Blogi

Miksi aina kun näyttää vähän paremmalta niin jokin asia menee pieleen ja sitten luisutaan taas kaks pykälää alemmas kuin aiemmin? Miksei asiat vaan voi kerrankin mennä hyvin?

Työpaikka meni alta. Tekis mieli avautua mutten sitä voi tehdä, netissä kun tosiaan kaikki on julkista. Mutta sanottakoon sen verran että asiassa on sen verran paljon epämääräisyyksiä ja laiminlyöntejä että ammattiliitto ottaa asian syyniin ja mahdollisesti lähdetään sitten lakiteitse hakemaan hyvitystä jos se nähdään aiheelliseksi.

Ei ole voittaja fiilis, ei. Tästälähin tulee olemaan hyvin vaikea luottaa yhdenkään työnantajan rehellisyyteen, kaikesta täytyy olla mustaa valkoisella tai muuten sitä ei ole olemassa.

Tosin, jos hyvin käy niin arveltua aiemmin mun ei enää tarvi näitä miettiä vaan pystyn työllistämään itse itseni. Toivotaan parasta että suunnitelma toteutuisi. Viimeisen 4kk sisällä nimittäin olen löytänyt oman sisäisen yrittäjäni ja todennut miten hankalaa on työskennellä jonkun toisen alaisuudessa. Se tuntuu olevan täysin vastoin mun luonnettani että toinen sanoo "tee!" ja minä vain teen enkä vaikuta asiaan mitenkään enää itse.

Pitäkää cityläiset peukkuja mulle että saan myytyä ideani (ja itseni;) eteenpäin ja homma onnistuu .

yleisesti ottaen juon harvoin ja kohtuullisesti, joskus sitten kerralla enemmän ja kunnolla. Eilen oli sellainen ilta. Oltiin kahden vanhan ystävän kanssa syömässä ja jatkettiin iltaa pilkkuun asti. Törmäsin kahteen vanhaan luokkakaveriin joita en ole nähnyt sitten peruskoulun loppumisen. Toinen oli äskettäin saanut vauvan ja toinen mennyt kihloihin.

Voisi luulla että noin kahden vuoden totaalinen alkoholittomuus olisi jollain tavalla herkistänyt (tms.) niin että vähäisemmästäkin määrästä tulee humalaan. Näköjään kuitenkin on päinvastoin. Viinapää on kehittynyt sellaiseksi että käy kalliiksi käydä baarissa. Eipä sillä, ei sinne kovin usein tarvikaan ryysätä ja hauskaa on myös selvinpäin (kyllä, ihan oikeasti).
Vaan kaukana on ne nuoruusvuoden kun humalaan tuli puolikkaasta siideristä... Ei sillä, että sitä aikaa silti kaipaisi, ainakaan nyt kun tuli vanhaa päiväkirjaa teinivuosilta lueskeltua. Kyllä oli elämä rankkaa silloin :D

Vaikka horoskoopit olisivatkin kuinka huuhaata tahansa, joskus niistä löytyy pelottavia yhteneväisyyksiä tosi elämään.
Itse olen rapu ja muut vedenmerkit luetellaan aina ravun parhaiksi ystäviksi ja kumppaneiksi. Näin nopeasti laskettuna lähipiirissäni on 4 skorpionia, 3 kalaa ja 3 rapua. Lisäksi useampi muukin tuttava lukeutuu näihin merkkeihin.

Jännittävää, eikö totta... :D

Rapunainen:
Rapunainen voi olla pahimmillaan oikutteleva kiukkupussi. Hän on erityisen tarkka kodistaan ja taloudestaan. Rapunaiselle rahojen laskeminen on elinehto. Rapunaisen ja Rapumiehen on vaikea lopettaa ihmissuhteita. Tämä johtuu heidän omistushalustaan, joka Ravun kohdalla tarkoittaa todellakin kokonaan omistamista. Rapunainen saattaa tulkita kumppaninsa tunnetiloja lähes pelottavalla intensiteetillä ja tarkkuudella. Rapunainen kärsii myös syyllisyyden tunteista. Varsinkin lasten ja uran välillä luoviminen saattaa olla Rapunaiselle kova paikka. Hän kun ei silloin tunne riittävänsä mihinkään. Rapunaiset ovat melko ahdistuneita henkilöitä, mutta he kykenevät peittämään sitä kiitettävästi. Rapunainen saattaa esittää kovaa, mutta hän on pohjimmiltaan hyvin epävarma tunteissaan. Rapunainen saa hetkittäisiä avoimuuden puuskia, joita myöhemmin katuu. Rapunaiset ovat herkkyydessään hyviä äitejä. Heillä on taipumusta myös läheisriippuvaisuuteen. Rapunainen osaa tarvittaessa olla myös jonkintasoinen peluri. Rapunaiselle viini ja takkatuli on lyömätön yhdistelmä.

