Kulttuuri

Näytetään blogin kirjoitukset, joissa aiheena on dracula.

Luku 10, jossa rienataan haudoilla

Kiinnostavinta Dracula The Un-Deadissa ovat kilometripitkät jälkisanat, joista käy ilmi että “maailman suurin Dracula-fani” Ian Holt joka on “käsikirjoittaja” (hm joo, IMDbn mukaan kuitenkin lähinnä pöytälaatikkoon) halusi aina kirjoittaa Draculasta nimenomaan virallisen jatko-osan ja nimenomaan leffan. Dacre “Bramin jälkeläinen” Stoker lähti seikkailuun mukaan ilman minkäänlaista kokemusta, ja sen kyllä huomaa.

Uskaltaisinpa jopa sanoa, ettei Holtkaan ole ehkä kirjoittanut kauheasti kaunokirjalisuutta. Tai ehkä edes lukenut sitä, sillä alkuperäisen romaanin logiikka ja paikat pistetään sillä vissiin uusiksi, että heikompaa hirvittää. (Pojat jopa myöntävät, että romaanin funktio on lähinnä ansaita mahdollisimman paljon rahaa, toimia elokuvakäsiksen pohjana, ja saada aikaiseksi mahdollisimman laaja kansainvälinen copyright Stokerin perheen nimeen). Minusta on joka tapauksessa selvää, etteivät Ian ja Dacre ymmärrä Stokerin Draculasta juuri mitään. Siksi onkin koomista, että he pitävät tuotostaan erikoisen hyvänä koska se kunnioittaa Bramin visiota.

Dacren ja Ianin tulkinnassa tästä visiosta, Dracula ei ollut koskaan pahis, vaan väärinymmärretty soturi ja kristiuskon puolustaja. Varsinainen pahantekijä oli koko ajan Elizabeth Báthory, 1500-luvun kuuluisan verenhimoinen pornokreivitär! Jack the Ripper oli myös vampyyri mutta Van Helsing oli murhista epäilty! Mina Harker antoi Draculalle neitsyytensä ja harmitteli sitten vuosikymmeniä viktoriaanis-angstisen Jonathanin seksuaalisen osaamisen vähyyttä. Takaa-ajokohtauksia, sisälmyksiä, miekkailua kalliokielekkeillä ja Titanicin neitsytmatkakin mahtuu kansien väliin. Ja seksiä.

Bram Stokerin Draculassakin on tietysti hirveästi seksuaalista ahdistusta ja energiaa, mutta se jää rivien väliin; joidenkin tutkijoiden mielestä kirjailija itsekään ei liene huomannut kuinka seksuaalisväritteisiä hänen kielensä ja kuvansa ovat – mitä tukee pikantti yksityskohta, etteivät aikalaiskriitikot puuttuneet kirjan siveettömyyten sanallakaan.

Dacre Stokerin Draculassa taas on vampyyriprostituoituja, jotka uhkaavat puraista mieheltä peniksen irti. Ja lesboseksiä kohtauksissa, jotka taitavat olla nörttipoikien mielestä feministisiä, mutta jotka valahtavat kyllä ihan turvallisesti sinne runkkueksploitaation puolelle. Nörttipojilla viittaan tässä kirjailijoihin, sillä Ian Holtin kiitokset pursuavat Star Trek-viittauksia. Star Trek-fanina ja feministinä tämä nolostuttaa minua.


Luku 9, jossa käydään epäkuolleissa

Viime viikkoina olen lukenut ainoastaan Dracula-aiheisia kirjoja. Anna Höglundin tuore tohtorinväitöskirja Vampyrer. En kulturkritisk studie av den västerländska vampyrberättelsen från 1700-talet till 2000-talet oli mainio, mutta niin surkeasti oikoluettu että jouduin välillä nousemaan nojatuolista huutamaan ärsytyksestä (ja koska nojatuolini on FatBoy ja istumiseni pikemminkin röhnötystä se ei olekaan mikään pikkujuttu).

Uppsala-arkeologi Anders Kaliffin Dracula och hans arv – myt, fakta, fiktion selvitti, että erään edesmenneen romanialaisen folkloristin (tohtori Paul Binder) mielestä Bram Stoker ei perustanutkaan kreivinsä hahmoa ainoastaan Vlad Tepesiin, kuten yleisesti on kiitos Florescun ja McNallyn sitten 70-luvun ajateltu. Ehkä Stoker olikin kuullut eräistä Draculan jälkeläisistä, jotka asuivat kirjan Draculan linnan alueella, ja jotka olivat 1700-luvulla huhun mukaan vampyyrejä? Tepesistä nimittäin ei, verenhimostaan huolimatta, Romaniassa koskaan kerrottu sellaisia juttuja. Hän on pikemminkin eräänlainen kansallissankari, jota myydään nykyään virallisesti Draculana ainoastaan turismiin liittyvistä syistä.

Joka tapauksessa, minulla oli nyt tekosyy lukea Stokerin Dracula uudestaan, ja hittolainen, sehän oli mainio! Muistin sen teinivuosilta tylsänä kirjeromaanina, jossa vanhanaikaiset leninki- ja heppavaunu-ihmiset taistelivat jotakin yhtä vanhanaikaista goottikreiviä vastaan. En kai ollut pienenä kovin sivistynyt, tai pikemminkin en tiennyt viktoriaanisesta yhteiskunnasta juuri mitään, mutta romaanihan on niin täynnä cutting edge-kamaa että se on suorastaan scifin rajoilla.

Sankarit ovat supermoderneja early adoptereita, jotka matkustavat junilla, lähettävät sähkeitä, lukevat tieteellistä kirjallisuutta ja harrastavat teknologiaa jota tuskin edes löytyi markkinoilta. Kyllä, Anna Höglund, Anne Ricen Interview With the Vampiressa käytetään nauhoitusteknologiaa epäviralliseen The Dracula Tapes-jatko-osaan viitaten, mutta siinä Dracula tekee nauhoituksia koska alkuperäisessä romaanissa tohtori Sewardilla on “phonograph” - laite joka vuonna 1897 on tuskin edes markkinoilla.

Varsinkin Mina Harker on totaalinen geek girl, joka harrastaa pikakirjoitusta, kirjoittaa koneella, unelmoi fonografista ja opettelee huvikseen juna-aikatauluja. Hn on tulevaisuuden airut, jonka kunniaksi herrat sitten kukistavat muinaisen machohirviön – ja jota ilman koko projektista ei olisi tullut niin mitään.

Sitäpaitsi kirja on oikeasti aika jännittävä. Suosittelen!

Okei, joiduin tietysti lukemaan myös sen Dacre Stokerin uuden, virallisen Dracula kakkosen. Hengittelen tässä vähän ja palaan sen kohdalla asiaan kohta…