Kulttuuri

Näytetään blogin kirjoitukset, joissa aiheena on kuvanveisto.

Leiki ruualla  2

Australialaiset Angelia Newell ja Hayley Sudbury päättivät hylätä työnsä lontoolaisessa mainostoimistossa ja investointipankissa. He halusivat tehdä ruokaa, mutta jännittävästi.
Niinpä he perustivat firman nimeltä The Tasting Sessions ja alkoivat järjestää ruokatapahtumia uudella otteella.

Tastingeissa musiikki on olennainen osa maistelukokemusta ja illalliset sujuvat parhaiten, kun niitä siivittää aterian inspiroima näytelmä. Kaksikon suurin taidonnäyte on viime vuonna ensimmäistä kertaa järjestetty Fluid State Festival, jossa naiset yhdistävät ruokaa taiteeseen ja tekevät ruuasta itsestään performanssitaidetta. Näillä festareilla ruualla todellakin saa leikkiä.

Pääosassa on ruoka, mutta uudella, kiinnostavalla tavalla. Esimerkiksi tastingeissa ei ihmetelty juustojen ja viinien yhteensopivuutta, vaan tarkasteltiin, millaisia yhdistelmiä syntyy juustoista ja viskeistä.
Ruokia nautittiin uudella tavalla: erilaisia kaakaoita kokeiltiin vetämällä ne nokkaan kokaiinityyliin ja alkoholia suihkutettiin suoraan suuhun suurista hajuvesille tarkoitetuista pulloista. Ruuat saivat myös uusia muotoja – mitä sanoisitte hapanimeläpossusta, joka tarjoillaan hattarana?

Festivaaleilla saattoi nauttia esimerkiksi Tuck In -nimisen kokemuscocktailin. Asiakas saa käteensä drinkin, minkä jälkeen baarimikko ohjaa hänet sänkyyn, peittelee, paijaa ja lukee sadun.
Bloody Maryt valmistettiin Rube Goldberg -tyylisillä koneilla ja suklaakonvehdit täytettiin itse siten, että tiskiltä haettiin mieleistä alkoholilaatua pipetissä.

Tequilaa halajavat asiakkaat puettiin tastingissa Guantanamo Bay -tyylisiin haalareihin ja vietiin juopottelemaan mustaan maijaan. Vieraille myös suunniteltiin ja toteutettiin tequila-aiheisia feikkitatuointeja.

Ja ennen kuin vieras pääsi maistelemaan luostariviinejä, hänen piti tunnustaa syntinsä munkeille.

Festareiden henkisestä ravinnosta vastasi kahdeksan taiteilijaa, jotka toteuttivat valokuva-, video-, ääni-, kuva- ja veistostaideteoksia. Mukaan oli päässyt myös suomalainen taiteilija Juhana Moisander, jonka videoteokset ja installaatiot ovat katsomisen arvoisia ilman ruokaakin.

Tänä vuonna festareita on tarkoitus järjestää Lontoossa, mutta myös Britannian ulkopuolella. Jos olette kaupungissa samaan aikaan Fluid Staten kanssa, älkää missatko!


Taide tekee märäksi  3

Australialainen taidekollektiivi The Glue Society on rantautunut Pohjoismaihin. Tanskan Århusiin on pystytetty talo, jossa sataa sisällä. Ei kuulosta kummoiselta, mutta katsokaa kuvat. Ne ovat hienoja.

The Glue Society on yksi Australian palkituimpia taideryhmiä. Plakkarissa on Cannesin Titanium-leijona ja Grand Prix, läjä Kultaisia leijonia ja D&Ad Silver Pencil -palkintoja. Ryhmä operoi yleensä Sydneyssa ja New Yorkissa. Viimeksi se esitteli New Yorkissa valtavan pulupatsaan, jonka päälle mies kakki. Mies kakki pulun päälle! Kässäättekö! Siis roolit oli, niinku, käännetty!

No niin. Mutta se talo. Teos on nimeltään I Wish You Hadn’t Asked. Tsekatkaa jos satutte Tanskaan.

