Blogi

Kiihottuminen ja masturbaatio ovat nykyään minulle eri asioita, kuin mitä ne olivat nuorena.

Kiihottuminen on jotain mitä kerään. Se on tärkeämpää kuin laukeaminen. Orgasmi on aivastusta surkeampaa jos en ole kunnolla kiihottunut. Eli jos aika ei riitä niin valitsen kiihottumisen laukeamisen sijaan.

Masturbaatio on taas minulle nykyään ”omaa aikaani” eli meditaatio tyyppinen juttu. Aiemmin se oli pakonomaista ja korvasi seksiä, vaikken siten ole koskaan seksin puutteesta kärsinyt. Minulla sattoi olla seksiaddiktio nuorempana tai sitten olin vain hyvin hyvin hyvin viriili.

Kaiken ajan käytin seksiin jos minulle ajankäytön valinta sallittiin.
Tästä syystä erään suuryrityksen kehityskeskustelussa vertasinkin työntekoani huoraamiseen. Sain rahaa siitä etten ollut kotona harrastamassa seksiä. Vaihdoin siis rahaa seksiin, joka voisi olla määritelmä prostituutiolle eli huoraamiselle. Aivoni taitavat olla solmussa. Piuhat ristissä.

Nykyäänkin valitsen seuraani mieluummin henkilöitä joista saan seksuaalista virikettä kuin henkilöitä joista en saa. Onneksi en esimies joka rekrytoi, olisin varmaan oikeudessa.

Ajattelen seksiä edelleenkin useita kertoja minuutissa. En kuitenkaan ole enää sen seksuaalisen himoni orja siinä mielessä kuin olin nuorempana. Nyt se on minulla resurssi, voima jota ammentaa tarvittaessa.

Luin taas aamulla Hesarin yleisönosastoa (pikkaisen sairaampi harrastus kuin lukea cityn blogeja) ja siellä eräs naisihminen tilitti, kuinka on tutkintoa ja koulutusta mutta töitä ei tipu kun ei ole sosiaalisesti lahjakas mutta on lapsia. Eli olin lukevinani, että hän oli jostain pääkaupunkiseudun satelliittikaupungista, ihan keskiluokkaisella taustalla oleva +30 perheenäiti joka nököttää kaupankassalla ilman tulevaisuutta. Syyksi hän oli vakuuttunut tähän olevan lapset, suhteiden puute ja sosiaalisten taitojen puute.

Eli kun asun Helsingissä, olen lapseton miespuoleinen ja sosiaalisesti ihan ok taitava ja minulla on suhteita, niin se on tae menestykselleni? Eli käymistä kouluista ei ollutkaan tämän mukaan mitään hyötyä (tuo minulla oli kyllä itsellänikin mielessä kun pitkin hampain kulutin koulunpenkkiä). Olen mielestäni ihan ok menestynyt, mutta en mikään ”menestyjä”. Olen omasta mielestäni enemmänkin ”selviytyjä”. Mutta omasta mielestäni tietäisin reseptejä saavuttaa suurempaa menestystä, mainetta ja vaikutusvaltaa, niiden vaatima hinta ei vain houkuta.

Julkisuus tekee vainoharhaiseksi ja sairaaksi. Liika raha vie maun kaikesta (olen kokeillut) ja liika maallinen omaisuus tuo vain huolta. Vaikutusvalta vääristää ystävyyssuhteet ja valta tuo velvollisuuksia minun makuuni aivan liikaa.

Olen muutaman kerran tehnyt ”matto alta” vetoja. Eli kaksi kertaa olen myynyt KAIKEN mitä omistan ja jättänyt matkalaukullisen vaatteita ja häipynyt maailmalle. Molemmilla kerroilla tuli takaisin muutaman kuukauden kuluttua. Olen kolme kertaa lopettanut lupaavan urakehityksen kesken, kerran perustin oman yrityksen ja kaksi kertaa menin hanttihommiin. Kerran menin trukkikuskiksi ja kerran muuttomieheksi. Heh kehitysjohtajasta muuttomieheksi oli rankka mutta todella elähdyttävä elämänmuutos. Mutta kuten matkoiltani olen aina palannut ”oikeisiin töihini”. Ehkä joku kerta minusta tulee tarpeeksi rohkea ja jään jonnekin Uuden Seelannin takamaille lammasfarmariksi.

Rakastan nukkumista mutta vihaan mennä nukkumaan. Pidän yötä omana aikanani. Se on vain minun. Päivällä olen sosiaalinen ja mukava (nooh aika laaja käsite) mutta öisin olen itseni. Olen yön lapsia… mitä se sitten tarkoittaakaan. Pidän yökävelyistä ja keskiyöllä uimisesta. Rakastan ajella aamuöisen kaupungin kaduilla ja kuutamolla maaseudulla. Tähtitaivas on minusta luotu vain minua varten.

