Tissitasselit kattoon!

[B]Helsinki Burlesque festival[/B] [I]Burleski[/I]

Tämän vuoden Helsinki Burlesque Festivalin pääjuhla biletettiin 6.2. Gloriassa. Teemana oli aikakone ja yleisö todella panostanut asuihinsa. Oma 1880-luvun ylhäisönaisen hame ja korsetti -yhdistelmäni ei kotona näyttänyt varsinaisesti vaatimattomalta, mutta hävisi nopeasti anteliaiden rokokooluomusten ja terhakkaiden sci-fi-asujen joukkoon. Erityisen upea oli [B]Rosa Meriläisen[/B] puku, joka oli kopio valkoisesta suikalehaalarista, jota [B]Milla Jovovich[/B] käytti [I]The Fifth Elementissä[/I]. No joo, myönnetään, erityisen upea ei ollut asu, vaan sen sisälle laitettu kroppa. Oma asuni kuitenkin ansaitsi minulle itse kirjailija [URL=http://www.city.fi/artikkeli/%C4lykk%F6+riisuu/3342]Vivienne VaVoomin[/URL] antaman burleskinimen. Tästä lähtien olen tuleva tunnetuksi nimellä [B]Countess Noir[/B]. Ja ne esiintyjät! Yhden illan aikana lavalle nousi kiitettävä osa koko maailman burleskiskenen Hall of Famesta. Tähtenä loisti 65-vuotias burleskiveteraani [B]Satan’s Angel[/B], jonka palavien tasselien pyöritys aiheutti 110 desibelin melutason. Noin viidenkymmenen vuoden kokemuksella rouva lausui, että hän on Suomessa nähnyt kaikkein aidointa, iloisinta ja lähimmäksi alkuperäistä burleskia pääsevää meininkiä koko maailmassa. [B]The World Famous BOB[/B] esitti kuuluisan martininumeronsa, jossa hän sekoittaa martinin rintojensa (valtavien, upeiden, häikäisevien rintojensa) välissä ja poimii lopuksi juomaan oliivit pikkupöksyistään. Oma lempparini oli [B]Major Suttle-Teasen[/B] ja [B]Count Youngbloodin[/B] [I]The Brokeback Mountain[/I] -esitys, joka paitsi huudatti, myös horjutti miesyleisön heteroutta. Outo-osastoa edustivat kaksimetrinen homojänis ja Alternative Miss World 2009 -voittaja [B]Fancy Chancen[/B] Liisa Ihmemaassa. Martinit rinnuksilla: Kotimaiset [B]Bent van der Bleu[/B] sekä [B]Mimi de FrouFrou[/B] ja [B]Lafayette Lestrange[/B] eivät jääneet tippaakaan kansainvälisten esitysten varjoon. FrouFroun ja Lestrangen hurjan hyvässä showssa käsiteltiin 50-luvun yhdysvaltalaista kotirouva-imurikauppias-draamaa ja Kuuban ohjuskriisiä. Esityksessä, jossa ideana on ottaa vaatteet pois, ei useinkaan näe poliittista sanomaa.

Yleisö oli kovasti mukana kuten asiaan kuuluu. Kaikkein ammattitaitoisimpien – joku sanoisi kaupallisimpien – esiintyjien kohdalla kuitenkin kuului mutinoita. Ihanat Miss Polly Rae and her Hurly Burly Girlys aiheuttivat kanssayleisössä oikein vastalauseryöpyn: no kai noi nyt osaa kun ne tekee tota rahasta, toihan on enemmän strippausta kuin burleskia, noi nyt varmaan treenaavatkin monta tuntia päivässä. Mitä sitten? Ei kai ammattimaisuus ole burleskissakaan mikään synti? Vai johtuiko marina siitä, että kyseessä oli viisi yleisellä standardilla huimaavan kaunista, hoikkaa, lahjakasta naista? Kauhistus, ei kai burleskipiirien naisyleisöön (arviolta 70 % kävijöistä) ole iskenyt kateus?

Burleskin ideaan kuuluu, että lavalle nousevat kaikennäköiset, -kokoiset ja -muotoiset esiintyjät. He kaikki ovat seksikkäitä, heille hurrataan ja ulvotaan ulkonäöstä riippumatta – tai pikemminkin juuri sen takia. Suurin ero strippauksen katseluun on omalla kohdallani se, että burleskiesityksessä ovat läsnä mielikuvitus ja itseironia, yleisön katseet ylistävät eivätkä alista esiintyjää eikä esiintyjän puolesta tule paha mieli.

Lähtökohta siis on, että kaikista [I]esiintyjistä[/I] pidetään, koska yksi burleskin tarkoituksista on haastaa ulkonäkönormeja ja sitä, minkä näköisellä henkilöllä on oikeus ottaa vaatteet pois julkisesti. Muttamutta. Onko kaikista [I]esityksistä[/I] pakko pitää? Vaikka bileiden esiintyjät olivat pääasiassa hyviä, nähtiin lavalla pari todella onnetonta räpellystä, jotka saivat kiemurtelemaan myötähäpeästä. Onko minulla oikeus kritisoida niitä? Kunnioitan esiintyjää, mutta onko minun kunnioitettava myös surkeaa esitystä? Tietynlainen kotikutoisuus kuuluu genreen ja hyvä niin. Mutta jollei esityksiä saa kritisoida, ei niistä ikinä tule parempia. Ja onhan burleskin itsensä etu, jos esitykset ovat hyviä. Keskustelin aiheesta burleskiaktiivin kanssa. Hän totesi, että nouse itse lavalle ja tee paremmin. Kyllä, burleskin idea on se, että kaikki saavat nousta lavalle. Mutta kyllä minulla nyt, helvetti soikoon, on oikeus kritisoida tai ylistää vaikkapa elokuvaa ilman, että teen itse paremman. Sanottakoon se nyt tässä silläkin uhalla, että minut kuristetaan höyhenpuuhkalla: kaikki burleski ei ole hyvää burleskia. Lisää hyviä esityksiä ja vähemmän huonoutta tähän(kin) lajiin! Tässä vielä 65-vuotiaan Satan’s Angelin tyylinäyte: