indiemode

Indiemoden City-koti. Varsinainen blogi löytyy osoitteesta http://indiemode.blogspot.fi

Bout of Thrones  1

Lauantaina Tampereella pelataan rollerderbyn Suomi Cupin finaalit.

Turnaukseen osallistuvat runkosarjan neljä parasta joukkuetta. Runkosarjan ensimmäiseksi sijoittunut Helsinki Roller Derby kohtaa päivän ensimmäisessä ottelussa runkosarjan neljänneksi sijoittuneen Dirty River Roller Grrrlsin Turusta. Toisessa ottelussa toisistaan mittaa ottavat runkosarjan kakkonen Kallio Rolling Rainbow ja kolmonen Tampere Roller Derby. Otteluiden voittajat etenevät finaaliin ja häviäjät pronssiotteluun. Kaikki neljä ottelua pelataan peräkkäin.

Blogissa enemmän asiasta.



Otan koko show'n, oli mitä vaan  1

Suomen yksi kovimmista, ellei kovin livebändi PMMP lopetti viime vuonna. Viimeisistä keikoista Helsingin jäähallissa tehtiin keikkataltiointi ja se on nyt viittä vaille julkaisua valmis.

Itse tilasin CDON.comista bundlena sekä Blu-rayn, että Aku-Axel Muukan Koko Show -kirjan, jossa on upeita keikkakuvia bändin matkan varrelta koottuna yksiin kansiin. Koska levy ilmestyy vasta parin viikon päästä, tuli kirja ennakkotoimituksena. Pohdintoja siitä blogin puolella.


Kun Burger King palasi Manseen  1

Nyt se on auki, meinaan Tampereen Burger King. Ravintolan avajaisia vietettiin eilen 30.10., ja samanlaisia jonoja ei tänne syntynyt, mitä Helsinkiin. Pientä jonoa ulkopuolella oli, mutta ainoastaan, koska alakerran tilaustiskin paikka on niin ahdas, että sillä pyrittiin kontrolloimaan ruuhkautumista. Asiakkaita oli silti kaiken aikaa yläkerrassa, toisaalta istumapaikkojakin löytyi hyvin!

Lue lisää.


Lokakuun musiikkivideokatsaus  1

Lokakuu on porskuttanut vauhdilla eteenpäin, ja uutta musiikkia ei kauheasti ole tullut kuunneltua.

Nyt kuitenkin musiikkivideonsa julkaisseet ranskalais-suomalainen The Dø, Disco Ensemblestäkin tuttu Miikka soolonaan, ja Orbitalin toinen veljes tarjoilevat maistiaisia tulevilta levyiltään.

Näiden perusteella on syytä odottaa oikein kutkuttavia musiikinkuunteluhetkiä. Tsekkaa videot blogin puolelta!



Hetkeni huipulla  1

Kävin viime perjantaina maistamassa Tampereen uusimman, ja puhutuimman hotellin, Solo Sokos Hotel Tornin noutopöytälounaan. Samalla kävin tietysti katselemassa maisemia hotellin ylimmässä kerroksessa sijaitsevassa baarissa.

Upea hotellihan tuo kaiken kaikkiaan on, ihan jo yleisiltä tiloiltaan, mutta myös sisustukseltaan. Vaikka manserock ei itselle mikään kova juttu olekaan, niin varmasti myös oikea yleisö löytää alakerran Paja Barin.

Kokonainen arvio lounaasta ja kuvia huipulta blogissa!


Mansesta Miamiin  1

Tampereen oma poika, keittiömestari, myös blogini kautta tutuksi tullut Chef Santeri kutsui minut ja pari muuta bloggaajaa maistelemaan uudistunutta Ravintola Miamin ruokalistaa. Kävimme listan läpi torstaina miltei kokonaan, ja monta suosikkia sieltä nousikin ylitse muiden.

Merkittävin muutos on kuitenkin aivan eri tavalla maukkaat ruuat, ja erilaisten valmistustapojen ja käsityötaidon lisääntymisen myötä tulleet laadukkaat annokset. Ketjuravintolan ruoka harvoin on näin hyvää.

Lue koko kirjoitus täältä!



Muumit järkyttivät Iltalehden lukijaa  1

Kävin viime viikolla katsastamassa uuden Muumit Rivieralla -elokuvan. Kukkahattutädit onnistuivat jälleen pahoittamaan siitä mielensä, siitäkin huolimatta, että elokuvaa oli jo hyvissä ajoin pohjustettu enemmän aikuiseen makuun olevaksi.

Itse en tosin tuota jälkimmäistä nyt aivan täysin allekirjoita, sillä noita muutamia aikuisten maailmaan kuuluvia asioita lukuunottamatta kyseessä oli aivan täysipainoinen Muumi-seikkailu.

Tätä minä olin siitä mieltä.