Aineksina ajatuksia ja tekoja.
- Nukuin myöhään, eikä tehnyt mieli herätä, koska näin ihmeellisiä unia
- En lähtenyt sukulaisen synttäreille, mutta pääsin kuitenkaan syömään toiseen paikkaan täytekakkua
- Muistin jopa onnitella äitiäni ja mummuani, jotka täyttivät tänään vuosia
- Olen häirinnyt siskoni puhelua puhumalla kovaan ääneen vieressä; onneksi puhelimessa oli meidän yhteinen hyvä kaveri, se ymmärtää
- Kävin alkossa ja ruokakaupassa, joissa kummassakin oli liikaa väkeä ja tuli ostettua myös liikaa tavaraa
- Tosin jääkaappi on niin iso, että ei se täyteen tullutkaan
- Olen jutellut mesessä enkä suostunut lähettämään kuvaani henkilölle, joka on täällä cityssä kuitenkin nähnyt kuvani
- Olen lukenut MeNaiset-lehteä ja muutaman horoskoopin mm. rakkaushoroskoopin tälle kesälle :)
- Olen seurannut, kun siskoni imuroi; itse en tehnyt mitään, laiska kun olen
- Melkein nukahdin ruokapöydän ääreen, kun olin syönyt
- Mummon luona oli vierailemassa myös isän veljen perhe, ja mä mietin, että kyllä niillä on ressi kakara se nuorimmainen
- Mietittiin tarkkaan, mitä halutaan juoda viikonlopun aikana, tsekkasin jopa Googlesta drinkkiohjeita -> lopputulos: valittiin alkossa sitä, mikä vaikutti hyvältä
- Olen vain kerran lukenut cityn keskusteluja ja pari kertaa käynyt katsomassa näitä blogeja - siitä huomaa, että on kesä :)
- Nyt suunnittelen saunan päälle laittamista ja sen jälkeen oluen juomista
- Olen ollut tyytyväinen värjättyihin hiuksiini
- En ole tänään kertaakaan miettinyt raha-asioitani
- Päivän aikana on kerran mainittu Ajankohtainen Kakkonen :)
- Saatan vielä katsoa Teoria miehistä -jakson ja lukea kirjaa, tai sitten en
Huomiseen.
- Lilli -
1 kommentti
Anonyymi
5.12.2021 11:23
Täältä löydät pian seksiä, suhteita, Deittailua --> http://dating24.me
Vastaa kommenttiin