Mutta aikainen aamu tulee kuin hellä rakastajatar ja suutelee minut tainnoksiin. Olen hänen tahdoton orja. Hän saattaa minut uneen, mielen maahan jossa lait eivät päde.

Päivällä puetaan vaatteet ja laitetaan kasvoille ilme kuin naamio. Olen silloin IT-asiantuntijan viittaan verhoutunut, ylimmän tietämyksen muurilla itseni ympäröinyt, sokea virheilleni. Mutta öisin tiedän rajani. Olen hyvin haavoittuvainen ilman suojaa. En voi piiloutua kuin pimeään, jota minun kuuluisi itse asiassa pelätä, koska sinne osaavat piiloutua muutkin. Olen öisin peloton vain uhkarohkeuttani, typeryyttäni.

Öisin nauran päivä-minälleni ja sen ennakkoluuloille. Päivisin hymistelen yön taikauskolle. Olen demonien armoilla jumalten armosta, vailla kaitselmusta pelkän onnen päällä, päivin ja öin.

Tajusin juuri, en ole optimisti olen opportunisti. Eli en näe kaikessa positiivista puolta, vaan kun näen positiivisen tilaisuuden, niin hyödynnän sen välittömästi. Tämän tästä minulle tullaan itkemään ”ei voi kundilla olla noin hyvä onni” tai ”sinun pakko valehdella, koska jos et valehtele niin elämä on todella epäreilu” yms. kakkapöllöä jota en jaksa kuunnella. Suksikoon kuuseen mokomatkin elämäntapa marisijat.

Olen huomannut myös toisen asian, ihmiset lähelläni saavat ”tartunnan” opportunismistani. Eli he huomaavat myös useita tilaisuuksia jotka ennen olivat heille jotenkin ”piilotettuja”. Saan siitäkin paljon palautetta joten kiitos heille siitä, sitä on kiva kuulla.

Luulen, että tällä on jotain tekemistä luontaisen selviytymisvaistoni kanssa. Eräs entinen esimieheni kerran huomautti, että rotat ja torakat selviävät ydintuhosta - mutta sitten kun nekin ovat poissa, olen vain minä jäljellä. Ei ei ja ei, tämä ei ole mitään höpönpöpön itsekorostusta vaan pelkkää pohdintaa, henkistä peilailua. Mietintää miksi osa ihmisistä on niin ärsyttävän rasittavan masentavia.

Minun mielestä on kivaa olla kiva, joskin tämä ei kaikkien ystävieni mielestä kuulosta yhtään minulta. Esimerkiksi tänään keskustelimme tupakalla (ei, en enää tupakoi, mutta käyn tupakalla koska se on etu josta en luovu sen seikan takia etten enää harrasta ko. pahetta), Ketosen ja Myllyrinteen ”Saatanan palvojat ovella” sketsistä, johon jostain syystä monilla tuntui olevan asenne, että se liittyy jotenkin minuun!!??? Hölmöläiset, enhän minä nyt ole mikään saatananpalvoja!! Se, että olisin ollut sellainen vielä keskiajalla (jos olisin silloin elänyt) ei tarkoita, että olisin sitä nyt. On paljon kivempaa olla lapsia inhoava polyamorinen S/M tantra jooga streittari hörhö – joka saa kaikki lokeroijat repimään silmät päästään.

Noh niin toivottavasti on tullut taas haukuttua kaikki mahdolliset ja mahdottomat tahot… heh

Tänään Pupunde oli änkyrä heti aamusta. Kaikki oli mullin mallin ja huiskin tuiskin. Mikään ei ollut niin kuin pitäisi, ei edes oma keho. Tähän saattoi vaikuttaa ne tietyt päivät kuukaudesta tai vappuna imeskelty kalorimäärä, mutta itku oli herkässä ja ärinä kova.

Vaihtoehtoja ei paljon jäänyt, Pupunde Minin kyytiin ja huristellen Itäkeskukseen. Tyttö ärisi tuokion mutta tie veti vaateostoksille. Kun oli sopivaa päälle pantavaa löytynyt, niin nautiskeltiin kahvit ja brownie puoliksi.

Osteltiin hieman ruokaa ja lisää vaatteita. Kohta olikin jo parempi mieli.
Kotona vaihdettiin uudet vaatteet, napattiin kamera ja huiskittiin keväiseen luontoon. Parin tunnin merenranta kävelyn päästä oli nälkä jo kova. Kotiin siis.

