Remontti toi Mestaritallin nykyaikaan

Mannerheimin hevostakin aikoinaan hoitanut paikka ei aio kuitenkaan luopua perinteistä.

Yhteistyössä Restel.

Jos Helsingin kaupunginosista pitäisi valita perinteisin, moni päätyisi todennäköisesti Töölöön. Siksi ei lienekään ihme, että Töölössä sijaitsee koko liuta perinteisiä, helsinkiläisiä ravintoloita.

Yksi legendaarisimmista, töölöläisravintola Mestaritalli merenrannassa, Toivo Kuulan puiston kupeessa, remontoitiin alkuvuodesta uuteen uskoon.

“Mestaritalli on remontin myötä siirtynyt nykyaikaan”, sanoo ravintolapäällikkö Leena Sandoval ylpeästi.

Alkuvuodesta käynnistyneessä remontissa ravintolan kaikki kalusteet uusittiin, baari remontoitiin, tilat lämpöeristettiin sekä lattiat ja seinät saivat uuden ilmeen. Mestaritalli on nyt modernimpi, tyylikkäämpi ravintola. Mutta perinteitä ei silti unohdeta.

Mestaritalli on rakennettu 60-luvulla vanhan hevossairaalan perustuksille. Ravintolalle on kunnia-asia, että paikalla olleessa sairaalassa hoidettiin kertomuksien mukaan aikoinaan myös Mannerheimin hevosta. Vaan ei Mestaritallin historiasta väriäkään puutu: Sandoval kertoo, että rakennuttaja pani pystyyn ravintolan huhun mukaan siksi, että omaan olisi ainakin tervetullut. Muualla kun miehellä oli öykkärin maine.

Mestaritallilla hoidettiin aikoinaan Mannerheiminkin hevosta. Kuvassa pääpaloaseman hevosia 1920-luvulta.
Mestaritallilla hoidettiin aikoinaan Mannerheiminkin hevosta. Kuvassa pääpaloaseman hevosia 1920-luvulta. Kuva: Helsingin kaupunginmuseo
Vastikään avatun Mestaritallin tunnelmaa vuodelta 1960.
Vastikään avatun Mestaritallin tunnelmaa vuodelta 1960. Kuva: Constantin Grünberg / Helsingin kaupunginmuseo

Mestaritallista ei kuitenkaan tullut öykkäröintipaikkaa, vaan kiva ravintola, jossa on vuosien varrella viihtynyt yksi jos toinen paikallinen ja turisti. Taivallahden kasarmilta tulivat aikoinaan myös varusmiehet Mestaritalliin, jota alasotkuksikin kutsuttiin, nauttimaan. “Yläsotkuna” toimi ravintola Elite.

“Eräät asiakkaat kertoivat livahtaneensa nuorina kasarmilta tänne salaa kaljalle. Yksi oli jäänyt kasarmille vartioon ja soittanut ravintolan puhelimeen kahdesti merkiksi siitä, että karkurit olivat vaarassa jäädä kiinni”, Sandoval kertoo.

Maalaissalaatti.
Maalaissalaatti.
Vuohenjuusto-päärynäsalaatti.
Vuohenjuusto-päärynäsalaatti.

Virvokkeet maistuvat Mestaritallissa edelleen, etenkin terassilla. Vaan on ruokalistassakin uutta maisteltavaa – yhä perinteitä kunnioittaen.

“Uusi keittiömestari on suunnitellut uuden menun sekä lounaalle että listalle. Koko lista on päivitetty raikkaaksi ja skandinaaviseksi ja monia annoksia on vaihdettu. Uutuusmakuja ovat esimerkiksi terassilla pienempään nälkään nautittavaksi erittäin hyvin sopivat flatbreadit, esimerkiksi hiillostetulla lohella, murea possunposki kantarellikastikkeella tai merelliseen ympäristöön sopiva jääkellarin lohi tillimoussella.”

Hiillostettua lohta.
Hiillostettua lohta.
Flatbread hiillostetulla lohella.
Flatbread hiillostetulla lohella.
Pippuroitua härän sisäfileetä.
Pippuroitua härän sisäfileetä.
Mestaritallin juustoburger.
Mestaritallin juustoburger.

Listalle on saanut jäädä pidetty päivän kala-annos, joka on joka päivä erilainen. Tuoretta kalaa saa vähän eri tavalla jokaisena päivänä.

“Sen voi käydä vaikka joka päivä syömässä ilman että kyllästyy”, Sandoval vinkkaa.

Muita suosittuja herkkuja ravintolassa löytää runsaalta, skandinaaviselta sunnuntaibrunssilta, jonka antimet vaihtuvat hiukan joka viikko. Kauniin merenrannan äärellä viihtyy syöden, juoden ja myös juhlien – Mestaritalli on suosittu juhlapaikka, jossa on tanssittu monet häät ja merkkipäivät.

“Jos me jossakin olemme mestareita, se on hyvä ruoka ja juhlien järjestäminen”, Sandoval sanoo ja nauraa.

Mestaritalli, Merikannontie 2.

Kommentoi juttua

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
8 + 5 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi