Blogi

Älä auo päätäsi koutsille! (Ihan vain henkilökohtaiseksi muistilapuksi lisämustelmien välttämiseksi)

Kun kerrankin malttaisi pitää suuren suunsa kiinni, niin pääsisi paljon helpommalla, eikä joutuisi jokaiseen juttuun harjoitusheittopussiksi. Siinä vaiheessa kun makaa tatamilla ja ainakin 90-kiloinen lihaskimppu painaa polvella kaulaa ja vääntää rannelukkoa yhä tiukemmalle, ei tee mieli sanoa enää yhtään mitään nasevaa. Mut maltanko mä pitää naamani kiinni…ehei. Mä nousen ylös, suoristan pukua ja sanon, että sä se tiedät miten naisia kaadetaan.

En pidä itseäni erityisen taikauskoisena. En sylje olan yli nähdessäni mustan kissan, enkä välttele tikapuiden alitse kulkemista, ellei niillä satu seisomaan humalassa oleva maalari valuvan maalipöntön kanssa. Silti olen havainnut, että tiettyjen asioiden suhteen kannattaa noudattaa tervettä varovaisuutta. Esimerkiksi, jos kaikki ansaitsemani raha ei jostain syystä pakenekaan käsistäni päivittäiseen elämiseen tai edes viikoittaiseen juhlimiseen, ei siitä kannata mainita ääneen ainakaan kodinkoneiden lähellä. Se on silkkaa ongelmien kerjäämistä, sillä kaikenlaisilla koneilla on taipumusta laueta silkkaa kateuttaan, jos ne kuulevat huhunkin ylimääräisistä rahavaroista. Hyvin pian mikro alkaa kipinöidä tai televisio näyttää pelkkää räntäsadetta. Tai jos mainitset autossa saamastasi pienestä lottovoitosta, voit olla varma, että auton alla on seuraavana aamuna iso öljylätäkkö.

Valitettavasti eroamisella tuntuu olevan aivan samantyylinen vaikutus. Pahansuovat kodinkoneet ja ilkeä viihde-elektroniikka yrittää silkkaa piruuttaan sysätä minut taloudelliseen ahdinkoon. Eron jälkeen, pelkästään tämän vuoden puolella, minulta on lauennut mm. auto, videonauhuri ja pesukone. Pahinta on, että koneiden romuttumisen tahti tuntuu vain kiihtyvän. Pian kaikki osituksessa minulle jääneet koneet ovat temppuilleet tavalla tai toisella. Onko niillä eroahdistusta tai vain ikävä ”isiä”? Huomaan tarkkailevani yhä lisääntyvällä epäluuloisuudella televisiota ja astianpesukonetta odottaen milloin ne liittyvät korpilakkoon.

No, aukeaapahan hyviä tilanteita tutustua automekaanikkoihin ja kodinkonekorjaajiin. Harmi vain, etten innostu öljyisistä haalareista ja yli 50-vuotiaista hikisistä miehistä. No, jospa tv-korjaajat ovat komeampia…

Niksipirkkaa kaikille jotka eivät omista lihaksikasta purkinavaajaa.

Mansikkahillopurkki joka ei halua aueta ei aukea vaikka sille kiroilisi. Kuumalla vedellä hautominen ei auta. Purkinpohjan napauttaminen vasten kyynärpäätä ei auta. Purkille huutaminen ei auta. Silikoninen liukueste kädessä vääntäminen niin lujaa, että silmät pullistuvat ja verisuonen poksahtaminen päässä alkaa vaikuttaa todennäköiseltä ei auta. Purkin iskeminen päin pöydänkulmaa ei auta.

Naapurin mies varmaan auttaisi – mielelläänkin, jos pokka riittäisi mennä anomaan apua hiukset märkinä, kasvot meikittöminä, pelkkään aamutakkiin verhoutuneena, välittämättä muutenkin kyseenalaisesta maineestaan naapurien silmissä: ”Kuule hei, saanko lainata sun miestäs…”

ABC:kin auttaisi. Voisivat itse asiassa ottaa uudeksi sloganikseen: ”Myynnissä hilloa helposti avautuvissa muovipurkeissa avuttomille uusiosinkuille ympäri vuorokauden!”

Kannen teurastaminen puukolla saattaisi myös auttaa. Ainakin se tuottaisi brutaalia nautintoa. Ennen sitä kannattaa kuitenkin työntää veitsen kärki kannen ja purkin väliin ja vääntää. Umpioon virtaa ilmaa ja sen jälkeen purkin avaa viisivuotiaskin. Ja jopa minä.

