Blogi

Kamalaa, mitä unta mä näin viime yönä. Mulla oli penis ja mä yritin käydä kusella, mutta enhän mä osannut... Toi oli vaan osa unta, mutta ainoana jäänyt kunnolla mieleen. Saan shokin, kun vain mietinkin tota kuvaa mielessäni *kauhun väristyksiä*. Onneksi kuitenkin peilistä katsoo vielä nainen :)

Mä harvoin muistan uniani, mutta näytän ikävä kyllä muistavani juuri sellaiset, joita ei tarvitsisi. Milläköhän tavoin sitä näkisi sellaisia mukavia unia, joissa lepäilee kukkaniityllä, aurinko paistaa ja linnut laulaa ja kaukana kavala maailma? Eikä mitään ihmeunia, joissa ei ole päätä eikä häntää.

Hirvittää ajatellakin, mitä unia saatan ens yönä nähdä. Uskallankohan mennä nukkumaan ollenkaan...

Mutta kyllä vois Freudilla olla mielenkiintoista sanottavaa näistä mun unista :)

Ja parastahan tässä on se, että city on syyllinen näihin mun ihmeuniin. Mä oon ilmiselvästi lukenut liikaa noita keskusteluja, joissa puhutaan strap-oneista ja vaikka mistä. City-paholainen vaikuttaa siis siveellisiin uniinikin.

Pitäisiköhän tehdä parannus ja lopettaa keskustelujen lukeminen... Mutta toisaalta: mitäpä sitä addiktiolleen voi.

- Lilli -

Onkohan ajankulku muuttunut samalla kun ite on kasvanut? Kun lapsena tuntui, että aikaa on vaikka mihin. Ja nyt kun on jo aikuistumaan päin, tuntuu, että sekunnit ovat lyhyempiä kuin ennen, tunnit ja minuutit samaten. Päivät menee vinhaa vauhtia, vaikka mitään ei edes teekään... Niin kuin tänäänkin.

En tiedä, mitä olen tänään tehnyt. Ja nyt on jo ilta. Mihin ovat kallisarvoiset sekunttini kadonneet? Miksi olen tuhlannut ne? Vai olenko? Elänythän mä kuitenkin olen, vaikka en hikihatussa ole rehkinytkään.

Olenko oikeasti ajautumassa siihen oravanpyörään, että jos ei täytä päiviään kaiken maailman touhuilla, ei mikään ole mitään? Haluaisin kuvitella, että pystyn olemaan vielä edes yhden päivän tekemättä jotain ns. tärkeää esim. elantoni eteen. Haluaisin kuvitella, että osaan nauttia elämästä myös tällaisina päivinä, jolloin ei itsekään tiedä, tekikö mitään. Tällaisina päivinä, jolloin sohvalla makaaminen on rankin homma, mitä päähän pälkähtää...

Niin, kyllä se aika menee eri tahtiin nyt. Ei minuutti ole enää 60 sekuntia vaan tuplaten se, niin paljon nykyihminen minuuttiinsa tekemistä mahduttaa. Plääh meitä.

- Lilli -

Näin sinkkunaisena Bridget Jonesia on pakko analysoida. Olenko samanlainen? Onko Ms Jonesissa jotain kaikille sinkkunaisille tyypillistä? Käyttäydynkö samalla tavalla, elänkö samalla tavalla?

Otetaanpa esimerkiksi Ms Jonesin päiväkirjan kirjoittaminen. Hittolainen, mähän kirjoitan nytkin päiväkirjaa! Mutta pelastukseksi täytynee sanoa, että tuskin päiväkirjan kirjoittaminen on tyypillistä vain sinkkunaisille :) Ainakaan tämän cityn mukaan...

