Blogi

Näytetään kirjoitukset marraskuulta 2008.

MAINOS! MAINOS! KOHTA SE ALKAA!  3

Huomenna on jo joulukuu ja silloin on aika avata Anastasian blogijoulukalenterin ihka ensimmäinen luukku *fanfaareja ja yhdennaisenaaltoja*! Ja sitten sitä kiusaa riittääkin ihan aattoon asti!

Täytyy kyllä varoittaa etukäteen, että joulukalenteri voi sisältää materiaalia, joka saattaa olla haitallista herkkätunteisille. Luvassa ei ole mitään perinteisiä hymistelyjä, tunnelmointeja, saati söpöstelyjä, ei kanelintuoksua, punaisia huopasydämiä tai vienoa kulkusten helinää. Ehei, pikemminkin katkottuja tontunpäitä, vessanpyttyyn juuttuneita sädekehiä ja Petteri Punakuonon irti puraistu nenä. Jouluilonpilaamista parhaimmillaan.

toim. huom.
Kirjoittaja on jouluvihamielinen sekopää, jonka tuottamaa aineistoa ei pidä ottaa vakavasti.


Treffivastausten parhaimmistoa, osa 1  14

Kuten tarkkaavaisimmat nettieläimet ovat huomanneetkin, harrastan muiden paheitteni lisäksi myös deittisivustoilla kalastelua. Valitettavan usein vain saaliit ovat sellaisia joiden rinnalla ruosteiset pyöränrämät, ajannussimat kumikengänraadot ja limaiset muovikassit vaikuttavat lähes houkuttelevilta. Tässäpä takaisin rapakkoon paiskattujen parhaimmat vonkaleet, olkaa hyvät…

52-vuotias isäntämies, jonka ainut kriteeri kumppanin suhteen oli se, että tämä kykenisi täyttelemään EU-tukianomukset. ”Hyvvee päivee…”

42-vuotias bi-nainen, joka etsi kolmatta pyörää. Vaikken edes harkinnut moista, annoin ihan uteliaisuudestani hänen lähettää tarjoamansa kuvan. Kannatti! En ole koskaan ennen nähnyt satakiloista lateksikorsetissa! Hmm, pitäisiköhän parittaa kaksi edellistä keskenään. Heillä on sentään jotain yhteistä. Toisella on lehmiä, toinen näyttää lehmältä!

17-vuotias poika, joka kertoi arvostavansa vanhemman naisen taitoja ja kokemusta, ja muisti myös kehaista ettei elimen koossa häviä vanhemmille. Jahas, jahas… En tiedä olenko jotenkin rajoittunut, mutta en ihan hirveästi jaksa innostua pojasta jotka kevyesti voisi olla lapseni (siis iän puolesta, ei luonteen – toivottavasti). Puhumattakaan siitä, etten halua itseäni määriteltävän ”vanhemmaksi naiseksi”…

28-vuotias Herra, joka kyseli olenko ollut tuhmana ja haluanko piiskaa. Vai pitäisikö minut kenties sitoa ja laittaa nurkkaan häpeämään? Vai nussia rajusti yleisessä wc:ssä? Hmmm, jos jotain tuollaista haluaisin, kai siitä olisi edes joku vinkki itse ilmoituksessa…

Ja eräs joka kirjoitti näin: ”Kiinnostaisiko minun Nätit alaston kuvat pientä piristystä päivään” ja ilmeisesti äkillisessä ujouden puuskassa poisti saman tien oman profiilinsa. Sääli, homoystäväni olisi saattanut osata arvostaa hänen nakuotoksiaan.

Eräs keski-ikäinen varattu miekkonen taas oli laittanut piiiitkän ja perusteellisen viestin, jossa hän auliisti ilmaisi haluavansa auttaa minua seksiasioissa. Kun hän kuulemma kokemuksesta tietää, että jos seksi ei luista on pinna kireällä, temppuiluttaa ja tulee kateutta parempiosaisia kohtaan. ”Jos haluat sitä tai tätä tietää tai kokea seksissä, niin kerro ihmeessä tunnoistasi, kokemuksistasi avoimen reilusti minulle. Kerro, mitä ajatuksia mielessäsi syntyi.” Ai mitä ajatuksia... Että onpas äijä keksinyt omalaatuisin keinon vongata pillua! Ihan pyyteettömästi, juu…

Näiden rinnalla tuntui melkein liikuttavalta se rehellinen kaveri, joka tarjoutui tulemaan kahville, vaikka on ruma ja ujo. Lähes hellyttävää yritystä oli myös henkilöllä jonka viesti kuului kokonaisuudessaan näin: ”sanko tutustua”

Kuka vielä ihmettelee, että olen sinkku?

