indiemode

Indiemoden City-koti. Varsinainen blogi löytyy osoitteesta http://indiemode.blogspot.fi

Näytetään blogin kirjoitukset, joissa aiheena on Tampere.
Seuraava

Kaksion baarissa  1

Tamperelainen uusklassikko Kaksio, eli virallisemmin 2h+k avasi entisen baarinsa tilalle vihreän oven taakse uuden ruokapaikan. Vanha kunnon ruokaravintola löytyy edelleen punaisen oven takaa vastapäätä.

Kävin täällä syömässä Reubenin, joka oli aivan jäätävän kokoinen, ja maultansa yksi parhaita koskaan syömiäni täytettyjä leipiä. Listan isoimpana siitä riittäisi syötävää kahdelle. Kannattaakin varmaan jakaa tai hakea tälläinen mukaan. Muut listan leivät toki ovat pienempiä.

Kokonaisraportti ja paljon kuvia viihtyisästä baaristä blogin puolella.


Somepitsalla  1

Moni on varmaan jo nähnyt tämän Tampereella sijaitsevan pienen pitsapaikan, Raholan Pizza ja Kebab Kioskin somessa isoja katsojalukuja saaneen videon.

Video on sympaattinen, ja saanut vuolaita kehuja ympäri nettiä, moni on myös luvannut matkustaa tänne syömään kauempaakin. Somen voima on yllättävä. Ruokahan ei kuitenkaan ole mitään yllätyksellistä, käydessäni täällä eilen se oli parempaa kuin monessa paikassa, mutta silti pitsaa.

Paikkaa pyörittävä Abbas Nourzad on kuitenkin sympaattinen mies, ja pitihän tämä ilmiö käydä itsekin paikan päällä toteamassa. Siitä raporttia blogissa.


Toinen burrito kiitos!  1

Tampereen Keskustorille keväällä auennut, ja huippusuosion saavuttanut Arto Rastaan Bar Burrito sai pikkusiskon (tai veljen) vastapäätä Tullikamarin Klubia ja Pakkahuonetta elokuussa.

Yhteensä näissä rafloissa on tullut jo nautittua maittavaa burritoa jo useamman kerran, mutta uudessa paikassa käynti oli ensimmäinen. Käväisin tsekkaamassa tilat Monsters of Popin yhteydessä viime viikolla.Tarkemmin siitä blogissa.


Popittelut on popiteltu  1

Kolme päivää keikoilla käyntiä tuntuu jättävän jälkensä. Tampereella olisi tänään ollut kivassa Tallipihan piirissä Sadonkorjuujuhlat joinne ajattelin lähteä, mutta en vain jaksanut.

Takana on pari liian vähän nukuttua yötä, ja vaikka en edes liiemmin nauttinut alkoholia, esimerkiksi eilen en lainkaan, on väsymys tarpeeksi pitämään mut kotona laiskottelemassa :)

Eilen parasta oli ehdottomasti Klubilla Shivan Dragn sekä Annien dj-setti. Jälkimmäisen ansiosta pääsi pitkästä aikaa vähän tanssimaankin, joka teki kyllä terää, vähien unienkin hinnalla. Kooste lauantain popeista täällä.


Jumalainen Jennie, ja muita kauniita hetkiä  1

Toinen ilta Monsters of Poppia takana, ja huh miten hyvä keikkailta! Toinen toistaan parempia bändejä, ja vaikka mukaan pari vaisumpaakin esitystä mahtui, ei niistä jäänyt ainakaan mitään hampaankoloon.

Telakalla illan aloittivat The Scenes ja The Splits, molemmat omalla tavallaan aivan loistavia. Klubilla meiningin kruunasi itseoikeutetusti ruotsalainen ihanuus Jennie Abrahamson, ja sitä edelsi oikein mallikas keikka myös Sin Cos Tanilta.

Villi liuta kuvia, ja syväanalyysi blogin puolella!


Hirviö heräilee  1

Ensimmäinen lyhykäinen ilta Monsters of Poppia on takana. Kävin eilen katsomassa pari artistia Telakalla, ja tänään homma jatkuu samoissa merkeissä, sekä myös Klubilla.

Musiikkivideoita, enemmän kuvia ja fiiliksiä eiliseltä lisää blogista. Tänään kiinnostavat mm. The Scenes, Könsförrädare, Sin Cos Tan sekä Jennie Abrahamson.


Musiikkifestivaalin kadonnut punainen lanka  1

Tampereen syksy on mitä loistavinta aikaa musiikkidiggareille. Kaupungissa järjestetään lyhyen ajan sisään kaksi mahtavaa musafestivaalia.

Näistä Monsters of Pop pitää edelleen yhdeksättä kertaa paikkansa nimenomaan indiemusiikin festarina, ja Lost In Music, joka järjestetään lokakuussa, tuo taas ison liudan artisteja ja bändejä laidasta laitaan. Kyseinen tapahtuma kun toimii lähinnä showcasena myös nouseville kyvyillä. Niinpä myös silloin on mahdollista nähdä kiinnostavia bändejä radion soittolistojen ulkopuolelta.

Monsters of Pop alkaa huomenna ja Lost In Music on reilun kuukauden päästä. Nyt harmillisesti tosin näyttää siltä, että missaan järkyttävän monta kovaa bändiä huonon ohjelmasuunnittelun vuoksi.

Tästä asiasta, sekä tällä hetkellä Suomea kiertävästä Jennie Abrahamsonista narisin muutaman rivin verran enemmän blogin puolella.


Lisää possua  1

Kävin Tampereen uutukaisessa possuravintolassa Ravinteli Pork and Moressa jo heti avajaisviikolla ensimmäisen kerran, mutta takaraivoon jäi kutkuttamaan vielä toinenkin annos listalla, joten kävin siellä vielä uudestaankin.

Jonkinlaista pientä alkuhaparointia ravintolatoiminnassa omaan makuuni kuitenkin on aistittavissa, mutta ehkäpä aika korjaa tilanteen. Jokatapauksessa paikka on oikein viihtyisä, ja jotakin erilaista Tampereen ruokaskenessä. Makuasiat ovat myös sellaisia joista ei voi kiistellä :)

http://indiemode.blogspot.fi/2014/09/lisaa-possua.html


Herkullisia makuja, Umami  1

Kesän alussa Tampereen Kauppahalliin perustettu sushiravintola Umami lunasti odotukset, ja tarjoaa hyvänmakuista sushia erittäin kustannustehokkaaseen hintaan.

Myös kauppahallin interiööri on omiaan viihtyisään pikaruokailuun. Kävin testaamassa paikan suurimman annoksen, joka sisälti 14 erilaista kokin valitsemaa makia, nigiriä ja tamagoyakia. Kirjoitus kuvineen löytyy kokonaisuudessaan alla olevasta linkistä.

http://indiemode.blogspot.fi/2014/09/herkullisia-makuja-umami.html


Seuraava