Että mua ärsyttävät sellaiset ihmiset, jotka ei millään usko, kun toinen puhelimeen vastatessaan sanoo, ettei pysty just nyt puhumaan. Oot vaikka kaupan kassalla/hampaita pesemässä/gynekologin sisätutkimuksessa ja puhelin soi: ”Mä oon nyt vähän pahassa paikassa, voinko soittaa sulle takas kohta?” ja aina ne vastaavat siihen just samoilla sanoilla: ”Joo, mut oota kun mä kerron ihan äkkiä vaan…”
Ja sitten se kertoo ”ihan äkkiä vaan” miten ex-mies taas käyttäytyi kuin täysi daiju ja idiootti ja miten ihmeessä sen kanssa tulikaan ikinä menneeksi naimisiin, ei kyllä yhtään ymmärrä enää. Sitä seuraa täysin epäoleellinen kuvaus siitä kuinka eläinlääkäri juuri tyhjensi koiran tulehtuneet anaalirauhaset ja kylläpähaisikinkamalanpahallejapäläpälpälä. Koska soittaja yrittää edes jotenkin ottaa huomioon hankalan tilanteesi, hän puhua pälpättää turbovauhdilla, etkä saa väliin kuin tavun sinne, toisen tänne kuu, le, mä, en, ny, to, sis, saan, voi, pu, hu, a, ny. Lääkärin käsi on kyynärpäätä myöten sisälläsi, eikä jonkun koiran perseenalus vois just sillä hetkellä vähempää kiinnostaa. Omassakin perseessä on ihan tarpeeksi miettimistä.
Jaa, että miksen vaan hylkää tai hiljennä, tai miksi puhelin ylipäätään on päällä ja vielä äänien kera, että MIKSI SIIHEN YLIPÄÄTÄÄN PITÄÄ VASTATA, JOS SE ON NIIN KAMALAN HANKALAA?
Jospa se on rikkaan amerikantätivainaan juristi joka haluaa toimittaa minulle viiden triljoonan sekin? Tai joku komea mies jolle oon joskus baarissa antanut numeron, mutta joka ei koskaan soittanut takaisin. Mietitte ehkä, ettei noihinkaan nyt niin välttämätöntä ole just sillä hetkellä vastata… Mutta entäs jos se on vaikka ainut elossa oleva mummoni, joka on juuri liukastunut jäiseen lätäkköön ja halkaissut kallonsa ja jonka viimeinen toive ennen lopullisia kuolonkorinoita on kuulla juuri minun ääneni. Oisko vähän tylyä hylätä, HÄH?