Kotona tein lohimedaljonkeja bearnaiskastikkeessa ja valkoista parsaa (höyrytettynä). Jo oli Pupundella kohta masu täynnä ja uninen olo. Katselimme hetken luontodokumenttia ja sitten Pupunde nukahti syliini. Tällä välin minä vakoilin illan uutiset.

Kun Pupunde heräsi, niin oli taas hieman nälkä ja teki mieli katsoa jotain kivaa. Joten tein iltapalaa (lihaleikekääryleitä joiden sisässä on Coleslaw salaattia) ja Pupunde katsoo Narniaa. Kohta Pupunde nukahtaa taas ja sellainen oli pienen Pupunden lauantai.

Eli en siis kesytä eläimiä, enkä usko sellaiseen toimintaan! Edellisen blogini kuvista huolimatta ko. eläimet ovat ihan luonnonvaraisia. Joten kaikki minulle viestineet voivat rauhoittua, villieläinten kesyttäminen on mielestäni väärin. Eläimet eivät myöskään puhu, vaikka osaavatkin viestiä ihmistä huomattavasti paremmin. Kuitenkin villieläinten charming (kuiskutus – en tiedä parempaa sanaa) on mielestäni ihan ok, eikä siitä synny mitään haittaa niille. Palatessaan takaisin toimintaansa ne eivät ole sen kesympiä kuin ennenkään.

Kuitenkin olen opettanut myös Pupundelle vastuullista toimintaa luonnon kanssa. Luonnon omiin lakeihin eikä tapahtumiin saa puuttua. Toiset eläimet ovat toisten ruokaa eikä siihen saa puuttua ”pelastamalla” ruokaeläimiä.
Syksyinen ”siilipartiomme” ei ole kuitenkaan sama asia. Kun siili parka jää auton alle etsiessään jo vähän tokkuraisena talvihorrospaikkaa, niin siilin auttamisessa ja törmäyksen estämisessä ei ole mitään vikaa.
Mutta jos esimerkiksi kuiskuttaa perhosen ja pitää sitä vaikka hiuksissaan jonkin aikaa, (jostain syystä tyttöjen mielestä kauhean kivaa) niin silloin pitää antaa perhosrukalle sokerivettä ettei se näänny, koska aika jonka se vietti hiuksissa on poissa sen ravinnon hausta. Vaikka muuten en usko villieläinten ruokintaan MISSÄÄN muodossa, niin kuitenkin jos viemme niiden aikaa niin se pitää korvata.

Sitten kotieläimistä. Jos kuiskuttaa koiran tai hevosen niin se on mielestäni ok. Samoin lehmät ja lampaat laitumelle tai pois sieltä, varsin hyvä juttu. En kuitenkaan hyväksy show temppuja, ne ovat tyhmiä. Lehmien ja lampaiden kaataminen (hetkellisesti halvaaminen) on mielestäni sairasta eikä sitä pitäisi sallia koskaan.

Kerran metsässä näin kumoon ”kaadetun” mäyrän ja sillä hetkellä teki mieleni tehdä Hannibal Lecterit ja lähteä hieman ”kouluttamaan” kaatajaa. Onneksi mäyrä tokeni varsin pian ja köntysti tiehensä, mutta jos joskus vielä yhytän tuon pilailijan niin ”kaadan” hänet sääskien syötäväksi useaksi tunniksi.

En normaalisti hyväksy taitojen käyttöä omaksi eduksi. Tiedän, että puhun työssäni usein ”mielipiteet kumoon” sillä samalla tekniikalla millä hypnoositaiteilijat työstävät ”uhrinsa”, mutta olen kuitenkin hyvien puolella enkä usko siitä koituvan haittaa kenellekään. En kuitenkaan koskaan ”kuiskuttaisi” ketään petiin kanssani tai muuten epäedulliseen asemaan.

Hmm … nyt tämä menee jo puolusteluksi. Mutta kuitenkin, en käytä taitojani väärin… ja puolustan aina luontoa ja sen omia.

Koska sain niin epäuskoisia viestejä blogistani jossa kerroin leikkiväni villieläinten kanssa, niin kipaisin ulos kameran kanssa ja otin pari kuvaa. Jos olisin jaksanut valvoa (tai herätä) aamuyöntunnilla niin olisin napannut kettukuvia, mutta nyt saatte tyytyä talitinttiin ja oravaan.

Kävin aamujoogassa ja reippaana painelin aamupalaveriin. Myin taas hyvät sopparit ja käärin rahaa sekä itselleni että edustamalleni yritykselle. Sitten aloin miettiä lämpimällä parkkipaikalla tämän järkeä ja karkasin kotiin!