Kuvat: Nicolai Lorenzen



Tuoreet naamat  5

Kevät on opinnäytetöiden aikaa. Aalto-yliopiston Masters of Arts -näyttelyssä ovat esillä tuoreet naamat, jotka nyt valmistuvat Taideteollisesta korkeakoulusta. Ensimmäistä kertaa näyttelyssä nähdään myös Aalto-yliopiston kaupan ja tekniikan alojen maistereiden töitä. Näyttelyn teema on tänä vuonna Redesigning Human
Mitä sitten on luvassa? Ohessa muutama herkkupala.

Aki-Pekka Sinikoski: Finnish Teens
Aki-Pekka Sinikoski: Finnish Teens

Aki-Pekka Sinikosken lopputyön otsikko Finnish Teens sanoo kaiken olennaisen. Suomalaisia teinejä valokuvissa. Liikkiksiä. Syyskuussa teinejä nähdään lisää Valokuvataiteen museossa.

Anu Luhtanen: Taikaviitta 3000 ja kahinan maksimointi - tuulipukumallisto
Anu Luhtanen: Taikaviitta 3000 ja kahinan maksimointi - tuulipukumallisto

”Huono maku on hilpeänvauhko norsu, joka teutaroi hyvän maun posliinikaupassa. Huono maku voi pelastaa meidät skandinaavisen muotoiluperinteen penseänhyhmäiseltä askeesilta.”
Eikö ole ihana julistus? Anu Luhtanen juhlistaa huonoa makua ja vastustaa tylsyyttä tuulipukumallistollaan Taikaviitta 3000 ja kahinan maksimointi.

Yiying Wu: Shanzhai Products in Everyday Life
Yiying Wu: Shanzhai Products in Everyday Life

Yiying Wun työssä Shanzhai Products in Everyday Life tutkitaan kiinalaisia piraattituotteita ja niiden käyttäjiä. Shanzai on kiinaa ja tarkoittaa sunnilleen “copy, fake, counterfeit, grassroots”. Työ on kiinnostava kurkistus piraattivaatteen ostajan mieleen: vaatemerkki on äärimmäisen tärkeä ja sillä halutaan päteä, mutta läsnä on koko ajan pelko nöyryytyksestä jos joku huomaa, että tuote on piraatti.

Stefania Passera: Soita mummolle
Stefania Passera: Soita mummolle

Stefania Passera kehottaa työssään soittamaan mummolle. Kampanjassa käytettiin guerrilla-markkinoinnin tekniikoita ja sosiaalisia medioita. Tarkoitus oli saada ihmiset, no, soittamaan mummoille, ukeille ja muille vanhuksille, jotka usein kärsivät yksinäisyydestä. Soittaa kannattaa omille ja vieraille. Kampanjaan liittyi myös flash mob -tempaus, jossa vanhoille sukulaisille sai soittaa ilmaiseksi. Projekti jatkuu Facebookissa ja osoitteissa soitamummolle.wordpress.com.

Maria Atosuo: Riitelemisen alkemia
Maria Atosuo: Riitelemisen alkemia

Maria Atosuon yhdeksän maalauksen kokoelma Kiltin tytön tukahdutettu viha käsittelee sitä, kuinka vaikeaa kiltin tytön syndroomasta kärsivän naisen on olla ilmaista vihaa ja aggressiota. Pojat, kiltitkin, voivat välillä olla vihaisia, inhottavia ja jopa väkivaltaisia. Tytöiltä ja naisilta se on kielletty.

Elissa Eriksson: Haluan nähdä muutakin
Elissa Eriksson: Haluan nähdä muutakin

Elissa Erikssonin lopputyön yksi osa, Haluan nähdä muutakin, sai paljon huomiota alkuvuodesta. Projektissa vuokrattiin mainostilaa bussi- ja ratikkapysäkeiltä: tarkoitus oli vallata pieni pala mainosten täyttämää kaupunkia takaisin ihmisille ja taiteelle. Mainostilaan ripustettiin juliste, jossa oli teksti ”Haluan nähdä muutakin” sekä kaupunkilaisten ajatuksia siitä, mitä he haluaisivat nähdä pysäkin seinässä mainosten paikalla. Mukaan pääsi osallistumalla mainospaikan vuokran kuluihin.
Erikssonin lopputyön kaksi muuta osaa ovat Kaisaniemen puiston aitaan, junaradalle päin ripustettu valtava teksti ”Tämä on kuitenkin minun kaupunkini” sekä jäälyhdyt, joita rakennettiin muun muassa Rautatieasemalle. Niidenkin idis oli etsiä keinoja, joiden avulla tavallinen ihminen voisi tulla näkyväksi ja jättää jälkensä kotikaupunkiin. Nyt suurin osa kaupungista on kaupallisten yritysten viestien kontrolloimaa.