Eli mihis niitä miehiä tarvittiinkaan?

Sain joku aika sitten pikaviestin, jossa ennestään tuntematon kehui minua blogitekstieni perusteella huipputyypiksi ja esitti saman tien osaan ottonsa siitä, että minulle sopivia kumppaneita ei ole paljoa jaossa. En kuulemma tarvitse tosimiestä vaan sellaisen sopivan erikoistapauksen.

Olen harvinaisen samaa mieltä. Harmi vain etten voi alkuunkaan luottaa omaan makuuni tai arvostelukykyyni miesasioissa. Mies, jota kaikkein eniten himoitsen, on luultavasti se kaikkein huonoin vaihtoehto minulle. Järki ja tunne vääntävät kättä keskenään ja intuitio vetäytyy nurkkaan mököttämään. Turvallisempi ja paljon vähemmän itsetuhoinen tapa olisi ottaa randomilla vaikka kymmenes kadulla vastaan kävelevä kaksilahkeinen. Tai tehdä enttententtenteelikamentten kaikkien niiden kesken, jotka eivät kiinnosta minua pätkääkään.

Sillä minulla on taipumus ihastua niihin kaikkein mahdottomimpiin tyyppeihin. Sellaisiin, jotka erikoisella luonteellaan, omituisella huumorintajullaan, monimutkaisuudellaan, vaikeaselkoisuudellaan, ym. yleensä muiden mielestä vähän kyseenalaisilla piirteillään, onnistuvat herättämään mielenkiintoni ja uteliaisuuteni. Harmi vain, että parhaimmillaan nuo tyypit ovat sädehtivän älykkäitä, huikean huumorintajuisia sekä hykerryttävän mielenkiintoisia, ja pahimmillaan itsekkäitä, tunnekylmiä ja empatiakyvyttömiä kusipäitä. Tarvitsen heitä yhtä paljon kuin jotain tappavaa tautia – pernaruttoa vaikka. He tekevät minulle yhtä hyvää kuin aivosyöpä.

Miksi siis? Heidän rinnallaan muut miehet vain tuntuvat niin latteilta, mielenkiinnottomilta, liian yksinkertaisilta, yksitahoisilta, yksiselitteisiltä…Törmään jatkuvasti miehiin, jotka ovat yhtä eloisia kuin mummovainaan pikkuvarpaan kynsi, sielukkaita kuin nyrkkeilyhanska ja minulle yhtä mieluisia kuin juurihoito ilman puudutusta. Ennemmin kuuntelisin kuuden tunnin luennon suolistosyöpien ennaltaehkäisystä kuin viettäisin viisi minuuttia heidän seurassaan.

Elämänhallinnasta ei ole mitään tietoakaan. Poukkoilen kuin superpallo ammeessa, kimmoten sattumanvaraisesti suunnasta toiseen, joka käänteessä itseäni kolhien. Miehiä jotka kiinnostaisivat minua aidosti ei ole paljoa, ja niitä vähiä minä taas en kiinnosta pätkääkään. Helpompi olisi tehdä elinikäinen selibaattilupaus ja luopua saman tien myös platonisesta rakkaudesta. Antoisampiakin hommia on, kuten korvakarvojen kasvattaminen ja huonekasvien sielunelämään tutustuminen. Ja jos joskus tulisi kiusaus kokea parisuhteen ”autuutta”, voisi asiaa simuloida työntämällä tikkuja varpaankynsien alle ja potkimalla kiviseinää. Vähemmän se sattuu kuin sydänsurut.

Ja jos tämän verbaalioksennuksen nyt sattuu lukemaan joku mies, jota asia syystä tai toisesta koskettaa henkilökohtaisella tasolla, niin sovitaan, että tietenkään en tarkoittanut juuri sinua. Olet ehdottomasti se virkistävä poikkeus, joka vahvistaa säännön.

Oikean silmäni alla on jo kaksi päivää ollut ärsyttävä elohiiri – tai elorotta oikeastaan. Kiusalliseksi asian tekee se, että jokainen elojyrsijän liikahdus näyttää siltä, kuin vinkkaisin irstaasti silmää. Olen herättänyt epäuskoista huomiota kaikkialla missä liikun. Kestän hyvin sen, että Anttilan komea miesmyyjä iski hymyillen silmää takaisin (vaikka olikin ihan liian nuori minulle). Nielen senkin, että kassajonossa keski-ikäinen nainen virnisteli minulle paljonpuhuvasti. Mutta se vähän kävi itsetunnon päälle, kun joukko kadulla vastaan tulleita teinejä sai hillittömän naurukohtauksen.

