yrittää selvittää asiaa hänen kanssaan molempien edun nimissä.

Ei siinä, oli niitä traumoja minullakin, kaikki kun ei mene putkeen ja ihmisillä on välillä melkoisen epäreiluja tapoja hoitaa "viimeisiä voiteluja, mutta totesin niiden pohjalta toimimisen hyödyttömäksi ja neppasin ne helvettiin...koska niiden kanssa toimiminen on juuri niin vaikeaa kuin niistä välittämättä jättäminen ja minulle se on helppoa, onneksi. Siinä samalla niiden ote löystyy löystymistään ja yht'äkkiä ne ovat tiessään. Kyse on vain siitä haluaako kostaa omat ja muiden aikaisemmat virheet itselle tai muille ihmisille jatkossa. Päätös on jokaisen oma. Minun valintani on olla kostamatta.

Inspiraation lähde: http://www.city.fi/yhteisot/blogit/sandramarins/117814/

6 kommenttia

Dia

16.6.2011 23:17

" Toisaalta, onko kyse viasta sitten kuitenkaan?" Ihan loistava kysymys varsinkin sulta. Tuota kun jalostaa, pääsee pitkälle ja jossain vaiheessa jopa niin pitkälle, ettei pohdi muiden puolesta, ainakaan ihan turhia. :)

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
4 + 2 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Dia

16.6.2011 23:18

Niin ja shiwan: kappalejako, kiitos. Ois ihan rahtusen selkeämpi lukea.

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
9 + 1 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Anonyymi

17.6.2011 00:31

Arvaa vaan onko kaikkia näitä tapauksia tullut kahlattua myös miesten taholta, eritoten erilaisia traumoja niin paljon että tuntuu ettei normaaliin suhteeseen kykeneviä enää ole olemassakaan tai sitten sellaiset eivät vaan halua mua... Oh dear and then some. Huumorilla pitäisi ottaa mutta aina ei jaksa.

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
5 + 2 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

shiwan8

17.6.2011 08:54

Dia, omat jutut alkavat omilta riveiltä ja vieläpä ranskalaisten viivojen saattelemana joten lukemisen pitäisi sujua. Mitä muiden puolesta ajattelemiseen tulee, en harrasta. Yritän ennakoida mitä ajatuksia toisella voisi olla mutta en ajattele muiden puolesta.

Varmasti traumatisoituneita miehiä on siinä missä naisiakin. En vain voi puhua heistä kun en ole koskaan kokenut halua pariutua miehen kanssa.

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
1 + 4 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Dia

18.6.2011 12:41

Shiwan, näen kyllä ranskisviivat mutta kun niidenkin perässä tulevat tekstipötköt on aika isoja ja ihan lähekkäin, kyllä se koko teksti näyttää yhtenäiseltä. Kokeile vetää vaikka yhdet tyhjät rivit niiden viivapötköjen väliin niin johan helpottuu lukeminen tällaisille überpedanteille kahden opettajan tyttärillekin :D

Voi Gsus. Sähän rajaat tarkailun hienosti. En mäkään oo halunnu pariutua kaikkien vastaantulijoiden kanssa, mutta huomaan silti jo kommunikoidessa ihmisen kanssa, jos hänellä on jotain angstitraumoja. Moni kun tuo niitä selkeästi esiin jollain aasinsillalla.

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
5 + 4 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Anonyymi

5.12.2021 10:38

Täältä löydät pian seksiä, suhteita, Deittailua --> http://dating24.me

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
8 + 4 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Kommentoi kirjoitusta

Jos sinulla ei ole vielä tunnusta Cityssä tai Facebookissa, luo tunnus Cityyn. Se käy käden käänteessä ja on täysin ilmaista.

Luo ilmainen tunnus