Rapu sängyssä:
Rapua kuvaillaa erittäin lämpimäksi rakastajaksi. Hän on kaikessa tunteellisuudessaan hyvin huomioonottava. Ravuilla saattaa kestää kauan ennenkuin he ovat valmiita sänkypuuhiin, mutta kun lämpö on päällä, se onkin sitten menoa. Rapu on rakastajana mielikuvituksellinen. Ravun kanssa puuhatessa ei ole yllätys, jos kerta toisensa jälkeen hihasta löytyy uusia temppuja. Rapu on kuitenkin kausiluontoinen rakastaja. On aikoja kun hän haluaa useasti, ja sitten aikoja kun häntä eivät nämä puuhat voisi vähempää kiinnostaa. Rapuja on sanottu myös kovan pornon kaappiharrastajiksi.

Totta joka sana! (jaksoiko kukaan lukea?)

Loukkasin eilen krav maga treeneissä oikean käteni. Ilmeisesti torjunta osui käsivarressa johonkin hermoon koska koko käden mitalta pikkusormesta ja nimettömästä kyynärpäähän sattui. Vaan vähän mietityttää kun sattuu edelleen, olisko siinä käynyt sitten jotain muutakin. Täytyy tämä päivä katsoa ja sitten kysäistä työterveydestä jos ei kipu mene ohi.

Mun työ on siitä huono (tai siis hyvä) että aina täytyy olla fyysisesti hyvässä kunnossa. Tarkoittaa siis sekä peruskuntoa että näitä akuutteja sairastapauksia ja tapaturmia. Vaikka 90% työstä on fyysisesti helppoa (ja henkisesti raskasta) niin aina täytyy olla varautunut niin että sitä 10% fyysisesti (ja henkisesti) erittäin suurta rasitusta pystyy kestämään. Pahimmillaan voi joltakulta mennä henki jos töissä puolikuntoisena on.

Toisaalta se on myös hyvä, on jatkuva motivaattori pitää itsensä hyvässä kunnossa. Kuntokuuri on ollut nyt menossa ja ihan kohtuudella on mennytkin. Viime viikolla en päässyt treenaamaan mutta huomaa kyllä että kunto on noussut siitä kun aloitin alkuvuonna. Tietysti näin pitkän tauon jälkeen, lähes 5 vuotta aktiiviliikunnan lopettamisesta, kunto nouseekin alussa melko nopeasti. Painoa on tippunut parisen kiloa mutta eipä tämä nyt vielä paljon ole. Vaan parashan se on loiva suunta alaspäin. Toukokuussa on sitten tarkoitus vaihtaa osa aerobisesta punttisali treeniin.

Taitaa olla kyllä myös vähän kevättä rinnassa, sellaisissa maailmoissa pyörii ajatukset että on näköjään talviunesta herätty. _Hyvin pitkästä_ horroksesta. Voi noita hormoneita... ;)

Aamulla nukuin liian pitkään ja myöhästyin töistä. Koko päivän olen ollut huonolla tuulella muutenkin.

Hyvä asia tässä päivässä oli se että sain pomon sanomaan kyllä ehdottamiini tapahtumiin. Pääsen vihdoin järjestelemään niitä kunnolla kun on suunnitelmat hyväksytty.

Luin lehdestä juttua joka kertoi vanhemmista joiden lapsi on tehnyt itsemurhan. Kyllä siinä meinasi itku itsellekin tulla. Omassa suvussa on yksi itsemurhatapaus jokunen vuosi sitten, joskaan ei ihan lähisukulainen ollut, mutta silti. Muutenkin aihe on melko läheinen. On vaikea kuvitella sitä epätoivoa mikä tuollaiseen ratkaisuun päätyvällä ihmisellä on.

Menipä vetistelyksi nyt..

Jatkuva väsymys vain vaivaa. Illalla voisi vaan mennä suoraan sänkyyn ja päivällä tarvii silti unet. Ja yleensä ne päiväunet venyy niin pitkiksi että tulee kiire, on sitten mihin tahansa menossa. Kotonakin pitäisi tehdä jotain, välillä on ihan suotavaa pestä pyykkiä ja tiskata vaikka. Myös jonkinlainen sosiaalinen elämä työpaikan ulkopuolella olisi ihan kiva olla.