Sen tehtävä on juottaa antimorsian tukevaan humalaan, pitää sitten kiinni tiellä roikkuvaa tukkaa, kun tämä ryynää pyttyyn ja huolehtia siitä, ettei antimorsian vietä eroyötä jonkun tuntemattoman baaripokan kanssa, vaan sammuu rauhassa omaan sänkyynsä. (Joten siis yhden rakkaan ystävän erojuhlaidea: ”siellä pitäisi sit panna ennen aamua”, on nyt virallisesti hyllytetty.)

Antikaason kuuluu myös pitää juhlava eropuhe, jossa ei säästellä sanansäilää kuvailtaessa juhlinnan kohteen entisen puolison kaikenkattavaa kelvottomuutta, uskomattomia hajuhaittoja, moninaisia vikoja ja epäsopivuutta ihanaiselle antimorsiamelle.

Ennen kaason tehtävänä oli toimia morsiamen pukijana, joten määriteltäköön, että antikaaso riisuu antimorsiamelta edes kengät ja mahdollisesti konttaamisesta likaantuneet sukkahousut, ennen kuin antaa tämän sammua puhtaisiin lakanoihin (joihin on ruusunterälehtien sijasta ripoteltu kondomeja). Suotavaa on myös varata ämpäri kyllin lähelle sänkyä. Huomenlahjaksi antikaaso voi halutessaan toimittaa antimorsiamen yöpöydälle särkylääkettä seuraavaa aamua varten.

Ennen oli tärkeää, että kaaso oli naimisissa, jotta hän ei kateellisuuttaan yrittäisi myrkyttää tulevan avioparin välejä. Antikaason taas kuuluu olla kunniallisesti naimisissa, jotta hän ei kilpaile antimorsiamen kanssa miesten huomiosta ja napsi otollisia antimiesehdokkaita tämän nenän edestä.

Yleensä kuoliaaksi vaiettu avioero ansaitsee omat seremoniansa, riittinsä ja juhlansa siinä missä muutkin isot elämänmuutokset.

Tarkoituksena on jättää eron käsitteleminen sivuosaan ja keskittyä hauskanpitoon ja sinkkuajan juhlistamiseen, sisällyttäen kuitenkin mukaan terapeuttisia, syvää symboliikkaa sisältäviä rituaaleja. Ja toki on myös sallittua morkata ”sitä sikaa, josta pääsit eroon” ja erityisen suositeltavaa on hokea: ”ansaitset parempaa”…

Koska mitään valmista erojuhlakaavaa ei ole olemassa (olisi oikeastaan aika pelottavaa, jos olisi), olen keräillyt ideoita sieltä sun täältä, keksinyt itse, lainannut kavereilta, varastanut muilta saman kokeneilta. Lisää saa lahjoittaa…

Tarjolla on ainakin suklaata ja prinssinakkeja (ensin ajattelin tuorejuustoa ja patonkia, mutta…ei nyt sentään! *hirn*) Erokakku tulee olemaan ihan jotain muuta kuin valkoinen romanttinen kermaunelma (ei kuitenkaan mikään särkynyt sydän). Sen päällä seisoo pelkkä morsian, muovisulhanen on hukutettu boolimaljaan. Erokakkua leikatessa antimorsian hyppää tasajalkaa ilmaan, sillä päätäntävalta kaapinpaikan suhteen on nyt yksin itsellä.

Erojuhlan kaikki naimissa olevat naiset kerääntyvät antimorsiamen taakse. Juhlakalu heittää olan yli entiset vihki- ja kihlasormukset, ja se joka saa ne kiinni eroaa seuraavaksi.

Jos sää sallii pistäydytään välillä pihalla kokeilemassa montako tikkaa saadaan heitettyä hääkuvaan, moniko häviää hankeen ja moniko osuu naapurin katolle.

Entisen morsiuspuvun kohtalo on vielä mietinnässä. Mahdollisesti antimorsian pukee sen päällensä alkuillasta ja ojentaa vieraille pensselit ja silkkivärejä… Mitä komeampia kirkkoveneitä sen parempi… Loppuillasta kuitenkin asu vaihtuu, sillä antimorsiamen asussa pitää tietysti olla jotain punaista, jotain seksikästä, jotain itse ostettua, jotain mieheltä saatua (eikä tietenkään SILTÄ ex-mieheltä, jonka takia erojuhlaa vietetään). Korsettitoppia, pvc-minihametta ja mustaa huntua on ehdotettu…lisää ideoita, pliis!

