Arttu Wiskari jakoi Instagram-tilillään videon perheen uudesta jäsenestä, pienestä mustasta koiranpennusta.
Wiskari ei ole kirjoittanut videon yhteyteen Keijoksi nimetyn koiranpennun rotua, mutta pentu on tunnistettavissa ranskanbulldoggiksi.
Ensin julkaisun kommenttikenttä täyttyi sydämistä – mutta niitä seurasi toisenlaisten kommenttien aalto.
Kommenttiosio muuttui sotatantereeksi
Vaikka monien mielestä Keijo on syötävän suloinen, useat ovat myös kyseenalaistaneet Wiskarin rotuvalinnan – ja jotkut ovat suorastaan raivoissaan.
Myös artisti Erika Vikman on kommentoinut Wiskarin videota.
”Kuolen miten ihana”, Vikman kirjoittaa ja on lisännyt kommenttinsa perään sydänemojin.
Kommenteissa ihmetellään, miksi julkisuudenhenkilöt hankkivat rotuja, jotka tiedetään sairaiksi.
”Sääliksi käy tätäkin koiraparkaa.”
LUE MYÖS: Hajuaisti voi kertoa masennuksesta – ja moni ei huomaa merkkiä ajoissa
Poikkeuksellisen sairas rotu
Vikmanin kommenttiin tullut myös vastauksia.
”Eiks oo ihanaa kun on sairasrotuinen koira”, yksi Wiskarin seuraajista sivaltaa.
Kommentissa on perää, sillä ranskanbulldoggi todella on poikkeuksellisen sairas rotu.
Ahtaat hengitystiet, paljon allergioita
Rodun heikko terveys käy ilmi myös Suomen Ranskanbulldoggiliiton sivuilta.
Hengitystiet ovat ahtaat, koska lyhytkalloinen rakenne puristaa nenän, nielun ja kitalaen liian pieniksi.
Allergiat ja immuunijärjestelmän häiriöt ovat arkea: iho kutisee, tassut tulehtuvat ja ruoka-aineet aiheuttavat reaktioita, joita omistaja paikkaa loputtomilla erikoisruuilla.
Eikä tässä vielä kaikki.
Laulajalta ei kommenttia
Mainittujen vaivojen lisäksi Ranskanbulldoggien hermosto voi oireilla lievistä tasapainovaikeuksista aina halvauskohtauksiin.
Silmissä ilmenee sairauksia, jotka puhkeavat usein vasta aikuisena.
Selkä on oma riskipakettinsa – nikamamuutokset ja välilevyongelmat ovat rodulla niin yleisiä, että viralliset selkäkuvat suositellaan vasta 2–3 vuoden iässä, kun selkä on vihdoin luutunut.
Lisäksi mukana voi tulla nivelvaivoja, polviongelmia ja jopa megaesophagus, jossa ruokatorvi laajenee ja koira ei pysty nielemään normaalisti.
Wiskari itse ei toistaiseksi ole kommentoinut rotuvalintaansa tai siitä syntynyttä kohua.
LUE MYÖS: Kärsitkö uniongelmista? – Näin ihmiset oikeasti elivät ennen kuin sähkö pilasi unirytmimme