Hannu Uotila: Suomalaisissa televisiotuotannoissa ilmenevät liiketoimintamahdollisuudet - Lähestymistapana videografia
Hannu Uotila: Suomalaisissa televisiotuotannoissa ilmenevät liiketoimintamahdollisuudet - Lähestymistapana videografia

Hannu Uotilan lopputyö on tiettävästi maailman ensimmäinen kauppatieteiden gradu, joka on tehty videomuodossa. Tekijän mukaan ”raportti muistuttaa jotakin televisiodokumentin ja perinteisen tieteellisen artikkelin väliltä”. Mahtava idea! Toivottavasti muutkin innostuvat tekemään gradunsa videoina. Hmm, voisikohan oman gradun jättää c-kasetilla?
Gradun nimi on Suomalaisissa televisiotuotannoissa ilmenevät liiketoimintamahdollisuudet - Lähestymistapana videografia.

Asli Ufacik: Konttikahvila Kalasatamaan
Asli Ufacik: Konttikahvila Kalasatamaan

Kalasataman konttikahvila on osa hanketta, jolla yritetään elvyttää Kalasatamaa. Asli Ufacik suunnitteli kahvilan kahteen rahtikonttiin. Kahvilaan kuuluu myös terassi. Kalusteet on suunniteltu niin, etteivät ne säikähdä tuulesta, sateesta tai ilkivallasta: esimerkiksi pöydät oli koottu betonisista kaivonrenkaista. Kahvilan istuimet toimivat myös lasten rakennuspalikoina.


Masters of Arts, Redesigning Human
Porkkalankatu 13 G, 00180 Helsinki
Näyttely on auki 12.–29.5.2011
ma–pe 12–20
la–su 12–18


Hollywoodin taidevarkaat  3

Los Angelesissa arvokkain taide ei asu museossa. Beverly Hillsin ökytalojen seinillä roikkuu miljoonien arvoisia teoksia. Tämän tietävät myös taidevarkaat, joiden mukaan maalaukset, veistokset ja valokuvat lähtevät tämän tästä. Väärennöksiä tulee myyntiin joka viikko, sillä alueella pyörii enemmän rahaa kuin asiantuntemusta. Keräilijät myös ryöstävät itseltään: kun rahat käyvät vähiin, taulu ”ryöstetään” ja vakuutusyhtiö maksaa. Niinpä LAPD:lla oma taidevarkausyksikkönsä.

Tällä hetkellä LAPD tutkii isoa Andy Warholl -varkautta, jossa Angelo Drivella läntisessä Los Angelesissa sijaitsevasta kodista lähti ryöstäjien mukaan 11 Warhollin maalaamaa potrettia.
Arvokkaimmat varastetut taulut ovat Picassoja ja Chagalleja.

Salvador Dali kelpaa varkaille sekä maalauksina että veistoksina.

Valokuvissa johtaa Bruno Bernard, jonka Marilyn Monroesta ottamia valokuvia on ryöstetty monesta eri paikasta. Vähän aikaa sitten söpöjä pikku olentoja arvostava varas vei Takashi Murakamin veistoksen Mr. Cloud

LAPD palvelee uteliasta yleisöä kirjoittamalla jännimmät tapauksensa kaunokirjalliseen muotoon. Hurjat etsivätarinat ovat kuin Sir Arthur Conan Doylen kynästä.
Sivuilla voi myös ihmetellä etsityimpien taidevarkaiden kuvia. Richard Eszterhazy nyt näyttääkin epäilyttävältä, mutta kuka olisi uskonut puhelintyttö Corinna Kowalskyn ryöstävän asiakkaansa taideaarteet ja pakenevan?

