1295

on kuukausista jaloin. Ehdottomasti. Kun joku asia elämässäni lähtee luisumaan alamäkeen, yleensä toiset seuraavat sitä riemusta kiljuen ja vauhtia tuuppien. Minä jos joku sen olen tietävinäni, herra Murphyn suosikkikiusankohde kun…

valoisan hetken (lat. lucida intervalla). Tästä päivästä eteenpäin tämä on muotiblogi. Toisin sanoen kirjoitan viidenkymmenen sanan lauseita siitä, minkä juuttisäkin olen milloinkin ostanut ja minkä karvamankelin kanssa tuo juuttisäkki parhaiten…

– saanko istua seuraan? – johan istuit. – mitäs noin nätti tyttö täällä yksin istuu? – kyylään tässä tilaisuutta raahata joku pahaa-aavistamaton miehenalku kotiini. – heh heh. voinko tarjota sulle…

Olen jo muutama tovi sitten hiffannut, että vastoin parempaa tietoani en ehkä olekaan penaalin terävimpiä kyniä. Ilmeisesti kaikki unohtumattomat ja satunnaisesti myös unohdetut yöt parhaan ystäväni alkoholin seurassa ovat alkaneet…

– noniih ja mikäpä se on murheena? – mulla on sydänsuruja. – voi, no kuule, kyllä aika niihin auttaa ja… – ei SELLAISIA sydänsuruja, urpo. Yhden miehen sydämeen ei mahdu…

koskaan viettänyt aikaasi itseäsi huonommassa seurassa? Minä olen. Se ei ole lasten katseltavaa. Tätä kirjoitusta ei koskaan ole edes tarkoitus julkaista koko alastomassa kauheudessaan. Päivämäärän vuoksi kirjoittelin muutaman sanasen. Siitä…

– onhan sulla kotiavaimet? – joo joo, en viitsi enää edes katsoa *släm* – tuota… – mitä…? – mun käsilaukku.. – mitä sä yrität kertoa…? – no kas kun se…

olisi täysi Fiskarsin keittiöveitsisarja. Sen voi tulla poimimaan selästäni. Yksi tylsähkö rapuveitseksi luokiteltava löytyy tuosta vasemman rinnan alapuolelta.

Tänään mennään junalla Jurmalaan biitsille. Löydämme parhaat päivänsä nähneen rakennuksen, joka muistuttaa etäisesti rautatieasemaa, ja jossa väki pyörii kuin ryssät anttilassa. – two tickets to Jurmala, please. Tuijotusta. – jurmala….

on kirjan nimi. Pitäisiköhän se pestä? – sä olet tuollaiseksi sinkkumieheksi Jaakko vähän omituinen nainen, sanoi vanha ystävä tänään. Kai mä olen sitten.