Heh istun parvekkeella (+23c sanoo mittari) ja otan arskaa. Syön lihapullia ja kalapuikkoja. Miksi? Koska pidän molemmista. Minkä kanssa? Chiliketshupin ja valkosipulimajoneesin kanssa, koska olen aikuinen ja saan oikeasti tehdä mitä haluan. Tätä haluan tehdä tänään.

Jesh! Hyvää vappua

Leikki tekee eläimistä virkeitä. Leikkivät eläimet eläintarhassa mielletään terveiksi ja virkeiksi.
Leikkivä lapsi on terve ja onnistunut.

Leikkivä aikuinen on outo. Hmm jos en leiki niin masennun. Päätelmä olen siis outo.

Parhaat ystäväni pitävät minusta juuri sen vuoksi, leikin heidän kanssaan ilman syyllisyyden häivääkään. Karkoitan myös heidän syyllisyyden tuntojaan.

Mielestäni on aivan luontevaa vastata yli 40-vuotiaalle Espoolaiselle sähköpostilla englanniksi kun hän aloitti. Joten leikin hänen kanssaan siinä vaiheessa kun hänkin vastaa vielä englanniksi. Leikillä ei ole nimeä mutta kutsuttakoon sitä "proper english"-leikiksi. Pyrimme vastaamaan toisillemme mahdollisimman korrektisti ja oikea oppisesti. Mitään sääntöjä ei ole missään määritelty, eikä kestoa. Mutta se tekeekin leikistä luontevaa.

Jos kerron muille aikuistenleikeistä niin he automaattisesti olettavat kyseessä olevan seksileikit. Niitäkin harrastan ja kuten kaikki tietää useammankin kanssa. Mutta kaikki leikkini eivät ole seksileikkejä. Tämän vuoksi lapset (ne joita siedän, alle 10kpl maailmassa) rakastavat seuraani, minä taas siedän joskus heidän.

Leikin myös leluilla. Leikin myös yksikseni ja leikin eläintenkin kanssa. Joskus leikin villieläinten kanssa joskus kesyoravien. Olen leikkivä luonne. Rakastan leikkiä ja leikit sopivat minulle.

Vakavat aikuiset vihaavat minua. Yleensä onkin helppo päätellä onko vakava aikuinen, vain kysymällä itseltään - vihaanko tätä tyyppiä?

No tervettä leikkiviikkoa vapun kera teillekin, pitäkää hauskaa.
Scysseli

Siihen etten usko vessapaperiin on monta eri syytä.

Yksi niistä on eräs kaverini jonka kanssa polttelimme eräitä laittomia mausteyrttejä nuorina pikkutyttöinä ja poikina (hän oli poika ja minäkin halusin olla) ja kun mauste kolisi kupoliimme alkoi hän paasaamaan kovin epätyypillisesti suhteessa mausteen normaaliin vaikutukseen. Minä taas mausteelle kovin tyypillisesti retkotin raajat levällään monttu auki kykenemättä muuta kuin kuuntelemaan tuota paasausta.

"Jos sinulle lentää paskaa naamaan niin riittääkö pelkkä kuivalla paperilla pyyhkäisy? Vai uskotko tarvitsevasi kenties kunnon kasvopesun ihan saippualla? No miksi peräpeilisi ansaitsisi yhtään vähempää?"

Nämä kohtalokkaat sanat ovat vaivanneet minua siitä saakka. Olemmeko me täysin barbaareja? Emmekö me kykene edes alkeellisempaan hygieniaan?

Sitten tämä raju rakkauteni puita kohtaan. Olen pahempi kuin Idefix Asterixissa. Itken jokaista kaadettua puuta lähimetsässämme kuin kuollutta lähiystävääni. Vaivuin pitkään (yli päivän kestävään) masennustilaan kun Salomonkadun Jalava kaatui.

Miten voin väheksyä ystäviäni pyyhkimällä ulosteet pyllystäni heidän puisevaan lihaansa? Olenko ihan tunteeton ääliö? Mikä minua vaivaa?

Kun vielä kannan huolta vesistöistämme ja kasvihuonekaasuista niin soppa on valmis. En siis usko vesivessaan enkä paskaan pelloilla. Itse asiassa emme saisi ulostaa lainkaan tai ainoastaan metsään jossa perseemme pestäköön ravinteikkailla vesillä jotka kaadettakoon hyvien puiden juurille (tuhmia puita älköön kukaan ravitko).

Huaah huomaa, että olen viettänyt viikon sisätiloissa ja korkeassa kuumeessa kiitos kitarisatulehduksen. Poistatan ne paskiaiset kostoksi (kitarisani siis).

Scy rpä otsassani