Taidevarkauksiksi luokitellaan myös kateissa oleva natsi-käsinauha, arvokas sarjakuvalehti,
jättimäinen viktoriaaninen portti (tarina ei kerro, miten se on ryöstetty), 500 kiloa painava marmorinen aurinkokello sekä alligaattorin kallo. Ja kun Hollywoodissa ollaan, kateissa on tietenkin liuta Oscar-patsaita. LAPD etsii myös läjää ryöstettyjä elokuvaproppeja. Lähiaikoina on varastettu ainakin Ghostbusters-elokuvan psykokineettinen energiamittari, mekko elokuvasta Forrest Gump ja alienien elokuvassa Predator II käyttämät keihäs ja naamio.


Häpäiskää Mannerheim!  28

Kuollut hevonen roikkuu ylösalaisin katosta. Hevosen päällä istuu eksyneen näköinen Mannerheim. Teos sijoitetaan keskelle Kampin kauppakeskusta. Onnistuisiko Suomessa? No ei. Suomessa patsaat eivät ikinä ole kriittisiä, saati itsekriittisiä. Patsaiden idea on pönöttää nationalistisesti.

David Černýn patsas Kun.
David Černýn patsas Kun.

Toisin on Tšekeissä. Palasin juuri Prahasta, jossa riemuitsin suuresti David Černýn patsaasta Kun, Hevonen. Se on satiiri slaavien pyhimyksen, Venceslaus Pyhän patsaasta. Alkuperäinen patsas, no, patsastelee kansallismuseon edessä, Černýn versio roikkuu keskustan kauppakeskuksessa. Tätä ei nähtäisi Kampissa. Eikä UKK:n muistomerkin viereen varmaan sijoitettaisi patsasta, jossa kaksi ukkelia kusee Suomen kartan päälle säkeitä Kalevalasta. (Kyllä, Černýn Proudy-patsaassa kaksi tyyppiä pissii Tšekkien kartan päälle otteita tšekkiläisestä kirjallisuudesta. Patsaaseen voi lähettää tekstiviestin, jolla voi laittaa äijät kusemaan haluamansa tekstin.)

Suomalaiset taiteilijat! Kenellä teistä on munaa häpäistä Mannerheim? Suomalaiset taiteen rahoittajat! Kenellä teistä on itseironiaa? Suomalaiset poliitikot ja kunnanisät! Kenellä teistä on rohkeutta puoltaa tällaista taidetta kaupunkinne keskustaan? Suomalaiset! Kenellä meistä on selkärankaa ja huumorintajua nähdä Suomen ja suomalaisuuden hassuja ja pimeitä puolia?

David Černý on kuulemma tšekkiläisen, nykyään koko eurooppalaisen taiteen l'enfant terrible. No ei ole. Jos Tšekin pääkaupunki on kuorrutettu taiteilijan patsailla, ei hän ole pitkään aikaan ollut mikään kauhukakara. Černýn fanittaminen on sama kuin fanittaisi Banksya. Vähän noloa, koska kaikkihan Banksysta pitävät. Jos haluaa olla ajan hermoilla ja fiksutella, täytyy Banksya ja Černýa dissata. Keksi oma tapa tai valitse seuraavista:
1. Menetti kapinallisuutensa saavuttaessaan julkisuutta.
2. Käärii isot rahat ratsastamalla entisellä underground-uskottavuudellaan.
3. Ei todellista taiteellista lahjakkuutta.
4. Teokset ovat muka-syvällisiä.
5. Taiteilija huutaa lujaa vaikka ei ole mitään sanottavaa.

Černýn ensimmäinen Euroopan laajuista huomiota saanut tempaus oli maalata kavereidensa kanssa Prahan keskustassa sijaitseva panssarivaunupatsas Monumentti neuvostoliittolaisille panssarimiehille vaaleanpunaiseksi. Vuonna 1991 se oli vielä radikaali juttu. Venäjä protestoi, Černý pidätettiin huliganismista ja tankki maalattiin uudelleen vihreäksi. Siitä alkoi viranomaisten ja taidehuligaanien hippa, jossa tankki maalattiin pinkiksi öisin ja vihreäksi päivisin.

Prahan kävijät muistavat myös Quo Vadis -teoksen, jossa Trabant on saanut jalat alleen, sekä todella häiritsevät isot mustat vauvat, joita ryömii ympäri Prahaa, muun muassa ylös tv-tornia. Itse kävin hiukan syrjäisemmässä galleriassa työntämässä pääni jättiläismäiseen perseeseen, jossa esitettävällä videolla presidentti Václav Klaus ja kansallisen taidemuseon johtaja syöttävät toisilleen vauvanruokaa.

