indiemode

Indiemoden City-koti. Varsinainen blogi löytyy osoitteesta http://indiemode.blogspot.fi

Näytetään kirjoitukset joulukuulta 2014.

Telliskivi on my mind  1

Olin käynyt jo viime talvena F-Hooneella Telliskivessä, mutta tiesin jo etukäteen, että sinne oli päästävä uudestaan (ja on muuten päästävä edelleenkin!).

Nyt meillä oli pöytävaraus kyseiseen ravintolaan, ja sen jälkeen ehdin vielä piipahtaa Pudel Baarissa. Ruoka oli jälleen aivan mielettömän hyvää, erityisesti pelmenit.

Niistä lisää täällä.



Vähän toista kuin kotona, vai mitä Frank?  1

Viime viikonloppuna lähdin viettämään tiivistä kaksipäiväistä kaveriporukalla Tallinnaan. Seuraavan viikon verran postaukset liittyvätkin tähän reissuun, sen verran paljon siellä ehti nimittäin kahdessakin päivässä kokea.

Niin uutta kuin vanhaa tuli nähtyä, käytyä ravintoloissa ja kahviloissa, joista osassa on pitänyt käydä jo aiemmin, ja osassa, joista en ennen viime visiittiä ollut kuullutkaan. Hauskaa oli, ja ruokakin enimmäkseen hyvää.

Ensimmäinen Tallinna-postaus löytyy täältä!


Kuuluuko, kuuntelen  1

Spotifyn My Year in Music -palvelu esittelyssä ja testissä. Sen toimivuus on alkanut tosin päivä päivältä mietityttämään enemmän, sillä vaikka kuuntelumäärät ja kärkinimet takuulla paljon ovat olleet soitossa, allekirjoittaneesta tuntuu, että tässä ei voi olla kaikki Spotifyn kautta kuuntelemani musiikki.

No, tälläistä teknonörtteilyä, ja ihan hauskoja tilastoja, vähintään kuitenkin jokseenkin paikkansa pitävääkin.

Linkit ja mun listani löytyvät täältä.


Intohimoa  1

Tänään 12.12.14 Suomi siirtyi suuren askeleen viimeisenä Pohjoismaana kohti yhdenvertaista maailmaa.

Ja kuten aiemmin kirjoitin, oli meillä viikko sitten pitkästä aikaa, vuosien tauon jälkeen studioviikonloppu ja Nervous+Anxious teki paluun. Tärkeintä oli tietysti saada pyörät jälleen pyörimään, ja uusia suunnitelmiakin ehdittiin tehdä. Toiseksi tärkeintä oli kuitenkin päästä myös työstämään uutta materiaalia, ja se onnistui loistavasti.

Uuden biisin pääsee kuuntelemaan täältä!


Seitsemän sunnuntaita  1

Kehräsaaressa sjiaitsevassa Ravintola 931:ssä on esillä tällä hetkellä Seitsemän sunnuntaita nimellä kulkeva näyttely.

Sen sisällöstä vastaa tunnettu, ja usein blogissanikin mainitsemani tamperelainen keittiömestari Santeri Vuosara alias Chef Santeri, sekä hänen vaimonsa Hannele. Esillä olevat teokset ovat heidän yhteisenä parisuhdetaideprojektinaan kehittelemiään ja toteuttamiaan, viimeisen kuluneen seitsemän sunnuntain aikana.

Lue koko juttu täältä!


Ensiapua rokin himoon  3

Disco Ensemble heittää ensi keväänä 10-vuotis juhlakiertueen, ja soittaa kokonaisuudessaan First Aid Kitin kappaleet, sekä valikoituja muita kappaleita.

Kannattaa toimia nopeasti, sillä liput käyvät kaupaksi kovaa tahtia. Esimerkiksi Tavastian keikka on Tiketin ykkösenä nyt jo myös loppuunvarattu, ja Tampereenkin keikka juuri nyt kolmanneksi suosituin.

Blogiin!


Designia, vintagea ja herkkuja  1

Tampereen Sohoon, tai pitäisi kai kutsua SoHä (South of Hämeenkatu) on tänä vuonna auennut ehdottomasti kaupungin sympaattisin kahvilaputiikki ForgetMeNot. Kaupan yhteydessä on Oopsy Daisy -kahvila, kuin 70-lukulainen olohuone.

Joka puolella on värikästä retroa, vinyylisoittimessa soivat pääosin vanhat levyt, kaupasta löytyy monenlaista kivaa ostettavaa ja kahvilassa tarjolla on vegaanisia herkkuja.

Katso koko juttu blogista!



Kupu täyteen Pajalla  1

Tornihotellivisiitin toisessa arvostelussa arvioin Paja Barin fiilistä. Grill It -ravintolan ruokia, aamiainen mukaanluettuna.

Erityisesti tuo illalliseksi syömäni burgeri oli aivan käsittämättömän hyvä, samoin sen ohessa olleet ranskalaiset. Menivät kertaheitolla kaupungin parhaiten ranujen, eli O'Connellsin ohitse.

Myös aamiainen oli monipuolinen ja laadukas. Lue koko juttu täältä!