PS Pitänee vielä väärinkäsitysten välttämiseksi mainita, että tuon täkyni ihanneikärajoiksi olen määritellyt 26-41 vuotta. Eikä deitti-ilmoituksessani anneta mitenkään ymmärtää minun olevan kiinnostunut sadomasokistisesta seksistä ja irtosuhteista tai kärsivän puutteesta. Lisäksi ilmoituksessani mainitaan sangen selväsanaisesti, että en ole kiinnostunut sen enempää varatuista miehistä kuin pariskuntien leikkikaluna toimimisestakaan.


Lässynsässynlää  5

Kyynistynköhän mä ihan pilalle? Tuntuu, että tuttavapiiri on äklövaaleanpunaisia öllöromanttisia rakkaussuhteita pullollaan. Päät täynnä rakkauskemikaalien liuottamaa aivolimaa. Kaikilla kevättä rinnoissa vaikka on jo marraskuu, perhosia vatsassa ja titityy. Ja sitten minä, joka hamuaa henkistä suolapurkkiaan jo siinä vaiheessa, kun tuttu kertoo puhelimessa makaavansa uuden rakastettunsa sohvalla toisen valmistaessa heille molemmille ruokaa.

Olen jo pitkään ollut sitä mieltä, että vastarakastuneet pitäisi lähettää jonnekin autiolle saarelle tai kuuta kiertävälle radalle siihen asti, kunnes tulevat taas järkiinsä. Fenyylietyyliamiinimyrkytyksen kourissa tervejärkisestäkin ihmisestä tulee omituisia lässyttelevä vanupää, jota ei saa enää houkuteltua Anastasian kanssa baariin tai mihinkään muuallekaan ilman omaa hania.

Yhtäkkiä ennen niin itsenäinen ihminen ei kykene sopimaan pienintäkään menoa kysymättä mielipidettä omalta kultamussukaltaan. Alkavat puhuakin monikkokieltä, mokomat! ”Ei meillä mitään ole, tullaan oikein mielellään.” Arghh, kehtaa siinä sitten sanoa, että oikeastaan kutsu koski vain toista teistä…

He alkavat myös toimia oman persoonallisuutensa vastaisesti. Ikuinen penkkiurheilunvastustaja kertoo silmät säihkyen haluavansa ehdottomasti nähdä ammattinyrkkeilyn keskisarjan MM-ottelun uusinnan telkkarista, eikä sen takia voikaan lähteä kanssani elokuviin. Vannoutunut liharuoan ystävä hehkuttaa soijapihvien erinomaisuutta. Ja se kaikkein sitoutumiskammoisin sinkkuystävätär tuijottaa lasittunein silmin kultakaupan kihlasormustarjousta.

Ja kaikki mitä oma pupunen tekee on automaattisesti söpöä ja lutusta, riippumatta siitä miten paljon kyseinen toiminta on aiemmin ärsyttänyt. On pikkuisen vaikea pitää pokkaa, kun toinen vakuuttaa maanisella innolla, ettei se kuorsaaminen oikeastaan yhtään haittaa. Että itse asiassa se on aika suloista. Tietäen, että viimeistään puolen vuoden päästä sama nainen on valmis tunkemaan miehen suuhun hikisen sukan tukehtumisvaarasta huolimatta, saadakseen nukkua heräämättä edes yhden yön. Ja pieninkin toisen tekemä saavutus paisutellaan mielettömiin mittasuhteisiin. Siis voiko aikuinen nainen oikeasti muka innostua siitä, että mies on pessyt vessanpöntöstä jarruraitansa sitä erikseen pyytämättä?

Minäkö mustasukkainen? KYLLÄ!
Minäkö kateellinen? Ehdottomasti!