Mites sitten Ms Jonesin suhtautuminen miehiin... Jones suhtautuu sekä sanavalmiisti, flirttailevasti miehiin että joskus mykkäfilmin tavoin, antaen itsestään vähemmän mairittelevan kuvan. Samma här. Riippuu miehestä kumman reagoinnin hän saa osakseen. Ja olen huomannut, että joskus se riippuu paikastakin. Esimerkiksi netissä on välillä todella helppoa esittää sanavalmista, kun on kiinnostunut tietystä miehestä. Oikeassa elämässä harvoin pystyn siihen.

Entäpäs Ms Jonesin nyyhkyleffojen katseleminen yöpuvussa, mässyttäminen ja nyyhkyballadien hoilottaminen... No mutta, kyllähän kunnon sinkkunainen kaipaa aina välillä selkeää tyttöjen iltaa, joka on helppo järjestää yksinkin :) Mä ainakin järjestän sen melkein joka viikko. Muuten, tekeekö tätä kovinkaan moni seurusteleva nainen? Voisiko tämä olla todellinen sinkkunaisen piirre?

Mitään johtopäätöksiä ei näiden esimerkkien valossa pysty tietenkään esittämään. Ja en esimerkiksi Ms Jonesia pidä mitenkään mahtavana sinkkunaisen ilmentymänä - hänessä on sellaisiakin piirteitä, joita en itsessäni ainakaan tunnusta :)

Kunhan pohdiskelen.

- Lilli -

Ei aina eikä esim. tänään. Mä olen nimittäin tehnyt töitä. Jep, minä! Levoton olo on häipynyt ja oon saanut aikaiseksi kaikenlaista. Oon harrastanut tiedonhakua ja tehnyt suunnitelmia parille seuraavalle viikolle, päivittänyt kalenteriani ja edistänyt tutkimustani. Ankaraa aivotoimintaakin liittyy tälle päivälle, mikä ei todellakaan ole vakiojuttu :)

Olen ylpeä itsestäni, koska en ole istunut taas kerran koko sunnuntaita pylly vasten sohvaa. Pitäisi varmaan ottaa tämä tavaksi - ahkera sunnuntai.

Oikeasti luulen, että tämän takana on niinkin yksinkertainen juttu, että olen sekoittanut päivät. Elänkin jo maanantaita...

Mutta kuitenkin. Loppuilta on pyhitetty televisiolle ja ehkä netille. Ja huomenna - mikä päivä se sitten lieneekään - aion olla vielä ahkerampi kuin tänään.

(Ketähän mä juksaan...)

Lopuksi: olipas se kiva taas, kun tuli Suomelle jälleen yks kulta. Mutta mitenkähän käy Oscareitten ens yönä?

- Lilli -

Laiska, se mä oon. Varsinkin tänään. Sama levoton ja saamaton olo on jatkunut tänään, joka alkoi eilen. Aamupäivän sai sentään kulutettua mäkihypyn parissa ilman sen kummempia panostuksia, mutta sen jälkeen onkin ollut hankalaa. Mietin esimerkiksi, jaksanko lähteä kirjastoon vai en? Tarttenko todella kirjoja juuri nyt, kun pitäisi tehdä muutakin? Meni puoli tuntia pelkästään siihen, että pähkäilin tuon asian kanssa... Enkä tietenkään mennyt.

Oi miksi sitä onkaan välillä näin saamaton ja laiska? Kadehdin niitä ihmisiä, joilla on energiaa esim. käydä joka päivä lenkillä. Mulla ei oo aina edes energiaa pukea päälleni ja lähteä lähikauppaan.

Ja tää ei ole mitään kevätväsymystä, tää on vaan yks mun ihanista piirteistäni. Mulle sohva vaan on joskus liian mukava paikka ja kaikki muu jää silloin toiseksi. Valitettavasti mun työkin on sellaista, että pystyy välillä jäämään kotia tekemään töitä. Arvatkaa, kuinka hyvin niitä silloin teen...

Äh, ja taas mä valitan. Havahduin nimittäin tossa pari viikkoa siihen, että mä valitan ihan helvetisti erilaisista asioista. Ja päätin vähentää ja olla paljon positiivisempi. Hah! Hyvin olen näemmä onnistunut :)

Lopetan nyt valitukseni ja hyväksyn laiskuuteni. Olen saamaton ja sillä siisti!