Vuonna 2006 Černýn parodia Damien Hirstin teoksesta The Physical Impossibility of Death in the Mind of Someone Living, jossa formaldehyditankissa ui hain sijaan Saddam Hussein, kiellettiin Belgiassa ja Puolassa. Teos oli tulossa belgialaiseen Middelkerken kaupunkiin, mutta pormestari Michel Landuyt päätti kieltää sen esillepanon, koska teos saattaisi shokeerata katsojia, eritoten muslimikatsojia. Kenties pormestaria painoi Muhammed-pilakuvakohu, joka tuolloin riehui kiihkeimmillään.

Kävin viimein myös töllöttämässä Černýn viimeistä kohuteosta Entropaa.
Kyseessä on siis se teos, jonka piti vuonna 2009 juhlistaa Tšekin EU:n puheenjohtajuutta, mutta joka onnistui loukkaamaan hienotunteisia nationalisteja kaikkialla Euroopassa. Idis oli, että Euroopan yhtenäisyyttä juhlistavan teoksen luomiseen osallistuisi Černýn johdolla taiteilijoita kaikista jäsenvaltioista. Kun teos asetettiin näytteille Euroopan neuvoston Justus Lipsius -rakennukseen Brysseliin, kävi ilmi, että Černý oli kusettanut kaikkia ja rakentanut kahden kaverinsa kanssa valtavan veistoksen, jossa vittuillaan kaikille EU:n jäsenmaille. Jokainen maa on esitetty enemmän tai vähemmän loukkaavana stereotypiana.

Entropan kanssa Černýn satiirikon kyvyt valitettavasti pettivät pahan kerran. Se ei ollut tarpeeksi ilkeä, se oli paikoin jopa todella mielikuvitukseton.
Osa satiireista on ihan näppäriä – Tanskan kartassa Lego-palikat muodostavat pilakuva-Muhammedin kasvot, Tšekin kartalla vilisee maan presidentin möläyttämiä aivopieruja, Puolan kartalla katoliset papit heiluttavat sateenkaarilippua, Ruotsin kartta on piilotettu Ikea-boksiin, jonka tuoteselosteessa kerrotaan sen sisältävän Gripen-hävittäjän osia (Ruotsi myi hävittäjiä Tšekkeihin).

Suurin osa satiirista on kuitenkin huonoa tai ampuu ohi.
Suomen kartalla on sotilas, vaaleanpunainen norsu, vaaleanpunainen krokotiili ja vaaleanpunainen virtahepo. Häh?
Ranskan karttaa peittää iso ”GRÈVE!” (Lakko!) -banneri. Uuu, tosi paha.
Romanian kartta on Dracula-teemainen huvipuisto. ”Auts.”
Belgia on puolityhjä boksi suklaakonvehteja. No huh huh.
Italian kartalla jalkapalloilijat nussivat pallojaan. Eikö Italiasta nyt muuta kritisoitavaa löytynyt?
Latvian kartalla on vuoria, vaikka Latvia on oikeasti ihan litteä! Lällällää, te oottekin litteä maa! Hähähää, ei vuoren vuorta! Kyllä latvialaiset nyt repivät hiuksiaan ja sirottelevat tuhkaa päälleen, kun taiteilija on näin terävästi paljastanut maan kansallisen häpeän aiheen.

Sitten Černý vielä meni ja pyyteli vuolaasti anteeksi kaikilta, joita oli loukannut. Erityisen pahoillaan hän oli siitä, että bulgarialaiset loukkaantuivat maansa esittämisestä reikä lattiassa -tyyppisenä vessana. Hän kielsi, että Tanskan kartalla näkyisivät Muhammedin kasvot – huono valhe, jonka kuka vain voi todistaa vääräksi katsomalla teosta. Hän ehdottomasti kielsi, että Saksan kartalla risteilevät autobahnit muodostaisivat numeron 18, uusnatsien käyttämän symbolin.
Hän anoi myös maansa hallitukselta anteeksi kusetustaan. Ilmeisesti Černýssa ei enää ole munaa.