Siirryttäessä juhlapaikalta baanalle, ottaa morsian mukaan Axe mainoksesta tutun kappalelaskurin ja kerää siihen ”täkyinä” mahdollisimman moninumeroisen luvun illan aikana flirttaillen hävyttömästi jokaisen vastaan kävelevän kaksilahkeisen kanssa. Komeimmat kuvataan antikaason kamerakännykällä ja liitetään eroalbumiin. Tässä vaiheessa antimorsian voi myös heittää sukkanauhansa ympärillä pyörivien miesten joukkoon. Uskomuksen mukaan sen kiinni saanut on antimorsiamen seuraava ex-mies.

Kissallani taitaa viirata pahasti. Mitä ihmettä sen päässä on liikkunut kannellessaan sukkaani suussaan läpi öisen asunnon? ”Hyh, hyh, kun emännän sukka haisee hiirelle, viedään se tänne pestäväksi.”

Vai olenko itse tehnyt koomaisen unissavaelluksen Sirdaludpöhnässä?

Otava, Pikku Karhu ja Kassiopeia - öh ne olivatkin katulamppuja...

Niska on niin helkkarin jumissa, että täytynee antaa periksi yli vuorokauden jatkuneelle piinaavan itsepintaiselle päänsärylle ja ottaa yöksi joku lihasrelaksanttilääke. Paha vain, että kolmiolääkkeet saavat minut niin sekaisin, etten tahdo yöpissille mennessäni mahtua vessanovesta sisälle. Ja jos mahdun, istun sulavasti ohi pytyn. Tai unohdan avata pytyn kannen. Tai vetää housut alas.

Olen aina muutenkin suhtautunut kyseiseen lääkeryhmään pienellä ennakkoluulolla. Rentouttavat siis lihaksia – mistä hitosta ne tietää mitä lihaksia niiden pitää rentouttaa? Ettei ne vahingossa rentoutakin vaikka sydänlihasta tai – vielä pahempaa, sulkijalihasta. Kiva olisi sitten aamulla herätä kuolleena paskalätäköstä.

Minulta puuttuu täysin siivousgeeni. Sotkemisgeeni sen sijaan on vahva ja elinvoimainen. Kyllä minä vilpittömästi tykkäisin siististä kodista, mutta olen vain niin onnettoman HUONO siivoamaan. Jotta ette luulisi, että kyseessä on vain tekosyy jonka tarkoitus on peitellä laiskuuttani, kerron esimerkin.

Aikomuksenani on ihan vain viedä roskat. Huomaan, että roskiskaappi vaatii puhdistamista. Vedän lattialle kaiken sen sisällön, muovipussit yms. Huomaan, että roskasankoa kannatteleva ruuvi kaipaisi kiristämistä. Lähden etsimään ruuvimeisseliä siivouskomerosta. En löydä meisseliä, sen sijaan hoksaan kloriittipullon ja päätän laittaa saman tien wc-pytyn likoamaan pestäkseni sen kunnolla myöhemmin. Vessassa vilkaisen itseäni ohimennen peilistä ja huomaan peilissä olevat hammastahnapärskeet. Tyhjennän peilin edessä olevan tason wc-pytyn kannen päälle pestäkseni peilin. Tajuan, ettei kloriitin laittaminen nyt jonkun lahopäisyydestä johtuen onnistukaan. Menen hakemaan lasipinnoille tarkoitettua siivousliinaa kylpyhuoneesta ja huomaan, että kuivaustelineellä roikkuvat pyykit ovat kuivia. Kasaan sylini täyteen puhtaita vaatteita ja kannan ne lajiteltavaksi makuuhuoneen sängylle. Vaatekaappi on kuitenkin niin sekaisin, etteivät vaatteet millään mahdu sinne, joten päätän siivota sen. Vedän vaatteet alas hyllyltä. Huomaan, yhdet ison näköiset housut, joita on ihan pakko sovittaa…jne. jne. jne.

Mitä sain aikaan?

- Roskapussit odottavat yhä viemistä oven pielessä.
- Keittiön lattia on täynnä muovipusseja.
- Kloriittipullo on vessanpytyn vieressä.
- WC-pytyn päällys on täynnä kosmetiikkapurnukoita.
- Sänky on täynnä ryppyisiä vaatteita.
- Roskiskaappi on siivoamatta, pytty ja peili pesemättä, vaatteet viikkaamatta, eikä minulla ole edes housuja jalassani!