- Lilli -

Niin ne asiat muuttuu parissa päivässä. Vielä keskiviikkona murehdin työkaverilleni, että miten on töitä tän kevään jälkeen. Ja tänään sain sitten meilin, jossa tarjottiin töitä. Onpahan ainakin kesäksi ja alkusyksyksi jo varmasti jotain hommia, ettei tartte kerjäämään ruveta :)

Mukavan positiivinen asia Suomen kahden kullan lisäksi.

Ja en ole alkoholisti, vaikka otan tällekin asialle yhden oluen :) (vrt. edellinen blogimerkintä)

Ja jotta mentäisiin ääripäästä toiseen, olipas Sydämen asialla -sarjassa synkkä ja surullinen jakso :( Onneksi siihenkin voi ottaa oluen.

- Lilli -

Tänään alkoi sitten MM-kisat. Suomi sai jopa ensimmäisen mitalin, pronssisen sellaisen. Olen pienen ikäni tykännyt seurata hiihto- ja mäkilajeja, ja odotin näitäkin kisoja. Katselin sitten tänään päivällä noita sprinttejä, mutta eipä se enää niin kauheasti kiinnostanutkaan. Katselin välillä muitakin kanavia ja luin. Harmittaa. Olisi niin kivaa taas kannustaa suomalaisia kotisohvalla ja intoilla hyvistä suorituksista ja itkeä huonoista. Mutta ei nähtävästi tarvitse tehdä niin.

Huoh. Mitähän sitä sitten tekee, kun mitään noita isoja kisoja ei enää jaksakaan seurata.

Oonko mä vieraantunut penkkiurheilusta vai onko kyse siitä, että urheilu on muuttunut liikaa? Voi olla, että sprinttihiihto ei vaan ole mun mieleistä katseltavaa. Eli pitää tsekata tilanne uudestaan, kun perinteiset lajit astuvat kuvaan. Ehkä toivoa ei ole vielä menetetty.

On se pronssi silti mukava juttu. Harvoin urheilukisoissa Suomi saa ekana päivänä mitalin :)

Siideri sen kunniaksi.

- Lilli -

tulla kotiini. Olin melkein viikon vanhempien luona lomailemassa ja tänään sitten tulin takas. Ja että oli ihana tunne astua omasta ovesta sisään. Mä oikeasti rakastan omaa kämppääni. Se ei ole täydellinen, siinä on paljonkin vikoja ja suunnittelen koko ajan jotain muutoksia siihen. Kuitenkin se on lämmin, turvallinen paikka, josta teen täsmäiskuja milloin minnekin :)

Rakastan minisohvaani, jossa kulutan ehkä liikaakin aikaa. Rakastan keittiönpöydän penkkejä, jotka nitisevät ja natisevat, kun päälle istuu. Rakastan mattojani, joita olen haalinut sieltä täältä. Rakastan kirjahyllyäni, jota en muista tarpeeksi usein siivota. Rakastan niitä kahtakymmentä kynttilänjalkaa ja -alustaa, joille ei ole mitään fiksua paikkaa, joten ne lojuvat jokaisella vähänkin vapaalla tasolla. Rakastan tätä koko kaaosta, joka on täysin minun aikaansaamaani.

Rakastan siis olla kotona. piste.

Vuokra kuitenkin nousee kohta, joten saa nähdä, miten käy jatkossa. Joudunkohan siirtämään rakkauteni seuraavaan kohteeseen jo hyvinkin pian? Toivottavasti en. En halua muuttaa tästä mihinkään.

