Känny soi, päässä soi

Rahanahne naikkonen. Se mä taidan olla. Työkaveri ilmoitti, ettei voi huomenna tehdä omia hommiaan ja kysy mua tuuraajaksi. Ja mähän heti lupauduin, kun siitä tulee taas vähän lisää rahaa.. Vaikka oikeasti en jaksais tuurata.

Ja taidanpa olla materialistikin. Kun tunnun rakastavan enemmän tavaroita kuin ihmisiä. Silti mulla ei oo kämppä eikä elämä täynnä turhia tavaroita, mutta eipä siellä ole liikaa niitä ihmisiäkään :)

Tai sitten tää on vaan väsyneen sunnuntain puhetta. Ja oonkin seuraavassa hetkessä antelias ja lämmin nainen, joka ei halua materiaa vaan pelkkää rakkautta...

Eilisen blogin kysymys taitaa pitää edelleen paikkaansa. Kuinkahan vanhaksi sitä pitää elää, ennen kuin tuntee itsensä... Tosin mielenkiintoisempaahan tämä elämä on, kun ei ole liian sinut itsensä ja muiden kanssa :)

Koska jos ei mitään muuta enää opi, oppii ainakin jotain itsestään.

Mun paikka maailmassa on vielä avoin kysymys ja tuskin se koskaan täydellistä vastausta saakaan.

Näin mennään maanantaita kohti.

- Lilli -