Outo valo

  • Flash-Bang

Eräs vuosien ajalta tuttava uskoo että olen joku joka en ole. Messeen ilmestyi portugalin tekstiä mitä en osaa kovin hyvin. Itseasiassa en osaa portugalia ollenkaan. Hän osaa kuitenkin englantia sujuvasti. Ei auttanut sanoa etten osaa portugalia vieläkään; kolmella kielellä. Sieltä sitä tuli jokatapauksessa. Tekstissä vilahtaa nimikin, joku Roberto joku.

Ei, en ole Roberto. En ole koskaan ollut Roberto, en ole enkä aio nimeäni muuttaa. Ei auta inttäminen kun ihminen on saanut päähänsä että MINÄ olen Roberto Jr. Selvä.

Kyseessä on ihminen kenet olen nimittänyt perustamani kommuunini co-owneriksi eräässä yhteisöpalvelussa. Eli kyse on hyvinkin luottohenkilöstä eikä randomitaviksesta. Olen siis jutellut tuon henkilön kanssa jo muutamia vuosia messengerissä ja siellä yhteisösivustolla. Meillä on ollut kamerayhteyskin kerran. Kuvia olemme vaihtaneet myös.

Sen verran osaan portugalia kuin google-kääntäjä osaa eli kävin vilkaisemassa mistä ihmeestä hän höpötti. Selvisi että jokin salasana on muutettu niin ettei hän sitä tiedä. Hän säälii minua ( Robertoa) ja että hän on yrittänyt olla tukena ja ymmärtää...Siis Robertoa, ei minua.

Ja sitten olettamus tuosta hänen höpötyksestään: Hän pitää minua krakkerina nimeltä Roberto, kenet hän on tuntenut jo vuosia. Kenties heillä on ollut suhdekin. Mikä on outoa koska jos heillä on ollut suhde niin hän tietää miltä Roberto näyttää. Onko minulla siis kaksoisolento nimeltä Roberto jossain päin maailmaa?

En tiedä mitä teen. Kuinka toimin....Olen joutunut outoon valoon.

Kirjoitettaessa soi Silencio

1 kommentti

Anonyymi

5.12.2021 10:40

Täältä löydät pian seksiä, suhteita, Deittailua --> http://dating24.me

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
5 + 3 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Kommentoi kirjoitusta

Jos sinulla ei ole vielä tunnusta Cityssä tai Facebookissa, luo tunnus Cityyn. Se käy käden käänteessä ja on täysin ilmaista.

Luo ilmainen tunnus