- Lilli -

Mä olen tullut liian pehmeäksi. Se nähtiin tänään. Vielä muutama vuosi sitten olisin kestänyt monen tunnin pakkasessa oleilun kunniakkaasti, nyt ei arvokkuudesta voi puhua laisinkaan. Niin hienosti meikäläinen käveli maneesista autolle varpaat tunnottomina, reidet kylmettyneenä ja sormet lapasissa toisiinsa pusertuneina. Mahtoikohan tuo olla kävelyä ollenkaan... Onneksi en kuitenkaan ollut ainoa, joka sieltä lähti hassusti kävellen :)

Mulla ei siis ole enää minkäänlaista kylmän sietokykyä. Tai ainakin se on heikkoa sellaista. Syy voi kyllä olla muussakin kuin pehmenemisessä, esim. huonoissa vaatteissa. Pitäisiköhän siis opetella uudestaan pukeutumaan näille leveysasteille?

Tosin se voi olla turhaa, jos meillä ei kohta talvea ole enää ollenkaan - tai ainakaan sellaista talvea, millaisena me ollaan se opittu tuntemaan :)

Eli tässä ei nyt tiedä, mitä haluaisi. Talveako, jossa ei tarvitsisi palelluttaa jalkojaan? Vai talveako, jossa pärjää ilman kunnon talvitakkia ja jossa laskettelukeskuksissa mennään tekolumilla?

Ehkäpä ostan vain uudet kunnolliset talvikengät, sellaiset vanhanmalliset.

- Lilli -

Mr Darcy on ylpeä ja ennakkoluuloinen herra. Tutustuin häneen jokunen vuosi sitten ja suoraan sanottuna jokin hänessä iski kunnolla. Olen edelleenkin ihastunut häneen; siinä miehessä on jotain kutkuttavaa. Täytyy kyllä myöntää, että saatan aina välillä sekoittaa kyseisen herran häntä näyttelevään mieheen :) Järjetöntähän tämä on, myönnän.

Mr Darcylla on tietenkin puutteensa, mutta oikeasti hän on tehnyt hyviäkin tekoja. Jostain syystä aamulla heräillessäni aloin miettiä, millainen mr Darcy olisi nykyaikana ja onko nykyajan miehissä darcymaisia piirteitä. Tekevätkö miehet minkälaisia hyviä tekoja?

Ensinnäkin mr Darcy 'pelastaa' ystävänsä huonoksi luulemastaan suhteesta. Kuinka moni nykymies tekee tai tekisi samoin ystävälleen? Puuttuvatko miehet toistensa tekemisiin tuolla tavalla? Olisiko se edes hyvä teko?

Toiseksi mr Darcy vierailee kiltisti ärsyttävän sukulaisnaisensa luona, joka haluaisi hänen naivan nukkavierun tyttärensä. Mites on? Vierailetteko teitä rassaavien sukulaisten luona? Ja teettekö sen velvollisuudesta vai masokistisista syistä? Kuinka moni mies jaksaa istua tylsän sukulaisen luona jaarittelemassa typeristä asioista juoden samalla kylmää teetä (kun oikeasti tekee mieli vahvempaa!)ja syöden kuivia keksejä?

Kolmanneksi mr Darcy pelastaa siskonsa rahoja jahtaavan idiootin kynsistä. Tekisittekö te samoin omille lähisukulaisille? Vai ajattelisitteko, että kyllä systeri tai veli selvittää omat asiansa?

Ja en vihaa nykymiehiä, jos joku niin luulee tämän kirjoituksen perusteella. Joskus on vaan mukavampaa sukeltaa fantasiamaailmaan ja toivoa olevansa mr Darcyn tyyppisen miehen rakastettu :)

Tosin voi olla, että kyseinen herra olisi liian ylpeä rakastumaan kaltaiseeni nykyajan naiseen :)

Ehkäpä tyydyn siihen, mitä todellisuus tuo. Se vain voisi olla enemmän tai vähemmän mr Darcyn näköinen [lue: Colin Firthin näköinen]...

Mutta onneksi on lauantai ja voin jatkaa fantasiamaailmaan sukeltamista kalsarikännien avulla.

- Lilli -