Elämää on tosin kyllä nyt hieman enemmän ollutkin. On tullut käytyä iltariennoissa ystävän kanssa muutamaan kertaan. Vaan kun en ole bilehile niin ei sitä kovin paljon jaksa. Aina sillon tällön on mulle ok.

Töissä on ihan mukavaa ja kun pääsee itsekin uimaan ja salille niin alkaa pikkuhiljaa sitä kuntoa löytyä. Tiukka kuntokuuri pitäis huhtikuun loppuun asti vetää, enimmäkseen aerobista ja sitten painottaa saliharjoitteluun enemmän. Jos nyt ei vielä kesäksi pääse "rantakuntoon" niin hyvin lähelle ainakin. Tarkoitus olisi siis :D

Säästyin ylinopeussakoilta täpärästi kun tuossa aamulla ajellessani huomasin ajavani ylinopeutta ja hiljensin vauhtia, mutkan takana olikin sitten poliisit passissa ja nopeuksia mittaamassa. Liekö ollut etiäinen tai jotain? Ajokorttiakaan ei olisi ollut mukana jos olisivat pysäyttäneen.
Ovat viime päivinä pojat olleet ahkerasti nopeuksia kyttäämässä (mikä on kyllä hyvä asia) mutteivat ole minua vastaan tulleet vielä.

Säästin siis hyvän summan rahaa tänään.

Tuossa pari viikkoa sitten otin toisen tatuointini. Nyt on lohikärmeksillä parinsa. Melko paljon kivuliaampi paikka tuo alaselkä oli kuin mitä olkapää, mutta Aku Ankkoja lukien aika kului kohtuullisesti. Tekemiseen kului n. 3h.

Jännä fiilis oli kun radiosta tuli muutama Apulannan kappale, sanat sopivat niin tuohon hetkeen:
"Kipu kuolee huutamalla...miten kauan sitä kestää, ei, sitä ei voi tietää. Keneen sattuu ja kuinka paljon, siitä kysymys elämässä kai on... Maailman pisimmät tunnit, niiden otteeseen jää kiinni..."
Ja
"Silmistäs huomaa kun sun on vaikee häivyttää
Palaa sun kurkussas jota et tahdo näyttää..
...Savuna ilmaan ei voi estää
Verenä hiekkaan ei voi kestää
Kivusta nautintoon on matkaa
Pelottavan vähän..
...Teet niinkuin sun täytyy tehdä..."

Samalla otin myös se lävistyksen nänniin. Luultavasti tuo kolmen tunnin kuvan hakkaaminen turrutti jo kipukeskusta niin ettei sen laittaminen tuntunut juurikaan miltään.

Vaan nyt on ihoa neulottu niin että taas hetken kelpaa olla. Ei sitä tiedä milloin taas himo iskee. Outo tämä kehonsa muokkaamisen aikaansaama riippuvuus. Mutta nyt toistaiseksi keskityn muokkaamaan sitä vain itse ja sisältä päin, tiukka kuntokuuri edessä.

Kahvi loppu. Kohta alkaa jomottaa nuppia. On sitten pitänyt siihen myrkkyyn itsensä koukuttaa. Sitä vaan ihminen on niin heikko.
*Poistuu suorittamaan katumusharjoituksiaan...*

Jälleen sairaslomalla. Lääkäri lykkäsi käteen perjantaina viikon sairaslomapaperin poskiontelotulehduksen takia. Meneehän tää aika kotona siinä missä töissäkin, mutta kun on saanut itselleen motivaation korkealle liikkua ja tehdä ihmeitä tällä kropalle niin sit ei voi. Ja olokin on kyllä sen mukainen ettei kannata, mieluummin kerralla sairastaisi tämän pois kuin itseään rääkkää puolikuntoisena ja on aina vaan kipeä.

Ilmeisesti "tervellisintä" olisi aina vaan istua kotona neljän seinän sisällä, liikkua sohvan ja jääkaapin väliä, olla nostamatta mitään roskapussia painavampaa (mieluusti ei sitäkään) ja tunkea suuhun mitä sattuu kiinni saamaan (jos sitäkään viittii). Pysyis terveenä, mieli maassa ja masentuneena, paisuisi minkä kerkeää ja kynnys tehdä mitään vaan nousisi. Juuri näin...